Kolumnit 27.05.2021

”Erilaisia hiilen varastointiprojekteja on kyllä tarjolla pilvin pimein, mutta niiden tähänastiset tulokset ovat olleet vähän sitä sun tätä”, kirjoittaa Risto Isomäki.

Maailma käyttää nykyään jo noin 2 500 miljardia euroa vuodessa ilmastoa lämmittävien päästöjen vähentämiseen. Summan arvioidaan kasvavan seuraavien viiden vuoden aikana 3 600 miljardiin. Tulokset ovat kuitenkin toistaiseksi olleet yllättävän laihoja ainakin suhteessa käytettyihin rahasummiin.

Yhteiskunnan perusrakenteiden ja kokonaisten teknologiaverkkojen uusiminen on vaikeaa ja hidasta. Uudet teknologiat ovat alussa kalliimpia ja muuttuvat vasta pikkuhiljaa vanhoja ratkaisuja edullisemmiksi. Lisäksi hallitukset ovat olleet häkellyttävän huonoja tunnistamaan halvimpia tarjolla olevia ratkaisuja. Eri suuntiin kiskovat kaupalliset intressit ja poliittiset ristiriidat vaikeuttavat rakentavaa keskustelua.

Joka tapauksessa vaikuttaa yhä selvemmältä, että päästöjen vähentämisen rinnalle on pakko kehittää hiiltä ilmasta poistavia ohjelmia. Meidänhän pitää joka tapauksessa jossakin välissä poistaa ilmakehästä myös 300–400 miljardia tonnia sinne jo laskettua hiilidioksidia.

Hiilidioksiditonnin hinta Euroopan unionin sisäisessä päästökaupassa nousi keväällä korkeimmillaan jo 43 euroon. Jos koko ongelma olisi mahdollista ratkaista tällä hintatasolla, kustannukset olisivat vain 1 700 miljardia euroa vuodessa.

Tämäkin on iso raha. Se olisi kuitenkin paljon vähemmän kuin ne summat, jotka maailma jo nyt joka vuosi käyttää ratkaistakseen vain pienen osan ongelmasta.

Koko savottaa ei tietenkään kannata eikä pidä hoitaa pelkällä hiilen varastoinnilla. Luvut kertovat silti, miksi hiilidioksidia ilmakehästä poistaville ja sitä luotettavalla tavalla pitkäksi aikaa säilöville kuvioille alkaa olla melkoinen yhteiskunnallinen tilaus. Luotettavien hankkeiden kysyntä on jo paljon tarjontaa suurempaa.

Tässä yhteydessä avainsana on luotettava. Erilaisia hiilen varastointiprojekteja on kyllä tarjolla pilvin pimein, mutta niiden tähänastiset tulokset ovat olleet vähän sitä sun tätä.

Suomalainen Compensate-säätiö julkaisi huhtikuun alussa aiheesta tärkeän raportin. Compensaten mukaan vain 9 prosenttia edes Gold Standardin tai jonkin muun kansainvälisen hiilikaupan sertifikaatin saaneista hankkeista täyttää sen laatuvaatimukset.

Toisin sanoen vain 9 prosenttia hankkeista pystyi osoittamaan, että puihin sidottu hiili olisi hyvässä turvassa, että samoja hiilitonneja ei ollut laskettu moneen kertaan tai että hiilensidonta tapahtui maksettujen hiilensidontakorvausten takia.

Compensate on tehnyt maailmalle ison palveluksen nostamalla kissan pöydälle. Sen ansiosta kaikkien hiilikaupan alalla toimivien organisaatioiden on nyt pakko katsoa totuutta silmästä silmään.

Mutta kuva on todella masentava. Jos vain 9 prosenttia kansainvälisesti sertifioiduista hiilen varastointiprojekteista täyttää Compensaten kriteerit, miten luotettavia erilaiset sertifioimattomat hankkeet voivat olla?

Asetelma avaa suomalaisille maanviljelijöille ja metsänomistajille huomion­arvoisia mahdollisuuksia.

Tropiikissa on helppoa ja halpaa tuottaa suuria määriä puuta ja muuta biomassaa, mutta sitä on vaikea saada säilymään. Sitä paitsi olosuhteet ovat epävakaat. Hallitukset eivät pysty kontrolloimaan laittomia hakkuita, ja metsä voi milloin tahansa palaa hiilidioksidiksi. Myös Venäjällä on valtavia maa-alueita, mutta sen olosuhteet ovat yhtä arvaamattomat.

Sen sijaan Suomea pidetään maailman vakaimpana ja luotettavimpana maana. Pohjoinen ilmastomme tekee puun ja muun biomassan varastoimisen helpoksi ja halvaksi. Suomi voisi tuottaa suhteellisen suuria määriä energiapajua ja muuta puuta metsissä sekä muusta käytöstä vapautuvilla pelloilla ja varastoida sen suurien sadekatoksien alle. Lisäksi Suomeen voitaisiin ehkä tuoda puuta myös muualta maailmasta luotettavaa, pitkäaikaista varastointia varten.

Hehtaarin laajuiseen ja kymmenen metriä korkeaan kasaan voisi varastoida 80 000 hiilidioksiditonnia, eli hiilikaupan nykyisillä hinnoilla reilun kolmen miljoonan euron arvosta tavaraa.

Aarre-lehden kolumnisti kirjailija Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan, tietokirjoistaan ja tiedeaiheisista lehtiartikkeleistaan.