Kolumnit 28.01.2021

Kaupungistumisen takia menetetään vuosittain noin 9 500 hehtaaria metsää, kirjoittaa Risto Isomäki.

Kaikki suomalaiset tottuivat varmaan aikanaan ajattelemaan, että metsäkato eli metsien pinta-alan väheneminen ei ole meidän ongelmamme. Suomen metsien pinta-ala kasvoi vuosikymmenien ajan sitä mukaa kuin peltoja pistettiin pakettiin.

Jossakin vaiheessa tilanne kuitenkin muuttui. Kymmenkunta vuotta sitten Suomen metsät hupenivat noin 20 000 hehtaarin vuosivauhdilla. Tämäkin oli tietysti vain 0,1 prosenttia eli noin yksi tuhannesosa metsiemme pinta-alasta vuodessa, mutta Suomen hiilipäästöjen kannalta asialla oli yllättävän suuri merkitys.

Virallisen arvion mukaan metsäkato aiheutti vuosittain noin miljoonan hiilitonnin suuruiset päästöt, kuusi prosenttia Suomen kaikista kasvihuonekaasuista. Tämä luku oli epäilemättä vakava aliarvio, sillä siinä metsäkadon päästöt oli määritelty hehtaaria kohden yhtä suuriksi kuin metsiemme puuston keskimääräinen hiilivarasto. Kuitenkin myös metsien maaperä vapautti hiiltä ilmaan.

Jaakko Heikkisen vuonna 2016 julkaistun väitöskirjan mukaan kivennäismailla sijaitsevien metsien maaperän ylin metri sisältää tyypillisesti 40–119 tonnia hiiltä hehtaarilla. Myös tästä eloperäisestä aineesta suurin osa vapautuu yleensä ilmakehään silloin, kun metsä hävitetään.

Metsäkadon aiheuttamat hiilidioksidipäästöt olivat siis todennäköisesti suurimmillaan selvästi yli 10 prosenttia Suomen kasvihuonepäästöistä – ja ne saattavat edelleen olla suurin piirtein samalla tasolla.

Ongelman syyt ovat kuitenkin muuttuneet.

Aiemmin metsäkato johtui ennen kaikkea metsän raivaamisesta pelloiksi erilaisten EU:n järjestelyjen ja säädösten takia. Tiedotusvälineissä metsäkato liitetään vieläkin pellonraivaukseen, mutta tämä on vanhentunut tieto. Pelloiksi raivattavan metsän määrä laski jo muutama vuosi sitten alle 2 000 hehtaariin vuodessa.

Nykyään metsäkadon todellinen syy on kaupungistuminen. Sen takia menetetään vuosittain noin 9 500 hehtaaria metsää.

Kaupungistumisen aiheuttama metsäkato on unohdettu hiilidioksidipäästö. Kukaan ei puhu siitä, eikä siitä ole kunnollisia laskelmia. Uusien asuinalueiden raivaaminen hävittää kuitenkin sekä puuston että maaperän hiilivaraston vielä perusteellisemmin kuin metsän muuttaminen pelloksi.

Asuinalueilta kaadetaan nykyään käytännössä kaikki puut. Lisäksi runsaasti eloperäistä ainetta sisältävät maa-ainekset poistetaan, jotta talot eivät altistuisi kosteudelle. Toisin sanoen nykyiset rakennusmenetelmät vapauttavat myös maaperän hiilivaraston hiilidioksidina ilma­kehään. Tuho on yhtä totaalinen silloinkin, kun kyse on tien tai parkkipaikan raivaamisesta.

Metsäkato keskittyy Etelä-Suomen suurien kaupunkien ympäristöön, erityisesti pääkaupunkiseudulle. Näillä alueilla puuston ja maaperän hiilivarastot ovat merkittävästi valtakunnallista keskiarvoa suurempia. Puu kasvaa etelässä nopeammin, ja kaupunkien lähimetsiä on hoidettu puolittain virkistys­alueina ja vain puolittain talousmetsinä. Lisäksi liikenteen typpipäästöt ovat lannoittaneet niitä. Esimerkiksi Helsingin metsissä on usein hyvin suuria kuutio­määriä hehtaarilla.

Kaupungistumiseen liittyvän metsäkadon päästöt pitäisi arvioida tarkemmin. Ne ovat tärkeä lisäsyy taistella kaupunkien kasvua ja maaseudun tyhjenemistä vastaan.

Kaupungistumista on perusteltu sillä, että ihmisten pakkaaminen mahdollisimman tiheään pienentää ilmastoa lämmittäviä päästöjä. Tutkimukset eivät valitettavasti tue tätä ajatusta, johon Suomen nykyinen asutuspolitiikka perustuu. Kerrostalot ovat energiasyöppöjä ja tuottavat asukasta kohden selvästi enemmän hiilidioksidia kuin maaseudun talot.

Jopa suurkaupunkien liikenne tuottaa asukasta kohden suuremmat päästöt kuin maaseudun liikenne. Näin siksi, että kaupungeissa suuri osa ihmisistä tekee pitkiä päivittäisiä työmatkoja omalla autollaan. Ero päästöissä on vielä musertavampi, jos myös välillisen kulutuksen päästöt otetaan huomioon. Jatkuva shoppailu kun on tyypillisemmin kaupunkilaisten eikä maaseudun asukkaiden harrastus.

Aarre-lehden kolumnisti kirjailija Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan, tietokirjoistaan ja tiedeaiheisista lehtiartikkeleistaan.