Kolumnit 25.02.2021

Löytyykö pohjoisesta Suomesta investointihalukkuutta myös tukin lisäkäyttöön, kysyy Aarteen päätoimittaja Mari Ikonen.

Sanapari Osaran aukeat toistuu Aarteessa niin usein, että joku saattaa olla siihen jo kyllästynyt. Aarteessa 2/21 on kaksi juttua Osaran aukeista. Toinen kertoo ajasta, kun niitä hakattiin miesvoimin paljaiksi (Kämpän Hempan savotat, s. 52), ja toinen siitä, kuinka niiltä nykyään korjataan konevoimin puuta (s. 36).

Kerrataanpa, mitä Osaran aukeilla tarkoitetaan. Nimensä ne saivat N. A. Osarasta, vaikka Pohjois-Suomen suuret uudistamishakkuut aloitettiin jo monta vuotta ennen Osaran pääjohtajakautta Metsähallituksessa. Valtion mailta hakattiin 1940–60-luvuilla miljoonia motteja puuta sotakorvauksien maksamiseen ja jälleenrakentamisen turvaksi. Ajan tapaan hanke toteutettiin laajoilla avohakkuilla.

Jälki oli karmaisevaa. Aukoista suurin, kymmenen vuoden kuluessa hakattu Susivaara, oli kooltaan yli 20 000 hehtaaria ja ulottui Pudasjärveltä Posiolle.

Mittakaavaa kuvaa se, että nykyään keskimääräinen hakkuuaukko eteläisen Suomen yksityismetsissä on alun toista hehtaaria.

Uudistamisessa tehtiin virheitä, ja varsinkin korkeilla vaaroilla se sujui tuskaisan hitaasti. Silti esimerkiksi Susivaarassa kasvaa nyt satoja tuhansia kuutioita enemmän puuta kuin ennen harsittujen metsien hakkaamista aukoiksi. Puun laadussa ei tosin aina ole kehumista, oksaa ja mutkaa riittää.

Juuri tämän puun käytöstä on pitkälti kyse, kun Metsä Fibren Kemin biotuotetehdas käynnistyy syksyllä 2023. Uusi tehdas käyttää vuosittain 4,5 miljoonaa kuutiota enemmän kuitupuuta kuin Kemin nykyinen sellutehdas. Valtaosa siitä hankitaan Suomesta ja miljoona kuutiota Ruotsin puolelta, jossa on ”ylimääräistä tarjontaa sopivasti hollilla”, kuten Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä totesi lehdistötilaisuudessa.

Kiinnostava kysymys on se, löytyykö pohjoisesta Suomesta investointihalukkuutta myös tukin lisäkäyttöön. Monin paikoin Osaran aukeiden talousmetsät ovat varttuneet tukkikokoon. Kemin tehdasalueella riittäisi tilaa myös sahalle. Toisaalta on metsänomistajien etu, jos puusta on kilpailua ja ostajia enemmän kuin yksi metsäjätti.

Heti, kun Metsä Fibren investointi oli julkistettu, kuultiin ensimmäiset soraäänet ”Lapin ikimetsien” hakkuista. Kämpän Hempan raatajasukupolvi saattaa olla tyytyväinen siitä, että vuosikymmenten hikisellä työllä kasvatettu puu luo Suomeen uutta vaurautta.