Kolumnit 16.09.2021

”Toisinaan tuntuu, että mitä tahansa tukkikokoista, sopivan harvaa metsää sopii kutsua luonnonmetsäksi vain, koska se miellyttää silmää”, kirjoittaa Aarteen päätoimittaja Mari Ikonen.

Metsäkeskusteluun on ikään kuin taka­vasemmalta hiipinyt käsite ”luonnon­metsä”. Mitä sillä tarkoitetaan? Kysyimme asiaa Suomen ympäristökeskuksen pää­johtajalta Leif Schulmanilta.

Schulman toteaa, ettei ole yhtä rajaa, joka erottaa luonnonmetsän talousmetsästä. Kyse on ”luonnontilaisuuden asteesta”. Luonnonmetsääkin voi hyödyntää taloudellisesti, kunhan puuta haetaan ”varovaisilla poimintahakkuilla”. Toisaalta myös aukoksi hakattu alue voi Schulmanin mukaan palautua luonnonmetsäksi, kunhan maata ei muokata ”vahvasti” ja kunhan metsän annetaan ”uusiutua luontaisesti siemenistä”.

Pääjohtajan vastauksessa hämmentää ehkä eniten se, miten torjuvasti hän suhtautuu jalostettuun taimiainekseen. Kuitenkin viljelymetsätalous on suuri mahdollisuus esimerkiksi metsien tehokkaan hiilensidonnan ja maiseman palautumisen kannalta.

Avohakkuiden vastustajilla on tapana sanoa, että menee ihmisikä, ennen kuin hakatun metsän tilalle kasvaa uusi. Ei sentään. Laadukkaat taimet ripeästi mättäisiin, oikea-aikainen perkaus ja harvennus, ja 15 vuoden päästä aukossa on Etelä-Suomen rehevillä mailla miltei kymmenmetrinen nuori kasvatusmetsä.

Toisinaan tuntuu, että mitä tahansa tukkikokoista, sopivan harvaa metsää sopii kutsua luonnonmetsäksi vain, koska se miellyttää silmää. Moni ei tule ajatelleeksi, että tällaisen metsän kauneus ja helppokulkuisuus on metsänhoidon tulosta.

Hyvä esimerkki on Lammin Evo, jossa Metsähallitus joutui viime keväänä keskeyttämään metsäsuunnitelman mukaiset harvennus- ja poimintahakkuut. Suomessa on harvoja alueita, joiden metsänkäytön historia on yhtä pitkää ja monipuolista. Evolla on harjoitettu kaskiviljelyä, poltettu hiiltä ja tervaa, kaadettu puita pokasahalla ja uitettu tehtaisiin sekä koulutettu 1860-luvulta lähtien metsänhoitajia, metsänvartijoita ja metsätalousinsinöörejä.

Vuoden 1961 Maire-myrskyn jälkeen Evolle rakennettiin paljon metsäautoteitä. Metsänhoidolliset kulotukset siellä aloitettiin jo 1950-luvulla. Entiset tukkikämpät palvelevat nykyään retkeilijöitä.

Jos Evolle perustetaan tiedekansallispuisto, sillä juhlistetaan myös suomalaisen metsätieteen ja käytännön metsänhoidon historiaa.