Kolumnit 24.06.2021

”Ei ole ilmaston, luonnon monimuotoisuuden eikä yhdenkään ihmisen etu, jos metsänomistaja päätyy hakkaamaan metsäänsä vain pakkotoimilta välttyäkseen”, kirjoittaa Aarteen päätoimittaja Mari Ikonen.

Sosiaalisen median metsäkeskusteluun on ilmaantunut sana aavistushakkuu. Käyttöyhteys tuntuu olevan metsänomistajia syyllistävä. Päätin tarkistaa, mitä termillä tarkoitetaan.

Maisteriopiskelija Kalle Salovaara jätti huhtikuussa 2019 Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristö­tieteiden laitokselle gradun nimeltä Tekevätkö maanomistajat aavistushakkuita maankäytön rajoitusten välttämiseksi? Työtä ohjasivat dosentti Panu Halme ja professori Janne Kotiaho sekä FM Eini Nieminen.

”Aavistushakkuu-termillä viitataan hakkuuseen, jonka maanomistaja tekee silloin, kun jokin taho suunnittelee suojelualueen perustamista hänen maillensa”, Salovaara määritteli avainkäsitteensä. Hän tutki, tekivätkö suomalaiset maanomistajat aavistushakkuita sen jälkeen, kun heille oli tiedotettu, että heidän puustoiset suonsa ovat ehdolla soidensuojelun täydennysehdotuksessa.

Tutkimuksen tulos: eivät näyttäneet tekevän.

”Maanomistajien informointi poten­tiaa­lisista maankäytön rajoituksista ekologisesti arvokkailla puustoisilla soilla vaikuttaa keskimäärin suojaavan kyseisiä kohteita hakkuilta”, Salovaara päätteli gradunsa tiivistelmässä.

Monella luontoihmisellä on mielikuva, että maanomistaja passittaa moton metsään heti, jos sieltä löytyy jotakin suojeltavaa. Jokin metsikkö on varmaan kaadettukin papanahavainnon jälkeen. Yhtä todennäköistä on se, että omistaja tuntee metsänsä luontoarvot jopa maillaan hiippailevia kiikariniiloja paremmin ja haluaa vaalia niitä omaehtoisesti.

”Niin tutkittu tieto kuin arkijärkikin osoittavat, että maanomistajat näkevät metsässään paljon muutakin kuin tukun seteleitä”, suojelubiologi Eini Nieminen kirjoitti taannoin #muutos-verkkolehdessä. ”Rikkaita luontoarvoja ei ole tarpeen salata maanomistajilta. Päinvastoin.”

Mikäli aavistushakkuuseen kuitenkin joskus päädytään, taustalla on epämääräinen uhan tunne, jota tukevat huhut, heitot ja puutteelliset ennakkotiedot.

Tällä hetkellä uhan tunnetta aiheuttavat EU:n suunnasta kantautuvat viestit vanhojen metsien pakkosuojelusta tai 30 prosentin suojelutavoitteesta. Ennakoimaton toimintaympäristö sopii ylisukupolvista pitkäjänteisyyttä vaativaan metsänkasvatukseen harvinaisen huonosti.

Ei ole ilmaston, luonnon monimuotoisuuden eikä yhdenkään ihmisen etu, jos metsänomistaja päätyy hakkaamaan metsäänsä vain pakkotoimilta välttyäkseen.