Kolumnit 29.04.2020

Koivun kasvatukseen ei pidä hurmaantua, kirjoittaa Juha Aaltoila.

Kesä 1960, Kemijoen törmillä varttuneiden koululaisten vitja etenee kourukuokkien ja taimivakkojen kanssa katepillarin laikuttamaa alavaa hakkuuaukkoa. Hienojakoinen maa on paikoin jäässä, osa laikuista näyttää enemmän sammakon häähuoneelta kuin männyn kasvupaikalta.

Alue oli istutettu jo kerran aiemminkin. Erkki Lähteen ansiokkaat tutkimukset metsäaurauksen eduista eivät ehtineet avuksi tälle aukolle. Luonto toimi ja kylvi maan hieskoivulle.

Taikametsä, niin minä kutsun maita, joilla ihminen viljelee havupuuta mutta luonto tuottaa koivua.

Visakoivu on koivuista kalleinta, mutta aika arvokasta on sekin koivu, joka on kertaalleen raivattu havupuuntaimien päältä ja joka vielä ehtii nostaa nopeat vesansa valtaan hakkuuaukolla.

Voisiko ihminen ottaa luonnosta mallia ja kylvää koivua? Kyllä voisi. Muistan MTK:n metsäjohtokunnan kesäretken, jolla tutustuimme yritteliään perheen koivun kylvöalaan. Siemenet oli kerätty itse valituista rauduskoivuista. Taimikko oli tiheä, tuolloin liki miehen mittainen.

Nyt 28-vuotiaasta metsästä on harvennettu puuta 50 kuutiometriä hehtaarilta, koivua on kasvussa lähes 200 kuutiometriä ja alla kuusta 30 kuutiometriä. Tukin sato on kypsä 45–50-vuotiaana.

Jos on koivu kallista tuottaa taikametsissä, niin ihailtavan edullista se on ahkerien, osaavien puuntuottajien kylvöalalla. Savikot, hiesupohjat ja turvemaat eivät sovi rauduskoivulle. Hyvä mustikkatyyppi ja käenkaali-mustikkatyypin laihempi puoli sopivat.

Tutkijat tuottavat hyvät ennusteet männyn, kuusen ja koivun siemensadoista. Hyötytietoa ei jostain syystä käytetä juuri lainkaan. Koivun kylvölle on vaihtoehto jättää muokatulle aukolle 10–15 raudusta kylvötöihin. Rauduskoivun jalostetulla siemenellä saadaan 25 prosentin kasvu- ja laatuhyöty, joten siemenen oston kulua en lähtisi säästämään.

Ja takaisin taikametsiin. Hakkuuaukoille suositellaan jättämään säästöpuita tikan ja teeren lounaspaikaksi, hömötiaisen kodiksi, koivukulokärsäkkäälle ja lopulta limiludekäävän kortteeriksi.

UPM jätti koivuja pystyyn tutun puuntuottajan avohakkuulle asiasta kysymättä. ”Se on meidän ohje”, he valistivat asiaa ihmetellyttä puunmyyjää. Ja taas voi koivu olla kallis, jos jätökkäät kylvävät 98 765 koivua hehtaarille raivaussahaajan riemuksi.

Viittaan hömötiaisen ja ylipäätään kolopesijöiden pökkelöpulaan ja ehdotan, että valitut koivujättöpuut pätkäistään ekokannoiksi alimman elävän oksan alapuolelta. Saamme yhdellä toimella maa- ja pystylahopuuta. Isoksi kaupanpäälliseksi pula raivaussahureista lievenee.

Miksi hyvä koivu halpenee kaiken aikaa? Vuonna 2004 koivutukin hinta tipahti viisi euroa alle kuusitukin hinnan, kun se oli iät ajat havutukkien hinnoissa. Vuonna 2012 ero oli jo 12 euroa koivun tappioksi ja nyt 16 euroa.

Koivuvanerin viennin keskihinta oli tammikuussa 787 euroa kuutiometriltä. Vanerikuutioon kuluu kolme kuutiota koivutukkia, josta sai tammikuussa kannolle 43 euroa kuutiolta. Kantohinnan osuus on 16 prosenttia vanerin vientiarvosta.

Kuusitukkia kuluu 2,1 kuutiota sahatavarakuutioon eli 58 euron kantohinnalla ja 178 euron lankun hinnalla tammikuussa tukin kantohinnan osuus oli sahatavarakuution hinnasta 68 prosenttia.

Kuusivanerin keskihinta oli tammikuussa 403 euroa kuutiometriltä. Sitä sorvattiin ja liimattiin noin 60 euron hintaisesta puusta.

Karvalakkiaritmetiikkani osoittaa karusti, kuinka halpaa koivutukki on ja miten nuivasti vanerin tuottajat suhtautuvat koivua kasvattaviin suomalaisiin metsänomistajiin.

Koivikoita kasvatetaan havupuun opeilla liian tiheinä. Valossa viihtyvä kaunotar vaatii paljon tilaa tiinehtyäkseen sorvi- tai sahapuuksi. Tutkijoiden hyvät ohjeet tiheyksistä homehtuvat käytön puutteessa. Koivikoiden ylitiheys on meidän metsäammattilaisten yhteinen häpeä. Menetykset ovat isot.

Vuonna 1980 kotimaan koivutukkia jalostettiin vaneriksi 1,55 miljoonaa kuutiometriä, vuonna 2018 vain vajaa miljoona kuutiometriä. Kuusen käyttö yli kolminkertaistui samalla jaksolla.

Eli ei koivun kasvatukseen pidä hurmaantua. Mutta saako toivoa, että lahoimpien kuusikoiden uudistusalat uudistettaisiin koivulle, jos maapohja siihen edellytykset antaa?

Aarteen kolumnisti Juha ”Koltta” Aaltoila (s. 1947) pääsi taimien lajitteluun 11-kesäisenä, siitä ura yleni aukkojen viljelijäksi. Metsänhoitajan työ yksityismetsissä vei hänet vuonna 1986 kynän varteen, ja kynä on pysynyt terävänä.