Jutut 10.11.2016

Suomesta löytyy yli 400 peruskarttaan painettua piru-alkuista paikannimeä. Aarre vieraili kolmessa pirullisessa paikassa Itä-Lapissa.

Nimiarkiston suulliseen perimätietoon perustuvien paikannimikokoelmien mukaan Suomessa näyttäisi olevan liki 1200 piru-alkuista paikannimeä, kertoo tutkija Helinä Uusitalo Kotimaisten kielten keskuksesta. Tosin osa nimistä lienee jo hävinnyt käytöstä.

Tyypillisesti piru-alkuisen nimen ovat saaneet erilaiset maanpintamuodostelmat, kuten louhikkoiset mäet, vuoret, siirtolohkareet, kiviröykkiöt, louhikot, luolat ja rotkot. Ympäristöstä hyvin erottuvina tällaiset paikat ovat saaneet kansan suussa nimensä, joka liittyy pirujen tai muiden yliluonnollisten olioiden paikalla oleskeluun.

Piru-nimi on voitu antaa paikalle myös vaikeakulkuisuuden vuoksi. Esimerkiksi niitty on voinut olla kivikkoisuutensa vuoksi vaikeasti niitettävä ja näin saanut nimekseen Pirunniitty. Synkkä metsä on saatettu nimetä Pirunkorveksi.

Tässä jutussa esitellyt kolme kohdetta olivat maastoltaan haastavia etenkin kantamuksen kanssa taivallettaessa. Ne olivat karuja, mutta vaikuttavia paikkoja, joissa kaikissa oli erityistä koettavaa ja katsottavaa.

Arto Komulainen
Kulkija joutuu olemaan huolellinen, jottei loukkaa itseään Pirunportin vaikeakulkuisessa maastossa.

Pirunportti

Jos nimi olisi enne, voisi Pirunportilta odottaa alkavan karmeat maisemat ja louhikkoiset maastot.

Taivallan Sodankylän koillisosassa UKK-puistossa kohti Pirunporttia. Jalkapatikkaan lähdin muutamia kymmeniä kilometrejä aiemmin puiston rajalta Aittajärveltä ja lähestyn porttia luoteesta Ukselmakurua pitkin.

Syyskuun sää on sumuinen. Sumu vain tiivistyy jatkaessani tasaisen tappavaa nousua. Mietin, kuinka otollinen tämä sää onkaan vierailuun kolkkonimisellä paikalla.

Loivaa nousua on riittänyt jo yli viisi kilometriä, kun viimein loppujyrkän jälkeen sumun seasta alkaa hahmottua tunturien välinen kapea kuru, Pirunportti. Se on kuin valtava repeämä maankuoressa, pyöreitten tunturihuippujen välissä. Lähemmäksi päästyäni erotan isoja kallionlohkareita, joita eroosio on rapauttanut ylempää kurun reunamilta.

Tähän saakka olen saanut taivaltaa vaeltajien ja porojen tallaamia polkuja pitkin, mutta nyt meno muuttuu vaikeaksi. Polku katoaa tihkusateen ja sumun liukastuttamien kallionlohkareiden ja kivien sekaan. Rinkka selässä joudun asettelemaan askeleeni tarkkaan, jotten loukkaisi itseäni. Onneksi vaikeakulkuista kivikkoa jatkuu vain muutamia satoja metrejä.

Vaellusmaastona Pirunportti on nimensä veroinen paikka. Kiviä kierrellessäni mietin, jatkuuko maasto itään yhtä hankalana. Laskeutuessani alemmaksi Ukselmapään ja Sollapään välistä Muorravaarakan jokilaaksoa kohden alkaa sumu hiljalleen hälvetä. Kuru ja louhikko jäävät taakse ja maasto tasaantuu.

Pirunportin jälkeen itään avautuva maisema on mykistävä. Vaikuttava se on jo silläkin, että täällä alkaa tosivaeltajien valtakunta. Anterinmukka, Vongoiva ja moni muu tarunhohtoinen vaelluspaikka odottavat samoilijaansa.

Kahlaan joen yli ja saavun Muorravaarakanruoktun tuvalle. Ilta on saapumassa tihkusateen saattelemana. Pirunportti ei tuvalle näy, mutta vaikuttava paikka pyörii mielessäni ilta-askareilla.

Arto Komulainen
Pirunkurun pohjoisosassa, lähellä Savukosken kunnan rajaa, on toinen lampi. Kurun reunalla voi nautiskella edessä avautuvasta maisemasta.

Pirunkuru

Kello lähenee puoltayötä laskeutuessani kohti jyrkän kurun pohjalla välkehtivää lampea. Useampaan kertaan olen luiskahtamassa holtittomaan liukuun. Lopulta olen turvallisesti lammen rannalla.

Sallan pohjoisosassa, Värriön luonnonpuistossa, sijaitseva Pirunkuru alkaa eteläosastaan kallioiden ja jyrkkien törmien reunustamalta lammelta ja päättyy vajaan kahden kilometrin päässä Savokosken kunnan puolelle.

Kesäkuun lopun yössä paikka on vaikuttava. Mystistä tunnelmaa vahvistaa kallionkielekkeeltä raakkuen siivilleen heittäytyvä korppipariskunta. Lammessa kelluskelee kaksi puuvanhuksen runkoa. Törmällä, aivan kurun suulla, lepää sammalten lomassa poron pääkallo ja kasa luita.

Lähden saapastelemaan kurun pohjalla kohti pohjoista. Saapastelu tosin on väärä ilmaisu lohkareelta toiselle hyppimisestä rakkakivikossa. Viimein rakka päättyy, ja seurailen pienen puron juoksua kurun pohjalla.

Kuru tarkoittaa veden muovaamaa laaksoa tai tunturirotkoa. Tämäkin kuru on perua jääkauden ajoilta, jolloin jäämassat muovasivat Lapin maaperää. Maasto kynttiläkuusten reunustamalla kurun pohjalla on paikoin vaikeakulkuista, mutta se ei selitä pirullisen nimen alkuperää.

Saavun toiselle lammelle, joka on jo lähellä Savukosken rajaa. Maisema on kesäyön valossa karun lumoava. Nousen lammen kohdalta kurun reunalle, jossa kuuset vaihtuvat aihkipetäjiksi, ja kaivan repustani termospullon.

Istun kaatuneelle kelolle nautiskelemaan eväistäni ja näkemästäni – sekä kuulemastani. Lyhyt, hento liverrys kiinnittää huomioni. Oliko se sinipyrstö? Laulu kuuluu uudelleen, nyt hieman kauempaa. En voi erehtyä: se on sinipyrstö, Lapin harvalukuinen vieno laulaja.

Istuskelen hyvän aikaa nauttimassa luonnonpuiston koskemattomasta rauhasta.

Arto Komulainen
Pirunkirkko kohoaa suon laidalla yli kymmenen metrin korkuisena kalliomuodostelmana.

Pirunkirkko

Sallan Tuntsa on erämiesten ja vaeltajien kertomuksissa maineikas paikka. Täällä myös riehui Suomen historian suurin metsäpalo kesällä 1960. Tuli tuhosi yli 20 000 hehtaaria metsää ja tunturiylänköjen kasvillisuutta.

En kuitenkaan ole tullut katselemaan metsäpalon jälkiä vaan vierailemaan Pirunkirkolla. Karttatiedustelun perusteella tiedän paikan löytyvän Tuntsan eteläosasta, Naruskan kylältä koilliseen viitisenkymmentä kilometriä. Naruska–Tuntsa-tieltä matkaa sinne on vain 600 metriä.

Laskeutuessani tieltä kuusien reunustaman suon laitaan näen Pirunkirkon jyhkeät kalliot keskellä loivien vaarojen maisemaa. Tulppiosta Tuntsan kautta etelään kulkeva UKK-reitti koukkaa Pirunkirkon kautta, ja pääsen suon yli hyväkuntoisia pitkospuita pitkin.

Pirunkirkko kohoaa suon laidalla yli kymmenen metrin korkuisena kalliomuodostelmana. Kallio on aikojen saatossa lohkeillut, ja siitä on irtoillut suuria palasia. Lohkareiden jatkeena levittäytyy laaja rakkakivien alue. Pirunkirkon kalliossa on uurteita ja naarmuja. Se kätkee uumeniinsa pieniä luolia ja syviä onkaloita.

Kierrän kallion taitse ja nousen kalliomuodostelman päälle. Etumaisena näkyy rakkakivien alue, jollaista myös pirunpelloksi kutsutaan. Taempana on kapea suoalue, jota halkovat pitkospuut. Suon takana levittäytyy kynttiläkuusten koristama matalien vaarojen maisema. Se on hyvin tyypillistä tämän alueen maisemaa.

Rakkakivikon takana UKK-reitillä näkyy retkeilijöille rakennettu tulipaikka. Siirryn sinne tulistelemaan. Odotellessani veden kiehumista nokipannussa silmäilen oudon nimen saanutta kalliorypästä. Hienolle paikalle on laitettu pelottava nimi.