Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Pääkirjoitus: Joka metsänomistajalla on oma tarinansa

Suomalaisen metsänomistuksen suuri tarina ansaitsee tulla kerrotuksi, kirjoittaa Aarteen päätoimittaja Mari Ikonen.

Olen nyt ollut 50 vuotta metsänomistaja. Isäni kuoli huhtikuussa 1971, kun olin yhdeksänvuotias. Koivikon tila siirtyi kuolinpesän eli äitini, minun ja neljän sisareni omistukseen. Kummisedästäni, naapurin mukavasta Taunosta, tuli uskottu mies, joka valvoi meidän alaikäisten taloudellisia etuja.

Ei äitini valvontaa olisi tarvinnut, hänelle oli kunnia-­asia viedä perhettään eteenpäin 15 peltohehtaarin tuotoilla. Metsään ei koskettu. Muistan, että äidille oli kova paikka, kun hän joutui 70-luvun lopulla tekemään puukaupan veromätkyt maksaakseen.

Seuraavana keväänä piti istuttaa taimet. Ne toi aukon reunaan metsänhoitoyhdistyksen Matti, joka tyrmistyi nähdessään talkooväen eli minut, pikkusiskoni ja muutaman meidän koulukaverin. Matin epäilevä jupina korvissamme ryhdyimme työhön, ja olihan se rankka urakka aloittelijoille. Iltapäivällä apuun tuli toiselta työmaalta Hannu, joka polki tottuneesti loput taimet maahan. Homma hoidettu.

Samaisen Hannun kanssa tein viime viikonloppuna polttopuita klapikoneella. Se on työtä, jossa läppäri-ihminen voi kokea aikaansaamisen iloa, ja 20 heittomotin jälkeen on ihana kavuta saunan lauteille lihaksia hautomaan.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Talomme täyttää kohta 30 vuotta. Se rakennettiin hartiapankilla oman metsän puista lähelle sitä 70-­luvun lopun aukkoa, joka ei enää ole aukko vaan metsää. Ikkunasta näkyvä maisema rauhoitti mieltä myös viime talven, joka kului kotitoimiston pöydän ääressä.

Appiukkoni Antti poikkesi parin päivän välein tuomaan minulle kottikärryillä lisää puita pinolta. Joka aamu ladoin leivinuuniin puut, lounastauolla tein tulet, ja työpäivän jälkeen työnsin kypsymään seuraavan päivän ruuat mottonani äidiltä opittu sanonta ”emäntä ja uuni ovat aina kotona”. Illalla Hannu sytytti takan, joten aamullakin talossa oli miellyttävän lämmintä.

Pääsiäisenä näimme tyttärenpoikaamme Armasta. Papan konehommista palattuaan viisivuotias katseli takapihan hangen alta pilkottavaa varvikkoa ja kysyi toiveikkaana, joko pian mennään mustikoita poimimaan.

Joka metsänomistajalla on oma tarinansa, ja usein se on osa suvun tarinaa. Tämänkaltaisten muistojen kudelmasta syntyy suomalaisen metsänomistuksen suuri tarina, joka ansaitsee tulla kerrotuksi.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.