Kolumnit 26.03.2020

Kiellot tulevat pian osaksi ilmastonmuutoksen torjuntaa, kun hätä ja ahdistus kasvavat, kirjoittaa Juha Aaltoila.

Päättäjät ja toimittajat käyttävät kovin kepeästi käsitettä ”hiilineutraali”. Ennätys kepeydessä on Kymi Ringin moottorimurheiluradalla ja Ylellä, joiden mukaan ”joukkoliikenne on avain radan hiilineutraaliuteen”.

Ensi suven moottoripyörien kilpa-ajoihin odotetaan jopa 100 000 katsojaa. Kansainvälinen väki lentää Vantaalle, mistä kilpailijat, ajokit, katsojat, varikkoneidot, lehdistö, radio ja tv ja kutsuvieraat siirtyvät Kymi Ringille pääosin fossiilisella voimalla kuten kotimaan yleisökin.

Ei tuo hiilineutraalius tässä silti isoa liioittelua ole, jos menoa vertaa vaikka F1-ajoihin. Moottorimurheilun ässät ja varikot lentelevät mantereelta toiselle. Lennoista karttuu vain pieni osa harrastuksen hiilipäästöistä.

Maailman teillä ja kaduilla liikkuu päivittäin kymmeniä miljoonia Räikkösiä, Vetteleitä ja Hamiltoneja, kun pizzalähetti, vuorineuvos, autotoimittaja, bensiinikauppias, hitsari ja niin edelleen kiihdyttää valoista liikkeelle.

Autoteollisuuden huolellisesti marinoima journalisti kirjoittaa koeajoraporttiinsa termin ”urheilullinen”, oli alla sitten twingo, skoda tai maserati.

Kirjaviin haalareihinsa sonnustautuneisiin F1-ihmisiin samastuva automies, paino yhdyssanan jälkiosalla, hellii korviansa pakoputkivammaisen pemarin paukkeella tai uuden mersun nauhalta kantautuvalla ”murinalla”.

Ne äänet, ah ne äänet kertovat voimasta ja myös siitä, että ei olisi äidin pitänyt nostaa poikaa liian aikaisin hiekkalaatikosta muovilelua lykkäämästä.

Hiilen päästely on minun mielestäni äärimmäisen ikävä ammatti ja harrastus, ja kaikkein ikävintä on se, että suomalaiset ovat tässä maailman nokisin kansa.

Karting, F1, F2, F3, ralli, rallicross, rata-ajot rekan nupilla, tractor pulling, vanhojen maastoautojen ajo suossa, moottorikelkat ja -veneet, vesiskootterit, mönkijät – lista on lohduton ja pitkä.

On härskiä puhua, kuinka paljon Kiina saastuttaa, ja siten yrittää virkata vihreää nuttua nokisen minänsä suojaksi. Hiilipäästöt yhtä kiinalaista kohden ovat pienet verrattuna yhteen suomalaiseen, ja minusta asia pitää laskea juuri näin; siitä voisi orastaa henkilökohtainen vastuu.

Finnairin mainoksissa ”on 51 767 syytä lentää”. Yksi esimerkiksi kertoo, kuinka nuoret neidot vapauttavat menehtyneen ystävänsä tuhkat tuuleen korkealla vuorella. Lunta saati jäätä siellä ei enää näy.

Korkeiden alueiden jäätiköt hupenevat ja monen maan vesipumppu hajoaa, vettä ei riitä jossain sähköntuotantoon, toisaalla ihmisten ja heidän viljelemiensä kasvien on jano, kun ylhäältä ei tule vettä.

Keski-Euroopan isot joet ovat tärkeitä liikenneväyliä. Viime vuosina vesi on ajoin laskenut pahasti ja iso kuljetusalus korvattu pienellä, on ajettu vajain kuormin, on seisty satamissa. Kivihiilen, maa-ainesten ja maataloustuotteiden kuljetukset ovat kärsineet. Kuljetuksen siirto joen pitkästä työjuhdasta kumipyörille käy kalliiksi.

Metsät ovat kärsineet myrskyistä, kuivuudesta ja kuumuudesta. Miljardeja kuutiometrejä Euroopan kuusikoita on ohittanut ”parasta ennen” -myyntipäivänsä.

Esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa metsänomistajat ja ammattiväki toivovat sateista, viileää kevättä ja kesää, jotta kuusikoita tappavien kaarnakuoriaisten tuhot alkaisivat laantua.

Metsänomistaja ei saa tienvarteen hankkimastaan kuusitukista edes kaadon ja maastokuljetuksen hintaa. Satoja tuhansia hehtaareita metsiä on tuhoutunut viisi millimetriä pitkän kirjanpainajan leukoihin.

Kuusikko hidasti, siis ennen katastrofia, lumen sulamista ja sitoi kivet ja mullat rinteisiin. Nyt lyhyet, rajut tulvat syöksevät aukeilta rinteiltä maat alas teitä ja ratoja katkomaan. Uutista ja kuvaa löytyy netistä paljon.

Kiellot tulevat pian osaksi ilmastonmuutoksen torjuntaa, kun hätä ja ahdistus kasvavat. Moottorimurheilun kieltäminen on hyvä alku.

Äidit ja tyttäret, ympäristöaktivistit, metsänomistajat, tieteen ja taiteen harjoittajat, boikotoikaa kilpailutoimintaan osallistuvia automerkkejä, piittaamattomuuden symboleja.

Mielestäni nyt on oikea hetki toimia, kun automurheilun edustajat jo itsekin myöntävät tuhon tiensä ja haaveilevat kirkkain otsin uusista, sähköllä toimivista leluista.

Aarteen kolumnisti Juha ”Koltta” Aaltoila (s. 1947) pääsi taimien lajitteluun 11-kesäisenä, siitä ura yleni aukkojen viljelijäksi. Metsänhoitajan työ yksityismetsissä vei hänet vuonna 1986 kynän varteen, ja kynä on pysynyt terävänä.