Kolumnit 28.05.2020

Väärä vieraanvaraisuus on syytä kääntää terveen omavaraisuuden suuntaan, kirjoittaa Juha Aaltoila.

Missä on meidän suomalaisten kansainvälistymisen takaraja? Onko sitä? Suomalaisia opiskelijoita, tutkijoita, urheilijoita, taiteilijoita ja viennin väkeä liikkuu maailmalla kaikkialla. Hyödymme tästä monin tavoin. Uusia huippuosaajia palaa maahan, saamme uusia tietoja, taitoja ja vientituloja, eikä ole paha, vaikka taas mahdollisesti joskus pidettävissä jääkiekon MM-kisoissa lyömme Ruotsin ja Venäjän.

Niin varhais- kuin myöhäisnuorisommekin kansainvälistyminen on oma lukunsa. Ilmojen halki käy tie polttareiden pitoon Barcelonaan ja kihlajaisiin Berliiniin. Samoin kuin laatimaan ”Korkkasin ennen käymättömän kylän Amazonin sivupuron varrelta” -juttua muille Hesarin toimittajille, Thaimaahan kiusausten saareen kostean pornahtavaan, hengeltään ylevään tosi-TV-rantaan ja sieltä Iltalehden sivuillekin osattomien nuorten ankaraa lukemisen himoa tyydyttämään.

Uusi aika koitti, ja näytti jo siltä, että ruotsalaisilla jää sata miljoonaa puun tainta istuttamatta, Suomessa jäävät kaalin taimet käsiin ja mansikkamaat kunnostamatta. Ja mitäs niistä, kun ei ole poimijoita?

Saksan metsänomistajien tilanne on hornamaisempi kuin meillä. Parina viime kesänä kuivuneita taimikoita ja kaarnakuoriaisten tuhoaukkoja pitäisi ehtiä viljellä isot alat ja samaan aikaan kaivataan idästä jaksajia poistamaan saastuneita kuusia tautia levittämästä.

Kirjoittelen tätä 8. toukokuuta. Pelko työvoimapulasta on hieman hellittänyt. Mutta se on yhä näkemättä, lähtikö isä Latviasta Ruotsiin pottiputken kuskiksi, äiti Ukrainasta Iittiin mansikkamaalle tai tulevatko thaimaalaiset urakoimaan Hyrynsalmen aukoilta puolukat laariin.

Kovin vieraanvaraisiksi olemme tulleet sanan kammottavimmassa merkityksessä. Tästä on turha syyttää harjussa tai vanhainkodissa viruvaa poliitikkoa, työmarkkinoiden riitelijää, lasten ja nuorten ongelmavuorten jyrkillä rinteillä kiipeilevää tutkijaa saati ajatuspajan takojaa.

”Ei suomalainen nuori methän lähe istuttamhan tai marijan kerruule, ei puhettakhan”, valisti vanha ystäväni, kun hiljan hänen kanssansa otsaonteloitamme tuule­timme.

Vaan lähteepäs! Ei ole kauaa, kun 80-vuotias Vapo lahjoitti 4H-liitolle 80 hehtaaria turvekenttien pohjia 14 eri kunnan alueelta Kemijärveltä Ähtäriin. Maaseudun Tulevaisuus uutisoi nuorisoliikkeen tavoitteeksi viljellä 10 000 hehtaaria maata puun kasvuun 10 vuodessa.

Siitä kannattaa nyt napata alan lehden itsellensä kumminuoret ja kummimetsä lukijoillensa jokasuviseen seurantaan.

Metsähallitus työllistää kesällä satoja nuoria istutuksilla Kainuussa ja Lapissa. Metsänhoitoyhdistysten ja MTK:n kannattaa kartoittaa tilanne nuorison metsätöissä ja toimia. On liian yksinkertainen ja vastuuton ratkaisu todeta, että ”nuoriso on suojeltu työltä” tai ”eivät ne sinne kumminkaan lähde”.

Vieraanvaraisuutemme söi katalasti omavaraisuutemme: kevät, suvi ja tuleva syksy näyttävät, selviämmekö. Kaikkialta kaukana oleva Suomi on naiiviuttaan luottanut, että muut tekevät hikityöt puolestamme, liian usein ihmiskaupan kolkoilla säännöillä.

Pakko on pedagogeista toiseksi pirullisin, ei se silti nälälle pärjää. Suomalaiset puskivat 75 vuotta sitten sodan traumojansa ankaraan työhön. Hiki sotki kamppeet mutta huuhtoipahan siinä samalla monet mielet selviytymisen asentoon.

Olisin seonnut varmasti jo kauan sitten, jos en olisi saanut hiota mustikassa, ladulla, soutuveneessä, istutusalalla, taimikossa. Työ palkitsee moninaisesti.

Helppoa ei ole kääntää teini-ikäistä nuorta hikimoodiin. Kannattaa yrittää!

Vanhempien, valtion, metsänhoitoyhdistysten, puunostajien, yhteismetsien, kuntien, tutkijoiden, urheiluseurojen, marttojen ja kumppaneiden kannattaa ottaa vastuuta ja tarttua väärään vieraanvaraisuuteen ja vääntää yhdessä nuorten kanssa asioita terveen omavaraisuuden suuntaan.

Nyt kun muori tai pappa siellä hyrähtelet mielessäsi, että onpas nyt Koltta-parka haihattelevaisella tuulella, niin kiistän asian jyrkästi. Sain ilokseni olla vuosi sitten mukana nuorten metsävisan loppukilpailussa Tuusulassa. Karsinnoissa oli mukana 25 000 yläkoululaista, heistä 50 finaalissa. Metsien istuttajia, raivaajia, marjojen ja sienten kerääjiä.

Aarteen kolumnisti Juha ”Koltta” Aaltoila (s. 1947) pääsi taimien lajitteluun 11-kesäisenä, siitä ura yleni aukkojen viljelijäksi. Metsänhoitajan työ yksityismetsissä vei hänet vuonna 1986 kynän varteen, ja kynä on pysynyt terävänä.