Jutut 10.11.2016

Metsässä liikkuminen hevosen selässä avaa kulkijalle uuden maailman. Sekä ratsastajat että hevoset nauttivat autottomasta ratsastusreitistä metsän siimeksessä.

Kavioiden reipas kumu neulasmatolla ja nahkasatulan rytmikäs narina. Mikään ei täydennä metsässä liikkujan kokemaa äänimaailmaa paremmin kuin ne. Näin ainakin ratsastajan mielestä. Paras kulkupeli metsässä on hevonen.

Miskan-Tähti venyttää kaulaansa ja askeltaa levollisesti mäntymetsän siimeksessä. 12-vuotias suomenhevonen nauttii ympäristöstä silminnähden.

”Miska on aina innoissaan, kun se huomaa, että nyt mennään maastoon”, ratsastaja Eini Pakkala kertoo.

”Korvat hörössä tullaan koko kolmen kilometrin matka tänne maastoreitille. Ja täällä Miska innostuu sen verran, että maastoratsastusta varten laitan sille hieman kovemman kuolaimen.”
 

Hevosharrastajien lottovoitto

Enni Pakkala ja Miskan-Tähti reippailevat varta vasten hevosille tehdyllä maastoreitillä Etelä-Pohjanmaalla, Ilmajoen Tuomikylässä. Pääosin yksityisten maanomistajien metsissä kiertävä, kaikkiaan 12 kilometrin reitti on alueen hevosharrastajille lottovoitto.

”Hevosen selästä metsäluonnon kokee aivan eri tavoin kuin muuten. Satulasta käsin haistaa ja näkee, kuulee koko mahtavan äänimaailman. Jokainen ratsastuskerta on erilainen, aina on luonnossa jokin muuttunut”, reitillä hevostensa kanssa usein kulkeva Lea Peura hehkuttaa.

”Meille muulta liikenteeltä rauhoitettu maastoreitti on melkeinpä elinehto. Hevoseni pelkää moottoriajoneuvoja ja vähän muutakin liikennettä. Tänne on turvallista tulla myös sellaisella hevosella, joka ei ole liikennevarma”, sanoo vasta nelivuotiaan Lakeuden Veikkosen satulassa istuva Jenni Olli.

Reitti on virallinen ulkoilureitti. Se tarkoittaa sitä, että siitä on tehty liikuntareittitoimitus, se on merkitty karttoihin ja sen varsilla on käyttötarkoitusta osoittavat opasteet. Reitillä saa liikkua hevosilla mutta myös jalan, polkupyörällä ja talvisin esimerkiksi koiravaljakolla. Moottoriajoneuvoilla reitille ei ole asiaa. Tosin maanomistajat saavat kulkea metsiään hoitamaan.

”Ratsastusreitti kulkee kaikkiaan yhdeksäntoista maanomistajan alueella. Heiltä kaikilta saatiin luvat reittiin. Lisäksi reitin yksityiskohdista on sovittu heidän kanssaan tarkasti. Jotkut tulivat maastoon mukaan, ja yhdessä merkittiin, minkä puun vierestä reitti laitettiin”, kertoo Hannu Salo, Lakeuden elämysliikunta ry:n puheenjohtaja.

”Painotimme koko ajan hyvää yhteistyötä maanomistajien suuntaan.”

Juha Harju
Suomenhevoset Suova (vas.) ja Miska saavat metsässä kulkemisesta vaihtelua arkeen.

Korvauksia puustosta

Maanomistajat saivat myös korvauksia menetetyn puuston arvosta. Korvaukset laski paikallinen metsänhoitoyhdistys. Reitti jää kiinteistöille rasitteeksi.

Hevosreittihankkeen puuhamiehenä ja yhdyshenkilönä maanomistajien ja reitin toteuttajien välillä toimi Hannu Salo.

”Avoimuus oli hankkeen onnistumisen edellytys. Aina, kun kajotaan yksityiseen maaomaisuuteen, on tärkeää, ettei asioista vain tiedoteta ylhäältä alas. Maanomistajat olivat alusta lähtien mukana suunnittelutyössä. Hevosreitin osalta asiaa auttoi se, että osa maanomistajista oli hevosharrastajia itsekin. Lisäksi nyt vahvistetulla reitillä oli jo vanhastaan ratsastuspolkuja.”

Käytännössä vanhojen ratsastuspolkujen muuntaminen reitiksi tarkoitti sitä, että reitille tehtiin pohjatöitä, hieman puustoa poistettiin, pohjalle levitettiin hiekkaa ja reitti viitoitettiin. Reitin varrella on myös paikoitusalueita hevoskuljetustrailereille, sillä osa saapuu maastoradalle varta vasten kauempaakin.

Kaikille ratsastajille ja myös kärryhevosilla liikkuville avoin ulkoilureitti valmistui EU:n tukemana.

Ainakaan toistaiseksi käyttömaksua ei ole peritty.

”Se voi tulla ajankohtaiseksi, sillä reitin ylläpidosta kertyy kuluja”, Hannu Salo sanoo.

Silloin tällöin reitille eksyy moottorikelkkoja tai mopoja, vaikka se on selvästi kielletty. Väärinkäytöksiä sattuu kuitenkin harvoin.
 

Turvallista matkaa

Kuusi ratsukkoa ja ainakin saman verran jalkamiehiä (tosin kaikki naisia) on kerääntynyt laavulle lettuja syömään. Hevoset, jotka on sidottu riimuilla järeisiin kiinnityspuihin, katselevat ihmisiä levollisina. Laavu on ratsastusseura Hepakat ry:n oma.

”Samoin kuin reitti myös laavu on tehty EU-hanketuella”, ratsastusseuran Lea Peura kertoo. ”Talkootyötä oli runsaasti. Halusimme laavusta mukavan tapaamispaikan ja turvallisen taukopaikan. Hevosen voi tässä päästää myös pieneen ulkokarsinaan.”

”Tuon hevosen tänne Nurmosta trailerilla. Ratsastan lenkin, ja sillä aikaa mies tekee tulet ja laittaa makkarat valmiiksi”, kertoo yhteisestä harrastuksesta iloitseva Annika Ahonen. ”Oman tallimme lähellä on rautatie ja muutenkin paljon liikennettä. Autoilemme Suovan kanssa mieluummin tänne rauhalliseen ja hyväpohjaiseen maastoon.”

Jenni Olli Lakeuden Veikkosella ja hänen äitinsä Minna Olli Ciri O’Grovella käyvät usein ratsastusreitillä, laavulla ja sen viereen tehdyllä maastoesteradalla. Minna Olli sanoo, että tiellä liikkuminen on yleensä ottaen vaarallista.

”Jotkut eivät osaa tai halua kohdata hevosta liikenteessä oikein, vaan tilannetaju pettää. On kaikenlaista kaahailijaa, kiusaajaakin. Joskus olen ollut paniikissa laukkaavan hevosen selässä, ja perässä on roikkunut ärtynyt autoilija.”

Ratsastajat toteavat, että liikenteeseen voi mennä vain liikennevarman hevosen kanssa mutta että pelisilmää vaaditaan myös muilta tiellä liikkujilta. Eihän hirven tai lastenkaan ohi kukaan kaasuttele täysillä. Hevonen on yhtä arvaamaton – myös liikenteeseen tottunut hevonen.

Juha Harju
On tärkeää, että taukopaikalla hevoset voi kiinnittää turvallisesti. Maija Keurulainen ja Wikaro.

Kuin toinen maailma

Hevosreitti kulkee Ilmajoen Tuomikylästä Seinäjoelle Kyrkösjärven rantaan, tulevan asuntomessualueen läheisyyteen. Reitti risteää lenkkipolkujen kanssa. Muut liikkujat yleensä ilahtuvat nähdessään hevosen.

”Kun joku tulee vastaan, me tietenkin hidastamme käyntiin, se on kohteliasta. Joskus harmittaa, jos jalankulkija hevosen nähdessään pomppaa metsän puolelle ja yrittää pysytellä hiljaa ja liikkumatta. Hevonen pakoeläimenä pelkää tällaista vaanijaa. Parasta olisi tervehtiä reippaalla äänellä ja jatkaa rauhassa menoaan”, Lea Peura antaa vinkin kohtaamisiin.

Merkitty, luvallinen reitti tuo turvallisuutta maastoratsastukseen. Lisäksi se tarjoaa pysyvyyttä koko lajille. Liikuntareitiksi vahvistettu lenkki pysyy, vaikka maanomistaja vaihtuisi.

Reitillä liikkuvat myös alueen ravivalmentajat. Reitin Tuomikylän puoleisessa päässä on ravihevosten hiittisuora, jossa päästellään vauhdilla. Metsätaipaleelle tullaan rauhallisemmalle jaloittelulle.

Letut on syöty. Ratsastajat nousevat hevostensa selkään ja kokoilevat ohjia. Retkue etenee jonossa hienoiseen ylämäkeen, puheensorina vaimenee. Kärkihevonen siirtyy pehmeään raviin ja katoaa muut perässään polkua pitkin mutkan taa.

Tuuli humisee männyn latvustossa, mutta alhaalla polulla on suojaista. Kuin toinen maailma.
 

Ratsukon jokamiehenoikeudet

Jokamiehenoikeudet koskevat myös ratsastajia. Hevosella saa ratsastaa metsässä ja metsäteillä, mutta maastoon ei saa aiheuttaa pysyviä vaurioita.

Tieliikennelaissa hevonen ja ratsastaja rinnastetaan jalankulkijaan. Hevonen kärryt perässään puolestaan on ajoneuvo.

Jokamiehenoikeuksien perusteella myös ratsastaminen yksityisteitä pitkin on sallittua. Tiekunnalta ei tarvita tähän lupaa. Jos hevosen perään laittaa kärryt, kyseessä on ajoneuvo, jolloin lupa tarvitaan.

Viljellyillä pelloilla, taimikoissa tai toisten piha-alueella ei saa ratsastaa.

Juha Harju
Ratsastuseura Hepakat ry:n taukopaikka on viihtyisä. Hevoset ovat tottuneet odottelemaan laavulla.

Sopiminen lisää sopua

Nuorempi konstaapeli Anni Mäntyharju on itsekin ratsastaja. Hän on sitä mieltä, että vaikka yksityisteillä saakin ratsastaa, sopiminen ja luvan kysyminen on aina paikallaan.

”Maalla luvan kysyminen on helppoa, kun usein kaikki tuntevat toisensa. Jos joku haluaa kieltää kulun metsässään, on yleensä parempi etsiä vaihtoehtoinen reitti”, hän neuvoo.

Hevosella kulkemisen kieltäviä omatekoisia liikennemerkkejä tapaa aika ajoin yksityis- ja metsäteillä, mutta lain voimaa niillä ei ole. Ratsastusta yksityistiellä ei voi rajoittaa noin vain.

Ainoastaan silloin, jos kyse on liikenneturvallisuudesta tai siitä, että hevosella kulkeminen nostaa selvästi tien kunnossapitokustannuksia, voidaan ratsastus tapauskohtaisesti kieltää.

”Näin voi tapahtua, jos ratsastus on kaupallista toimintaa ja jokapäiväistä.”

Anni Mäntyharju valaa uskoa ärhentelyä kokeneisiin ratsastajiin: yleensä puhuminen auttaa.

”Tärkeää on se, että hevosväki käyttäytyy itse maltillisesti: tervehtii vastaantulijoita, ei tallo hevosillaan taimia eikä laukkaa velliksi menneillä teillä. Silloin luvat ratsastamiseen tavallisesti heltiävät. Yksityisteillä saa ratsastaa – mutta mieluisinta se on silloin, kun kaikki tienkäyttäjät sen hyväksyvät.”
 

Korvauksia käytöstä?

Ratsastuksen sallivat jokamiehenoikeudet ovat elinehto ratsastusmatkailulle. Kun ratsastaminen on säännöllistä ja kaupallista, korostuu virallisten ratsastusreittien merkitys. Verkostoituminen kannattaa, samoin olemassa olevien polkujen ja reittien yhdistäminen.

Ruotsissa hevosalaa tutkinut Hanna Elgåker tuo viestiä länsinaapurimme hevosmaastoreiteistä. Hän toteaa, että jokamiehenoikeudet toimivat hyvin vain harvaan asutulla seudulla, missä ihmisiä ja ratsukoita on verrattain vähän.

”Heti, kun tien tai metsäpolun käyttäjiä on enemmän, tulee ongelmia. Aiemmin maanomistajat tunsivat hevosten omistajat ja asioista sopiminen oli helppoa. Nyt, kun esimerkiksi ratsujen täysihoitotalleja on enemmän, maanomistajat tuntevat olonsa voimattomiksi. Keitä maillani oikein kulkee?”

Hanna Elgåker väläyttää Ruotsissa kokeiltua tapaa etsiä hevosille liikkumatilaa muualta kuin yleisiltä ja yksityisiltä teiltä. Esimerkiksi peltojen suojakaistoilla voisi ratsastaa ja maanomistaja saisi siitä korvauksen. l

Anni Mäntyharju puhui Hevoosella vaan -hankkeen maastoratsastuksen koulutustilaisuudessa. Hanna Elgåker esiintyi Hevonen kaavoituksessa -seminaarissa Lahdessa.