Jutut 25.11.2016

Urpo Koponen on rakentanut pönttöjä 70 eri lintulajille.

Urpo Koposen takissa on BirdLife-järjestön logo ja nyrkissä punarinta. Pikkuinen lintu istuu paksujen sormien sisällä levollisena. Koponen on juuri pelastanut sen toimistostaan atraimen piikkien välistä.

Ei ole epäselvyyttä siitä, että Koponen on luontomiehiä. Naavaiset, merituulen ahavoittamat kasvot. Havunvihreä ulkoilupuku.

Toimisto, johon punarinta lensi, tuoksuu museolta ja merenkululta ja sijaitsee syksyn punaamien villiviinien peittämässä piharakennuksessa Kotkassa, lähellä merta. Seinillä on Koposen keräämää meriantiikkia: verkkoja, puntareita, lasisia nuottapalloja, hyljeharppuunan perä, ankeriasrysä, verkkomerkkejä ja puinen tuura.

”Kun opin uimaan, isä antoi soutaa tervaveneellä Suulisniemenlahdella. Merestä tuli tärkeä osa elämää”, Koponen sanoo.

Onkiessaan hän tarkkaili, kuinka lintuparvet lehahtivat ilmaan luodolta, ja ryhtyi kirjaamaan ylös lintuhavaintoja.

”Bongarihenkeä minussa ei ole koskaan ollut. No, ehkä vähän 15-vuotiaana.”
 

Sijaiskoloja talousmetsiin

Kun aamu-tv:ssa tarvitaan lintu- tai käärmetietäjää, Koponen kutsutaan studioon. Hän vetää luontoretkiä ja on radiossa vakituinen luontoasiantuntija. Hän kiertää pitämässä lintuesitelmiä rekvisiittanaan viisikymmentä erilaista pönttöä.

Koposella on Kotkan, Haminan, Loviisan, Pyhtään ja Kouvolan metsissä 2150 linnunpönttöä. Hän käy ne läpi kolme kertaa vuodessa.

”Keväällä katson, missä pesitään, sitten teen rengastuskierroksen, loppuvuodesta puhdistan pöntöt.”

Ensimmäisen pönttönsä kansakoululainen valmisti 60-luvun alussa saunan päätyyn.

”Kottaraisen pönttö. Sellaisessa pesii myös talitiainen, varpunen ja tervapääsky.”

Koposen intoa pönttöjen tekemiseen on kasvattanut se, että vanhojen metsien vähenemisen myötä pöllöjen kolopuut ja onttopuut hupenevat.

”Ensin tein paljon pöllönpönttöjä. Sitten ymmärsin, että muutkin linnut tarvitsevat niitä. Nyt olen sitä mieltä, että suurin osa kolopesijöistä on pönttöjen varassa.”

Jotkut Koposen lapsuuden yleiset lajit – kuten keltavästäräkki – ovat taantuneet. Toisaalta aiemmin harviainen rautiainen laulaa nyt joka paikassa.

Hän on todistanut merilintumuutoksia Kaakkois-Suomen saaristossa sijaitsevassa Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa.

”80-luvulla merihanhi ja räyskä eivät pesineet alueella juuri lainkaan, mutta nyt molempien lajien kannat ovat voimistuneet selvästi.”

Johannes Wiehn
Punarinta lensi vierailulle Urpo Koposen toimistoon.

Mäntykiepit ovat jääneet

Kuusitoista vuotta sitten Koponen pudisteli mattoja ja putosi kolmannen kerroksen parvekkeelta pää edellä alas. Sen jälkeen hän makasi hengityskoneessa rintakehä sisään painuneena ja arveli, että tästä hän ei selviydy.

Kun hän pääsi sairaalasta kotiin, iltatähti Sanni oli kuusiviikkoinen.

”Vaimo pyöräytti minulle 50-vuotislahjaksi. Pysyy pidempään muistissa kuin käkikello. Tyttö antoi elämänvoimaa.”

Koponen kävi läpi kaksitoista leikkausta. Muistona putoamisesta on tekonivel molemmissa polvissa ja köpöttävä askel.

Ennen onnettomuutta Koponen kiipesi puihin paalukengillä ja ilman. Joskus iso mies teki kiepin männyn ensimmäisellä oksalla ja jatkoi sitten kapuamista.

”Linkolan Pentti sanoi, ettei olisi uskonut jos ei olisi itse nähnyt.”

Linkola on Koposelle tuttu lintuharrastuksen kautta. Miehet ovat maanneet kuusikossa tuntikaupalla, katsoneet pilvien liikettä ja puhuneet syvällisiä.

Nyt Koponen pääsee puihin enää tikkailla. Siksi hänellä on retkillä apuri (”sellainen kolmikymppinen, Tarzan-kroppainen kaveri”), joka kiipeää latvoihin ja laskee merikotkan poikaset ”hissillä” Koposen rengastettavaksi.
 

Pönttöjä kaikilla mukavuuksilla

Koposen rintamiestalon pihalla on lainapeitteen alla iso kasa pönttöjä: 70 eri mallia, eri lintulajeille suunniteltuja. Siilille on talvehtimislaatikko ja kimalaiselle pikkupönttö.

Töyhtötiaisen pesä on sorvattu luonnonpuu, jonka sisus on täytetty kutteripurulla. Sillä hämätään lintua, joka luontaisesti naputtelee pesänsä lahopuuhun.

Koskikaran pesään laitetaan sammalta ja saniaista. Avopöntöistä isoin on mustarastaalle, keskikokoinen harmaasiepolle ja pienin pikkusiepolle.

Koponen esittelee keksintöjään. Hän avaa pöntön kannen ja näyttää kotelon, jossa naru kulkee takaseinän vierustalla.

”Näin pönttö saadaan kiinnitettyä tukevasti puuhun.”

Koposen pöntöissä on nykyään valmiit ruuvinreiät kannen kiinnitystä varten. Lehtopöllön pöntössä on sivuluukku. Punarinnalle, peukaloiselle ja haarapääskylle sopiva pönttö muistuttaa laatikkoa. Sarvipöllön pesään laitetaan turvetta ja päälle kuivista koivunoksista tehty seppele.

Pöntöt syntyvät verstaassa Kierikkälässä toisen lintumiehen Perttu Leppäsen kanssa.

”Haluamme tehdä kestäviä ja linnun kannalta ihanteellisia pönttöjä.”

Koponen näyttää mahonkiseinäistä luksusmallia. ”Kun kyselimme puulevyjä, saimme venefirmalta lahjoituksena 40 metriä mahonkia.”

Johannes Wiehn
Koponen etsii vanhasta metsästä Kotkan Ojanteesta sopivan koivuntyngän ja sitoo siihen pikkusiepon suuriaukkoisen pöntön.

Nokosia kyiden kanssa

Koponen syntyi Kymissä, kävi koulun Karhulassa ja aloitti luokanopettajan työn Kotkassa. Koko ajan hän asui samassa talossa, kunta vain muutti nimeään.

Luonnosta Koponen imi motivaatiota työhönsä opettajana. Hän perehtyi sieniin ja kasveihin. Oppilailleen hän toi monena vuonna näytille kyyn.

”Käärmeistä olen ollut kiinnostunut yhtä kauan kuin linnuista. 80–90-lukujen taitteessa aloin valokuvata käärmeitä tosissani.”

Viikonloppuaamuisin hän odotteli kyiden soidinpaikoilla käärmeiden heräämistä talvihorroksesta. Kuvausretkillään hän ajoi tömistelemällä kyyt pesäänsä ja jäi odottelemaan. Muutaman minuutin kuluttua käärmeet palasivat.

Koponen makasi maassa, sillä kyyt kokevat pystyasennon uhkaavaksi. Hän suojautui aluksi moottoripyöräkypärällä mutta luopui siitä huomattuaan, ettei kyistä ole vaaraa.

”Siedätin itseäni pitkään siihen, että huonosti näkevä kyy tökkii kuonollaan ja lipoo kielellään.”

Pesästä tulevat käärmeet etsivät jäisen ja märän maan keskeltä kuivan ja lämpimän paikan, jossa lekotella. Siis Koposen. Joskus hänen päällään on ollut useampikin kyy.
 

Tasavallan ykköspihan pöntötys

Koponen viettää vuodesta 250–300 päivää maastossa. Kunto on kohdallaan, hän ei hengästy helposti. Mutta titaani on kovaa, polvien päälle on vaikea asettua.

”Luomupolvilla meno ei olisi niin jäykkää.”

Rengastettavia lintuja löytyy kodin läheltäkin. Metsäkulman hautausmaalla sarvipöllö pesi variksen pesässä. Koponen ei kehdannut rengastaa sitä päivällä vaan meni hautausmaalle juhannusviikolla yöllä, koska arveli, ettei siellä ole silloin ketään.

”Sinne tuli kuitenkin mummo kastelukannun kanssa. Viivyin puussa aika kauan, jotten olisi säikäyttänyt häntä.”

Koponen avusti tietokirjailija Juha Laaksosta, kun tämä teki kirjan Pihan linnut ja pöntöt – eloa pihapiiriin. Koposen osuutena oli antaa vinkkejä siitä, millaisia pönttöjä kullekin linnulle kannattaa tehdä.

Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio valitsi sen WWF:n Vuoden luontokirjaksi. Palkintotilaisuudessa Haukio mainitsi, että pönttötilanne Mäntyniemessä kaipasi kohennusta.

Koponen ja Laaksonen katsoivat toisiinsa. Heille oli kunnia-asia päästä pöntöttämään valtakunnan ykköspiha.

Koponen tutkaili valokuvia alueesta ja mietti sopivan painotuksen. Mäntyniemeen meni 20 pönttöä seuraaville lintulajeille: telkkä, isokoskelo, kottarainen, kuusi-, sini- ja talitiainen, kirjosieppo, harmaasieppo ja leppälintu, jonka pönttö kelpaa myös käenpiialle ja tervapääskylle.

”Maaliskuun alussa pöntötettiin. Elokuussa Haukio kertoi, että yhdestä pöntöstä hän ei ollut varma mutta muissa oli ainakin käyty.”

Haukio antoi Koposelle lahjaksi runokirjansa Sinä kuulet sen soiton. ”Siinä olivat linnut hyvin esillä.”

Johannes Wiehn
Piharakennuksessa oleva toimisto on täynnä Urpo Koposen keräilemää meriantiikkia.

Sykähdyttävä pikkusieppo

Syksyisin Koponen istuu toimistossaan ja kirjoittaa raportteja rengastuksistaan. Työn alla on myös lintulaskelmia ja selvitys Luonnontieteelliselle keskusmuseolle merikotkien seurannasta itäisellä Suomenlahdella.

Päivien viiletessä pihamökkiin voi kytkeä infrapunalämmittimen. Pöydällä on myös luomulämmitystä, konjakkipullo.

Käärmeiden kanssa Koposella on käynyt vain kerran huonosti. Hän ravisteli jalkaansa huolettomasti pesäaukon yllä, ja iso naaraskyy tarrasi kiinni.

”Omaa hölmöyttä. Seuraavat neljä päivää vietin tiputuksessa. Myrkyn määrä on aina arvoitus. Ei voi tietää, onko säiliö täynnä vai onko käärme tyhjentänyt sen äskettäin saaliseläimeen.”

Koponen on pärjännyt käärmekuvillaan Suomessa ja kansainvälisesti. Yhdeksän viime vuotta hän on vetänyt henkeä, tehnyt surutyötä digiajan vuoksi.

”Viisikymmentä kyynpesää tiedän, kymmentä seuraan kuolemaani saakka.”

Koposen sykähdyttävin luontokokemus liittyy pikkusieppoon. Se on Suomessa kaakkoinen laji, jota pesii vain muutama sata paria. Koponen etsi pikkusiepon pesää luontokuvaaja Hannu Hautalan kirjaa varten ja keksi kokeilla, kelpaako linnulle ihmisen tekemä asumus. Pariin vuoteen ei tapahtunut mitään, mutta kun Koponen meni kolmantena vuonna metsään, hän kuuli heleän äänen.

”Niin oli kova laulu, että ajattelin, että jokohan tärppäsi. Pulssi nousi, kun näin pikkusiepon pöntössä pyrstö pystyssä hautomassa.”
 

Pönttömestari

Urpo Koponen

Työ: eläkkeellä oleva opettaja

Ikä: 66

Koti: rintamiestalo meren lähellä Karhulan Itärannassa

Perhe: vaimo ja tytär, nuoruudenliitosta poika

Harrastukset: orkesterikeikkailu, elokuvat ja luonto, erityisesti linnut ja käärmeet

Tunnustukset: on menestynyt luontokuvakilpailuissa, oli mukana tekemässä WWF:n Vuoden luontokirjana palkittua kirjaa