Pääkirjoitus: Terveiset täältä puupellon keskeltä

Suomen metsätalouden kokonaiskestävyys perustuu vuoden 1886 metsälakiin ja periaatteeseen, että metsää älköön hävitettäkö. Ensimmäinen metsälaki tuli tarpeeseen, sillä 150 vuotta sitten maamme metsät olivat kehnossa kunnossa ja puuvarat huvenneet paikoin olemattomiin.

Metsää ei saa hävittää. Hakkuuaukkoa ei saa jättää oman onnensa nojaan, vaan metsänomistajan pitää huolehtia tilalle uusi taimikko. Lisäksi metsälaki edellyttää suojelemaan metsän erityisen tärkeät elinympäristöt kuten pienvedet ja lehtolaikut.

Viime vuosikymmeninä metsätalouden käytäntöjä on haastanut luonnonsuojeluliike. Välillä erimielisyydet ovat roihahtaneet metsäsodiksi, mutta isossa mittakaavassa sparraus on ollut hedelmällistä. Suomalaisten talousmetsien luonnonhoidon taso on nyt korkeampi kuin esimerkiksi 1980-luvulla. Myös suojelutavoitteissa on osuttu yhteiseen maaliin, mistä kertoo Metso-ohjelman suosio metsänomistajien keskuudessa.

Tällä hetkellä kuuminta keskustelua käydään luonnon monimuotoisuuden maailmanlaajuisesta heikkenemisestä.

Luontokadon ehkäisy on tärkeä tavoite, mutta paljon on myös tehty. Suomessa metsätalouden toimintatapojen kehittämisen seurauksena noin 30 aiemmin uhanalaisen metsälajin luokitus on parantunut joko silmälläpidettäväksi tai elinvoimaiseksi. Ajan mittaan metsiimme kertyy yhä enemmän luontoarvoja.

Nykykeskustelussa metsänomistajaa hämmentää muun muassa kärjistävä jaottelu ”luonnonmetsiin” ja ”puupeltoihin”. Suomessa on jonkin verran metsiä, jotka on perustettu entisille pelloille. Se on ollut työläs urakka, mutta parhailla hehtaareilla kasvaa nyt satoja kuutioita puuta. Joutoalueiden metsitystuen turvin puupeltoja perustetaan paraikaakin ihmiskunnan tulevaisuutta suojeleviksi hiilinieluiksi.

Sen sijaan tavallisen, huolella hoidetun talousmetsän ja luonnonmetsän olennaisin ero kuulostaa olevan puuston ikä. Koskematonta aarnimetsää Etelä-Suomessa on lähinnä Vesijaon luonnonpuistossa – ja sekin on joskus historiansa aikana ollut talouskäytössä.

Itse asun sellaisen metsän keskellä, jota jo isoisäni vaali ja hoiti silmäteränään. Jos joku nimittää metsääni puupelloksi, hän loukkaa Toivo-vaijani elämäntyön muistoa.