Pyy on taitava piileskelijä – Tiedätkö, miten myytti selittää linnun pienen koon?

Alle 40-senttinen ja vajaan puolen kilon painoinen pyy on metsäkanalinnuistamme pienin. Se on metsän värinen. Harmaan-, punaruskean- ja valkoisenkirjavan höyhenpuvun värit ovat kuin erilajisten puiden rungoilta lainattuja. Sukupuolet ovat muuten samannäköiset, mutta koiraalla on musta kurkku ja pieni töyhtö, jota se kohottelee kiihdyksissään. Myös naaraan pystyyn nostetut päälaen höyhenet voivat joskus muistuttaa vähäistä töyhtöä, mutta sen kurkku on aina harmaankirjava.

Harvoin pyytä tosin pääsee niin tarkasti katselemaan, sillä lintu on elintavoiltaan varsin piileskelevä. Se painautuu lähestyttäessä liikkumattomaksi ja pyrähtää lopulta lentoon, jolloin siivistä lähtee luonteenomainen pärähdys. Yleensä se katoaa tiheikköön, mutta aina se ei lennä kauas. Joskus se vain nousee oksalle ja jää siihen katselemaan tulijaa. Se kuikuilee hetken kaula pitkänä, hypähtää rungon taakse ja lentää sitten pois.

Keväällä pyyt nauttivat auringosta ja etsiskelevät tuulenkaatojen juurakoista kuivia hiekka- tai multalaikkuja rypemiseen. Kuva: Heikki Willamo

Pyyt elävät pareittain tai perhekuntina, suurempia parvia ne eivät muodosta. Puolisot löytävät toisensa syksyllä, jolloin koiras houkuttelee naarasta korkeilla vihellyksillä. Linnut pariutuvat ja elelevät tiiviisti yhdessä yli talven. Pienet kolmivarpaiset lumijäljet kulkevat yhdessä eivätkä juuri koskaan harhaudu kauas toisistaan.

Varsinainen soidin koittaa keväällä, mutta pyyt eivät silloinkaan keräänny muiden metsäkanalintujen tapaan ryhmäsoitimelle. Koiras aloittaa viheltelyn huhtikuussa. Linnut parittelevat, minkä jälkeen niiden tiet eroavat. Naaras munii toukokuussa kiven kylkeen, pienen näreen alle tai muuhun suojaisaan paikkaan kaapimaansa syvennykseen 6–11 munaa. Koiras lähtee omille teilleen, eivätkä puolisot kohtaa ennen syksyä.

Poikaset kuoriutuvat kesän kynnyksellä runsaan kolmen viikon haudonnan jälkeen. Ne viettävät vajaan vuorokauden pesässä emonsa höyhenissä, minkä jälkeen tämä johdattaa ne hyville ruokamaille. Untuvikot etsivät ravinnokseen hyönteisiä ja muita pikkueläimiä, mutta ne ovat pieninä kylmänarkoja ja joutuvat vähän väliä lämmittämään itseään emon vatsahöyhenissä. Kolea ja sateinen alkukesä koituu monen kohtaloksi, kun poikaset eivät ehdi syödä riittävästi jatkuvien lämmittelyjaksojen lomassa.

Poikaset oppivat lentämään pikku pyrähdyksiä jo viikon ikäisinä, ja ihmisen tai muun vaaran osuessa paikalle ne joko painautuvat liikkumattomiksi kasvillisuuden kätköön tai pyrähtävät kaikkiin ilmansuuntiin. Emo houkuttelee vaaran aiheuttajaa muualle näyttelemällä vahingoittunutta. Se räpistelee avuttoman oloisena varvikossa, vetää surkeana siipeä ja pitää lipisevää ääntä. Kun harhautus on tehty, se kokee ihmeparantumisen, lentää takaisin ja kutsuu poikaset luokseen.

Lukuisten muiden metsälajien tavoin pyy on päätynyt äskettäin julkaistuun Punaiseen kirjaan eli uhanalaisten lajien listalle. Ennen niin runsaslukuinen lintu on luokiteltu vaarantuneeksi, ja suunta on alaspäin. Pyy on kärsinyt monimuotoisuuden vähenemisestä. Se viihtyy parhaiten vaihtelevassa sekametsässä, jossa kuusten seassa on koivuja ja leppää ruokailupuiksi sekä tiheikköjä piileskelyyn.

Leppä on pyyn ehdotonta herkkua, joten puronvarret, lampien rantavitikot ja korpinotkelmat ovat sen mieleen. Pienet poikaset tarvitsevat hyönteisravintoa, jota talousmetsissä on tarjolla vähemmän. Loppukesän marjasato on tärkeä niin isoiksi kasvaneille poikasille kuin aikuisillekin. Sen jälkeen pyyt siirtyvät syksyn ja talven ajaksi syömään lehtipuiden norkkoja ja silmuja.

Lukuun ottamatta talviaikaista puissa ruokailua pyy on maalintu. Se kätkeytyy taitavasti kasvillisuuden joukkoon ja viihtyy suojaisissa kuusitiheiköissä, joissa se on turvassa arkkiviholliseltaan kanahaukalta. Pyy on yksi haukan mielisaaliista, sopivan kokoinen niin suuren ja raskaan haukkanaaraan kuin pienemmän koiraan pyydettäväksi. Ei haukka helpolla pääse, sillä pyyn räjähtävä lentoonlähtö sinkoaa sen salamana saalistajan ulottumattomiin. Haukan keinoksi jää yllätys.

Metsästäjien konsti on houkutella soidintavaa pyykoirasta matkimalla sen vihellystä. Koiras luulee kilpailijan tunkeutuneen reviirille ja saapuu sitä häätämään. Taitava tekee pillin ison linnun käsisulan kynästä, mutta useimmat ostavat metallisen kaupasta. Vihellyksen rytmi on helppo oppia: kaksi pitkää ja lyhyt sarja ”tii, tii, tititi”.

Myös lintujen valokuvaajat houkuttelevat pyytä pillittämällä, ja siihen tarkoitukseen keinoa voi käyttää metsästysajan ulkopuolellakin. On kuitenkin muistettava, että tilanne on koiraalle jossakin määrin stressaava eikä sitä saa missään nimessä jatkaa kuin hetken.

Aikoinaan pyy on ollut tärkeä riistalintu, mutta kokonsa vuoksi se on aina jäänyt teeren ja metson varjoon. Vähäisen koon selittää vanha myytti, jonka mukaan pyy oli linnuista vanhin ja myös suurin. Sen lentoonlähdöstä lähti valtava ääni, ”kun pyy pärähti, maa järähti”. Luojajumala ei halunnut moista kokea, joten hän otti pyystä lihat kaikkien muiden lintujen luomiseen. Siitä ehkä tulee sanonta ”pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä”.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 4/2019.

• Muiden metsäkanojen tapaan pyy on sopeutunut lumisiin pakkastalviin. Se kaivautuu mielellään pehmeän lumen sisään kieppiin, jossa on lämmin nukkua ja sulatella ruokaa samalla, kun on kanahaukan tarkan katseen tavoittamattomissa.
• Lumettomassa metsässä pyy kätkeytyy yöksi tiheään kuuseen. Yöpymispuun alle kertyy kellanruskeita ulostekikkaroita, joiden toisessa päässä on valkoinen kalkkiläikkä.
• Pyy rypee innokkaasti varsinkin keväällä. Se pöllyttää maata pienessä kuopassa höyhenet pörhöllä, jolloin kuiva, hienojakoinen maa sekä pöly antavat kyytiä syöpäläisille.