Kolumnit 14.10.2021

”Lämmitysjärjestelmä täytti tärkeimmän tehtävänsä: tuotti lämpöä. Energiatehokkuudessa savutupa voitti vetoisten kartanoiden kakluunit ja hormit”, kirjoittaa Teemu Keskisarja.

Luonnontieteilijä Carl von Linné havainnoi 1700-luvun Suomessa asumuksia, jotka uuniksi tai kiukaaksi kutsuttu kivikasa tuprutti täyteen sauhua. Elämänmuoto vaikutti viheliäiseltä. Lämmitysjärjestelmän takia suomalaisilla oli ruma ruskea iho ja ”sienimäinen” keho, kuten Linné luokitti kasvi­tuntemuksellaan.

Räppänää ja puisia ikkunaluukkuja oli vaikea käyttää termostaatteina. Talvella savutuvan Off-asento tarkoitti pakkasta ja On pätsiä. Asujaimet oleilivat kelteisillään tulen päälläkin, koska käristyminen oli pienempi paha kuin jäätyminen. Kun hikiset paljasjaloin hipsivät tarpeilleen hankeen, äärilämpöjen heilahdus aiheutti slaageja, jotka olivat yleisimpiä kuolinsyitä.

Pimeiden pirttien kansaa vaivasi silmäpaskoksi sanottu sarveiskalvotulehdus. Ylipäätään silmien käyttö oli saman­kaltaista kuin myyrillä. Linné totesi, että savutuvissa silmäpuolet taluttivat tyystin sokeita sukulaisiaan. Mikään valistus ei voinut tuikkia näihin rakennuksiin. Puolivakavissaan Linné ehdotti raipparangaistusta alamaisille, jotka eivät suostu rakentamaan ulos­lämpiäviä uuneja.

Valaisemiseen kasautui 1700-luvulla myös moraalisia paineita. Kirkko ja oikeuslaitos vaativat läpinäkyvämpää yksityiselämää. Erään kiertokirjeen mukaan lämmitys piti muuttaa, jotta rahvaalta katoaisi ”tilaisuus kaikenlaisiin törkeisiin paheisiin, joita heidän savupirteissään paljon tapahtuu”.

Esivalta ei nähnyt asenteidensa lävitse savutupien etuja. Niitäkin kiistatta oli olemassa. Pelkästään rakentajien typeryydestä ei voinut johtua rakennustyypin levinneisyys Skandinaviasta Siperiaan ja ikiaikainen suosio, joka Suomessa paikoin säilyi 1900-luvulle saakka.

Lämmitysjärjestelmä täytti tärkeimmän tehtävänsä: tuotti lämpöä. Energiatehokkuudessa savutupa voitti vetoisten kartanoiden kakluunit ja hormit. Polttopuuta sieti talonpojan säästää silloinkin, kun metsä oli kaikkien yhteistä. Klapeja piisasi vain sen verran kuin joku jaksoi pilkkoa ajoissa. Kun vilu hiipi vällyn alle, oli myöhäistä huitoa jäisessä metsässä.

Asukkaat joutuivat katkuisimmassa ja häkäisimmässä lämmitysvaiheessa haukkomaan henkeä ovensuussa ja pakenemaan naapuriin tai kakkospirttiinsä. Mutta kun valmista tuli, uuni säteili syvää, läpitunkevaa lämpöään hyvinkin vuorokauden.

Savutuvat olivat paloturvattomia, mutta roihahdukset eivät kaataneet maailmaa. Uuden rakentaminen kävi verrattain helposti, kun nurkkakivet ja uuni säästyivät. Hirsien salvaaminen oli parin päivän kirveshomma. Siirrettävyys oli kätevä ominaisuus, jos metsät ympäriltä ehtyivät ja maat menivät jakoon.

Historia testasi savutupaa ja hyväksi havaitsi. Ennen 1800-lukua ei kannattanut rehvastella kaksikerroksisella pytingillä ja koristeellisella julkisivulla siitäkään syystä, että sodat tämän tästä hävittivät talonpoikaisarkkitehtuurin maan tasalle.

Ahtaimmissa tuvissa ei mies turkki yllä mahtunut kääntymään. Savolaiskylässä, jossa oli kaikkiaan satakunta asuinneliötä, saattoi muutaman katon alla majailla iso kaskiyhteisö, saman verran porukkaa kuin kerrostalossa. Ahtautta ei kuitenkaan sovi surkutella. Se koski vain talvihorrosta. Elämä tapahtui paljolti sivurakennuksissa ja ulkosalla. Tietenkään ihmiset eivät kesken heinänteon kömpineet pirttiin pitämään palaveria.

Savutupa ei suosinut kirjallisuuden tekijöitä eikä lukijoitakaan, mutta puheen, kuuloaistin ja muistin varassa kukoistivat tarinat, sadut, kaskut, arvoitukset ja kansanrunous.

Valon, tilan ja yksityisyyden kaipuu ei ole Homo sapiensille luontaista, pikemminkin päinvastoin. Ennen mitään tupia olivat sukupolvet toisensa jälkeen maanneet rykelminä luolissa, kuopissa ja teltoissa. Ylimääräiset huoneet, väliseinät, lasi-ikkunat, tuuletus, alusvaatteet ja omat sängyt ovat vasta viimeisimpien aikojen kulttuuri-ilmiö. Siinäkin on nurja puolensa.

Unettomuuden painajaismainen yleistyminen 1900–2000-luvuilla liittyy elon ja olon sokkeloihin sekä ympärivuorokautiseen valosaasteeseen. Savutupa oli uneen tuutijana hellempi kuin omakotitalo. Ilman tätä ominaisuutta on vaikea selittää, kuinka ruumiiltaan kivulloiset esivanhempamme pysyivät järjissään ilman psykiatreja ja psyykenlääkkeitä.

Aarre-lehden kolumnisti Teemu Keskisarja (s. 1971) on historia-alan yrittäjä ja historioitsija, joka on tutkinut muun muassa Suomen metsäteollisuuden historiaa, sota- ja rikoshistoriaa.