VMI-mittausten mukaan puuston kasvu on jo vuosikymmeniä ylittänyt selvästi vuotuisen poistuman, vaikka myös hakkuut ovat lisääntyneet. Kuusta on viime vuosina istutettu paljon, mutta puu­kuutioissa mitattuna mäntyä on Suomen metsissä yhä eniten. Tämä kuva on Etelä-Suomen yhteismetsästä Eurasta.

Paljonko Suomen metsissä on puuta? Miten puuvarat ovat kehittyneet? – Kahdeksan kysymystä Valtakunnan metsien inventoinnista

Jutut 19.04.2021 Aarre Plus

Sata vuotta sitten Suomessa aloitettiin Valta­kunnan metsien inventointi (VMI), jotta metsien hoitoa ja puun käyttöä osattaisiin ohjata paremmin.

1. Paljonko Suomen metsissä on nyt puuta, Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Kari T. Korhonen?

Tuorein laskelma, jossa on käytetty mittaustietoja viideltä viime vuodelta, antaa tulokseksi 2,482 miljardia kuutiometriä.

Puuston vuotuinen kasvu on uusimman mitatun tiedon mukaan 108 miljoona kuutiometriä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit