Kolumnit 20.08.2020

Risto Isomäki pohtii, kasvaisivatko puut ja hiilivarastot suuremmiksi, jos metsiin asennettaisiin ukkosenjohdattimia.

Vanhempani rakensivat 51 vuotta sitten Asikkalan Kalkkisten kylille kesämökin. Mökki nousi jyrkän kallion päälle, Kalkkisia kohti kapenevan syvän kanjonin eli Virtasalmen suulle. Kallioisen niemen puustossa oli kuitenkin eräs silmiinpistävä ja vanhempiani lievästi huolestuttava piirre: noin joka toisessa männyssä oli salaman jättämiä arpia. Virtasalmen kanjoni ilmeisesti keräsi salamaniskuja alueelle silloin, kun myrsky tuli sopivasta suunnasta.

Jo ensimmäisen kohdalle osuneen ukkosmyrskyn aikana salama löi puuhun kaksi kertaa suhteellisen lähellä mökkiä. Äiti käski isän tehdä asialle jotakin. Isä sai mökkinaapuriltamme, yleisradiotoiminnan veteraani Arvi Hauvoselta Lahden vanhan radiomaston ukkosenjohdattimena aiemmin käytettyä kuparijohtoa. Isä veti paksun johdon mökin katon yli ja edelleen syvälle järveen.

Ukkosenjohdatin alkoi kerätä puoleensa kaikki salamat isolta alueelta. Kun mökin portailla istui kovalla ukonilmalla, ukkosenjohdatin naksahti vähän väliä, aina kun salama osui siihen. Samalla johtimen pinnalle kertynyt kosteus haihtui sihahtaen ja ilma ikään kuin välähti. Itse salamaa ei näkynyt eikä jyrinää kuulunut, koska salamat tulivat katolle suoraan ylhäältä päin.

Sen sijaan jos sattui olemaan alakerran saunalla salaman iskiessä, kokemus oli joskus kovin toisenlainen: salama näytti valopatsaalta, jonka kuva säilyi verkkokalvolla monta päivää, ja jyrinä iski kuin kranaatin räjähdys.

Joka tapauksessa salama ei viimeisten 50 vuoden aikana ole iskenyt kertaakaan puihin mökiltä näkyvällä alueella, ja vanhat arvet mäntyjen kyljissä ovat menneet lähes umpeen. Kalliolla ja sen lähistöllä kasvaa nyt isompia ja korkeampia puita kuin siellä on kantojen perusteella aiemmin kasvanut.

Ajattelin kuitenkin pitkään, etteivät salamat olisi mikään iso ongelma puille edes tropiikissa, missä salamointi on rajuinta. Mutta kun yhdysvaltalaiset, brittiläiset ja hollantilaiset tutkijat alkoivat laskea salamaniskujen tappamia puita, tulos oli yllättävä. Tutkimukset osoittivat, että puolet kaikista trooppisissa sademetsissä hakkuualueiden ulkopuolella menehtyvistä suurista puista kuolee salaman­iskuihin.

Parhaiden olemassa olevien arvioiden mukaan maapallolla on vuosittain noin 1,4 miljardia salamaa. Niiden takia kuolee 24 000 ja loukkaantuu noin neljännesmiljoona ihmistä vuodessa, mutta ne tappavat uuden arvion mukaan joka vuosi myös 190 miljoonaa suurta sademetsäpuuta.

190 miljoonaa puuta ei välttämättä kuulosta suurelta määrältä, mutta trooppisten sademetsien suuret puut ovat oikeasti isoja, vähintään muutamia kymmeniä mutta usein monta sataa kuutiota. Muutama suurikokoisin prosentti puista muodostaa 50–60 prosenttia metsän hiilivarastosta. Lisäksi ainakin 500 miljoonaa puuta vahingoittuu salamoiden iskuissa, koska trooppiset salamat hyppäävät usein ensimmäisestä puusta myös muutamaan sen naapuriin.

Tutkimustulos nostaa heti mieleen kiinnostavia kysymyksiä. Trooppisten sademetsien puut kasvavat erittäin nopeasti. Jotkut niistä ovat jopa 80 metrin korkuisia ja monta metriä paksuja. Sademetsien jättiläispuut eivät kuitenkaan yleensä ole kovin vanhoja. Sitä paitsi sademetsien puuvarasto on yleensä paljon pienempi kuin voisi kuvitella, tyypillisesti alle tuhat kuutiota hehtaarilla. Miksei puumäärä kasva monta kertaa nykyistä keskiarvoa suuremmaksi?

Entä jos raivokas trooppinen salamointi estää puita kasvamasta kovin suuriksi? Salamat kun iskevät sademetsissä juuri jättiläisiin, jotka kohottavat latvansa naapureitaan ylemmäs.

Mitä tapahtuisi, jos trooppisiin sademetsiin asennettaisiin esimerkiksi yksi puiden latvoja ylemmäs nouseva ukkosenjohdatin neliökilometriä kohti? Kasvaisivatko metsien puut ja hiilivarastot paljon nykyistä suuremmiksi?

Entä kannattaisiko myös muunlaisia metsiä ja turvemaita ryhtyä suojaamaan salamoilta? Suurin osa Australiassa, Kanadassa, Alaskassa ja Venäjällä viime kesänä syttyneistä metsä- ja turvepaloista oli salamoiden sytyttämiä.

Aarre-lehden kolumnisti kirjailija Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan, tietokirjoistaan ja tiedeaiheisista lehtiartikkeleistaan.