Kolumnit 17.09.2020

Emme todellisuudessa vieläkään tiedä, miten erilaiset maatalouden ja metsätalouden muodot vaikuttavat maamme hiilitaseeseen, kirjoittaa Risto Isomäki.

Cargotec-yhtiön hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herlin teki kesällä merkittävän aloitteen, johon Suomen hallitus toivottavasti tarttuu. Herlin antoi Apu-lehden Itämeren tilaa koskevalle erikoisnumerolle haastattelun, jossa hän esitti Suomen metsien hiilitaseen perinpohjaista selvittämistä.

En voisi olla asiasta enempää samaa mieltä. Meidän olisi erittäin tärkeää hankkia mahdollisimman nopeasti tarkempi kuva siitä, minkä verran hiiltä nykyinen maankäyttömme ja erilaiset maankäytön muutokset Suomen alueella sitovat tai vapauttavat.

Mutta eikö meillä jo ole hyvä kuva siitä, minkä verran hiiltä Suomen metsät ja maaperä sitovat? Asiaahan on tutkittu aktiivisesti jo ainakin kolme–neljäkymmentä vuotta.

Asiaa on kyllä tutkittu pitkään, mutta Herlin oli silti ehdottoman oikeassa sanoessaan, että me emme todellisuudessa vieläkään tiedä, miten erilaiset maatalouden ja metsätalouden muodot vaikuttavat maamme hiilitaseeseen. Tiedämme kyllä, miten metsien puuvarasto on kehittynyt, mutta kaikki mitä maan alla tapahtuu, on edelleen lähes tuntematon musta aukko.

Me emme vieläkään osaa varmuudella sanoa, missä määrin avohakkuut pienentävät metsien maaperän hiilivarastoa tai mikä on onnistuneesti ojitettujen suometsien todellinen hiilitase.

Kyse on voinut olla osittain siitä, että hallitus ja metsä­teollisuus ovat aktiivisesti halunneet olla tietämättä asiasta. Päättäjät ovat ehkä pelänneet, että tutkimukset toisivat esille Suomen kannalta kiusallisia tosiasioita.

Lisäksi valtion kulujen vähentämiseksi ja tutkimustoiminnan tehostamiseksi vakituisia tutkijan paikkoja on vähennetty. Tutkijoiden täytyy yhä useammin rahoittaa tutkimustyönsä hakemalla jatkuvasti yhä uusia apurahoja.

Toisin sanoen tutkimustyön tehostamisen takia tutkijat joutuvat käyttämään yhä isomman osan ajastaan pelkkään loputtomaan apurahojen hakemiseen ja niistä raportoimiseen. Tärkeätkin tutkimukset keskeytyvät, kun rahoitus on katkolla.

Asetelman ansiosta tutkijoiden kannattaa nykyään tähdätä siihen, että he saavat yhdellä apurahakierroksella selville mahdollisimman vähän. Jos perheen elanto on kiinni vähän väliä katkolla olevista apurahoista, hyvän aiheen löytäneen tutkijan ei kannata tyhjentää aihetta yhdellä kertaa.

Valtiolla on akuutti ilmastonmuutokseen liittyvä tiedontarve. Jos tutkija haluaa pysyä kiinni leivän syrjässä, vastauksia siihen, mitä valtio todella haluaa tietää, kannattaa yksilön näkökulmasta pihdata loputtomiin.

Tärkein syy siihen, miksi maamme hiilitaseita koskeva tutkimus on viimeisten 30 vuoden aikana edennyt niin piinallisen hitaasti, lienee kuitenkin aiheen vaikeus. On ollut mahdotonta mitata, miten paljon hiiltä menee maan alle isompien puunjuurien ja niiden tuottamien hienojuurien mukana tai millainen osa kaikesta tästä maan alle katoavasta hiilestä varastoutuu maaperään tai järvien, jokien ja Itämeren pohjalle.

Ainoa tunnettu tapa selvittää hiilitaseita luotettavasti on niin sanottu ”pyörretorni” eli englanniksi eddy covariance flux tower. Se on huipputeknologinen laite, joka mittaa lukuisia kertoja sekunnissa erilaisten kaasujen sekä alas- että ylöspäin suuntautuvia virtauksia.

Pyörretornilla voidaan siis mitata, minkä verran hiilidioksidia erikokoiset metsä-, vesi- tai maa-alueet vapauttavat tai imevät pois ilmasta. Ensimmäiset tällaiset mittauslaitteet maksoivat aika monta miljoonaa euroa kappale, mutta hinta on sittemmin tullut alas merkittävästi.

Baltic Sea Action Group -säätiö on yhdessä Ilmatieteen laitoksen kanssa kehittänyt laitteistosta ilmeisesti vain noin 200 000 euroa maksavan version.

Sata samankaltaista laitteistoa antaisi meille muutamassa vuodessa jo melko tarkan ja luotettavan kokonaiskuvan Suomen maaperän ja vesialueiden yhteenlasketusta hiilitaseesta.

Oma hyvin vahva veikkaukseni on, että Suomi on ainakin toistaiseksi vielä ollut kokonaisuutena paljon luultua isompi hiilinielu. Haluaisin kuitenkin todella tietää, olenko tässä asiassa oikeassa vai väärässä.

Aarre-lehden kolumnisti kirjailija Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan, tietokirjoistaan ja tiedeaiheisista lehtiartikkeleistaan.