Kolumnit 26.03.2020

Risto Isomäen mielestä olisi järkevää ottaa käyttöön hiilen sidontaan kannustava tukijärjestelmä.

Suomi on sitoutunut pudottamaan ilmastoa lämmittävät päästönsä nollaan vuoteen 2035 mennessä. Hallituspuolueet käyvät parhaillaan keskenään neuvotteluja siitä, millaisin keinoin tavoite olisi käytännössä mahdollista saavuttaa.

Mitä metsäpolitiikan alalla olisi järkevää tehdä ilmastonmuutoksen torjumiseksi? Jotkin liikkeet olisi suhteellisen helppo toteuttaa. Metsien tuhkalannoituksen lisääminen olisi älykästä, ja epäonnistuneella tavalla metsiksi ojitetut suot kannattaisi soistaa uudelleen. Kumpikin toimenpide leikkaisi Suomen kasvihuonepäästöistä joitakin prosentteja.

Vielä paljon oleellisempaa olisi kuitenkin ottaa käyttöön hiilen sidontaan kannustava tukijärjestelmä, jonka tavoitteena olisi pidentää puun keskimääräistä kiertoaikaa.

Jos puut kasvatetaan keskimäärin vanhemmiksi ennen kuin ne kaadetaan, metsien hiilivarasto kasvaa. Asiasta on puhuttu jo vuosikymmenien ajan, mutta nyt tällaisen tukijärjestelmän toteuttaminen olisi ehkä ensimmäisen kerran poliittisesti mahdollista.

Tarkkaan ottaen miten tällainen tukipolitiikka pitäisi rakentaa? Metsiemme hiilivarastot kasvavat jo nyt suhteellisen nopeasti. Voidaanko kaikista kuutioista maksaa hiilensidontakorvauksia? Siis myös kuutioista, jotka metsänomistaja olisi joka tapauksessa kasvattanut? Jos metsänomistaja saa hiilensidontakorvauksia, mitä tapahtuu, jos hän tai hänen jälkeläisensä haluavat jossakin vaiheessa myydä samat puut? Joutuvatko he maksamaan korvaukset takaisin? Entä mitä tapahtuu, kun metsä palaa tai kaatuu myrskyssä tai juurilahot ja kirjanpainajat tappavat kuuset pystyyn?

Suvun metsät ovat tähän asti tuottaneet tietyn määrän tuloja sukupolvelle toisensa jälkeen. Ne ovat olleet erityisesti maaseudun asukkaille tärkeä vakuutus pahan päivän varalle, keskeinen osa ihmisten taloudellista turvaa. Miten hiilituet rakennetaan niin, että ne eivät houkuttele ihmisiä luopumaan kertakorvauksella kestävistä metsätuloista?

Lähtisin itse liikkeelle Sveitsin WWF:n perustamasta Gold Standard -mallista, joka on hyvin käytännöllinen ja kansainvälisesti arvostettu. Gold Standard -järjestelmässä metsän hiilivarastoja verrataan metsätalouden vallitsevien mallien muodostamaan mittatikkuun.

Toisin sanoen se, minkä verran hiiltä tietyn metsätilan puusto sisältäisi silloin, kun sitä hoidettaisiin kyseisen maan vallitsevien käytäntöjen mukaisella tavalla, muodostaa laskujen pohjana olevan vertailukohdan tai nollarajan.

Hiilensidontakorvauksia maksetaan vain silloin, kun jotakin metsätilaa hoidetaan niin, että sen hiilivarasto kasvaa normaalia suuremmaksi, ja vain ylimääräiset kuutiot oikeuttavat korvaukseen.

Gold Standardin mallia on pidetty kalliina, koska se edellyttää metsien ennakoidun kasvun tarkkaa kartoitusta. Suomessa metsänhoitoyhdistykset ovat kuitenkin jo ennestään tottuneet laatimaan metsätiloille metsänhoitosuunnitelmia ja tarkkoja kuviokarttoja. Toisin sanoen olemassa oleva järjestelmämme muodostaisi valmiin pohjan Gold Standard -tyyppiselle hiilimetsänhoidolle.

Metsänhoitoyhdistyksen pitäisi vain ensin laatia kullekin tilalle myös normaalia pitempiaikainen, noin sadan vuoden päähän ulottuva metsätaloussuunnitelma. Sen avulla laskettaisiin keskimäärin se, minkä verran puukuutioita ja hiiltä metsätila seuraavien sadan vuoden aikana varastoisi, jos sitä hoidettaisiin suomalaisen standardimallin mukaan.

Tämän jälkeen metsänomistaja voisi sitten lähteä suunnittelemaan metsänhoitoyhdistyksen kanssa erilaisia ylimääräisiä hiilitonneja tuottavia muutoksia.

Jos valtio maksaisi kustakin ylimääräisestä puukuutiosta 20 euroa, 10 miljoonan hiilidioksiditonnin vuotuinen eliminoiminen tällä tavalla maksaisi 200 miljoonaa euroa vuodessa.

Koska Gold Standardin malli perustuu samanlaiseen ajatteluun kuin vakuutusyhtiöiden matematiikka, metsänomistajien ei tarvitse sitoutua rauhoittamaan metsissään kasvavia puita pysyvästi, vaan ne voidaan lopulta kaataa. Metsien hiilivarasto voi silti kasvaa, koska se on kymmenien miljoonien kuvioiden keskiarvo.

Aarre-lehden kolumnisti kirjailija Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan, tietokirjoistaan ja tiedeaiheisista lehtiartikkeleistaan.