Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Keskisarja: Metsän jumalat muinoin ja nyt

”Ympäristöuskonto alistuu kulutususkonnolle melkein jokaisessa sielussa. Vaadimme valtiolta ja firmoilta uhreja, mutta yksilöiden aineellinen hyvinvointi on käytännössä tabu”, kirjoittaa Teemu Keskisarja.

Arkeologit eivät ole löytäneet Suomen esihistoriasta kummoisia temppeleitä. Vasta kristityt katsoivat tarpeelliseksi todistaa Jumalansa mahtia rakentamisella. Pakanoiden uskonto, henget ja hengellisyys asuivat metsässä. Missäpä muualla. Uskonnonharjoitus kuten elo ylipäätään tapahtui vihreässä voimakentässä. Metsästys oli jääkauden jälkeen ainut syy viivähtää näissä maisemissa.

Kalevalaa voi lukea ekologisena eepoksena. Aikojen alun ilmastonmuutoksessa Ilmatar synnyttää luontoa vetisen kaikkeuden keskelle. Mytologiassa ylenee pyhiä ja pahoja puita, joiden kaatamista samaanit varmaan miettivät päänsä puhki.

Metsän ja metsäläisten rinnakkainelo rikkoontui, kun riistaa tärkeämmäksi tuli vilja. Kalevalaan sisältyy Suomen historian toistaiseksi pitkällisin ympäristökatastrofi. Lisääntyvä luonnonkansa tarvitsi paljon pikaruokaa. Edes Väinämöisen tieto ei peltosarkojen jyvälukua kohentanut. Oli pakko ryöstöviljellä. Tiainen tirskuu Kalevalan toisessa runossa: ”Eipä nouse Osmon ohra, ei kasva Kalevan kaura, ilman maan alistamatta, ilman kasken kaatamatta, tuon tulella polttamatta.”

Tapion ja Tellervon tyyssijat kärysivät yllättävän uhanalaisiksi jo silloin, kun Suomen väkiluku oli alle kymmenesosa nykyisestä. Kaskeaminen joutui 1700-luvulta lähtien talousviisaiden epäsuosioon. Luonnon monimuotoisuus ei kiinnostanut ketään, mutta kestämätön elinkeino tuhosi liikaa resursseja.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Metsäpalon valloilleen päästäminen oli Ruotsin maanlaissa jopa hengenasia, samassa kategoriassa asumuksen tuhopolton kanssa.

Hongat olivat enimmäkseen yhteisiä tai ei kenenkään omia, mutta niitä ei humissut takamaillakaan mielin määrin. Tervanpolttajat onnistuivat pelkällä kirveellä panemaan matalaksi mittavia aukeita. Kotien lämmikkeeksi oli tarjolla vain yksi energialähde, joka uudistui perin hitaasti. Polttopuun kulutuksen takia metsäraja loittoni kylistä.

Mistä ideasta alkoi 1800-luvulla varsinainen luonnonsuojelu? Kalevala-vaikutteisesta hengenviljelystä ja kotomaan armaiden äidinkasvojen katselusta. Puiden kauneus­arvo löytyi yhtä aikaa rahallisen arvon kanssa. Metsäteollisuudesta kehkeytyi talouden Ukko Ylijumala.

Sitä kultakauden taiteilijat joskus uhmasivat, vaikka hyötyivät tehtailijoista mesenaatteina. Vienan ikimetsien koskemattomuutta kaihottiin seuduilla, joita sahat ja paperitehtaat parturoivat jumalattomalla vauhdilla. Kansallismielinen kulttuuriherätys pelasti Suomi-neitoa pälvikaljuuntumiselta.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Metsän jumalat ovat 2020-luvulla väkevämpiä kuin ikinä, vaikkakin hahmoiltaan globaaleja. Palvonta ei tapahdu korvessa. Toteemit kohoavat kaupunkien kaduilla ja internetissä. Seremonioita ovat someviestittely, Helsingin ydinkeskustassa istahdus ja hallintorakennuksen portaiden kiipeäminen.

Ääriliikkeitä vaivaa äärimmäinen liikkumattomuus. Vai mitä pitäisi ajatella ”fanaatikoista”, joiden mielenosoituksissa ”hyvinvointivastaava” huolehtii ruuasta, juomasta, aurinkorasvasta ja puhelimien latauksesta?

Ympäristöuskonto on yhtä tosi kuin sata ja tuhat vuotta sitten, mutta uskovaisten uskoa koetellaan. Luonnonsuojelu on oikeastaan vielä vaikeampaa kuin ennen. Muinais­suomalaisilla ja kansallisromantikoilla ei ollut yliluonnollisena vihollisenaan kulutususkontoa.

Ympäristöuskonto alistuu kulutususkonnolle melkein jokaisessa sielussa. Vaadimme valtiolta ja firmoilta uhreja, mutta yksilöiden aineellinen hyvinvointi on käytännössä tabu. Elämänmuotojen törmäytys ei luonnistu millään ilveellä. Jätepussin kokoiset eettiset valintamme ovat mainostemppuja ja syntisten aneita.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Selkosiin ei vetäydy vaihtoehtoyhteisöjä perinteisten elinkeinojen kituuttajiksi. Harva jos kukaan suomalainen potee huonoa omaatuntoa esimerkiksi sienien, marjojen ja kalan maahantuonnista.

”Muinaissuomalaisuus” ja ”kansallisromantiikka” eivät ole tieteen sekä ympäristöteologian antiteesejä, pikemmin päinvastoin. Aktivismi kaipaa terästyksekseen talous- ja kulttuurihistoriallista metsän tajua. Pelkkä pyllyn ja asfaltin langaton yhteys ei pelasta maailmaa.

Aarre-lehden kolumnisti Teemu Keskisarja (s. 1971) on historia-alan yrittäjä ja historioitsija, joka on tutkinut muun muassa Suomen metsäteollisuuden historiaa, sota- ja rikoshistoriaa.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.