Isomäki: Metalleja on pakko korvata puuperäisillä materiaaleilla

MT Metsä|Ympäristö26.1.202205:50

Kolumni

Risto Isomäki

Kaivosten jokiin ja ilmakehään laskemat radioaktiiviset sekä raskasmetalli- ja rikkipäästöt ovat alkaneet herättää kasvavaa vastarintaa eri puolilla maapalloa. Lisäksi kaivokset tuottavat vuosittain jo 3,6 miljardia hiilidioksiditonnia vastaavan määrän kasvihuonekaasuja. Tämä on lähes 10 prosenttia kaikista ihmiskunnan ilmastoa lämmittävistä päästöistä.

Kukaan ei ole vielä esittänyt kunnollisia laskelmia siitä, miten suuriksi kaivostoiminnan ilmastopäästöt paisuvat, jos kaivosten määrä kasvaa ennusteiden mukaisesti. Maapallolla on tällä hetkellä noin 17 000 suurta kaivosta, mutta vakavasti suunnitteilla on ainakin 45 000 lisää.

Ympäristön ja ilmaston näkökulmasta huolestuttavaa on sekin, että suuri osa kehitteillä olevista uusista kaivoksista sijaitsisi kansallispuistoissa ja muilla luonnonsuojelualueilla tai niiden välittömässä läheisyydessä.

Koska kaivoksia varten tarvitaan uusia teitä, niiden vaikutus ylettyy tutkimusten mukaan keskimäärin 70 kilometrin päähän – joka suuntaan. Globaalin etelän maissa uusille metsäalueille muuttaa teitä pitkin usein kaskiviljelyä harrastavia siirtolaisia.

Jos kaikki uudet kaivokset käynnistetään, ne vaikuttaisivat tuoreen arvion mukaan metsiä ja luonnon monimuotoisuutta hävittävällä tavalla yhteensä noin 50 miljoonan neliökilometrin eli viiden miljardin hehtaarin laajuiseen alueeseen. Eli kolmannekseen maapallon pinnasta.

Iso osa kaikista uusista kaivoksista on – hiukan ironisesti – tarkoitus perustaa ainakin osaksi niin sanotun vihreän siirtymän takia. Tietokoneet, sähkön siirtolinjat, tuulimyllyt, aurinkopaneelit ja sähköautot tarvitsevat paljon kuparia, alumiinia, nikkeliä, kobolttia ja harvinaisia maametalleja.

Meidän on pian pakko siirtyä sellaiseen teknologiaan, joka ei tuota suuria määriä kasvihuonekaasuja. Mutta jos kaikki suunnitellut kaivokset perustetaan, niiden suorat ja epäsuorat päästöt voivat kumota muilla sektoreilla saavutetun edistyksen. Eli suo siellä, vetelä täällä.

Aurinkosähkön tuotannon lisääminen ei näytä ongelmalliselta. Nykyisetkin järjestelmät vaativat vain kolme tonnia kuparia megawattia kohden. Tämä tarkoittaa sitä, että koko ihmiskunnan nykyistä sähkön tuotantokapasiteettia vastaavan sähkömäärän tuottaminen aurinkopaneeleilla vaatisi maailman yhden vuoden kuparin kulutuksen nykyisellä tasolla. Tähän me kyllä pystymme.

Merituulipuistot vaativat kahdeksan tonnia kuparia megawattia kohden. Tämäkin on todennäköisesti vielä järkevä satsaus.

Sen sijaan sähköautojen ekologisuus alkaa näyttää epäselvältä. Yksi sähköauto tarvitsee 80 kiloa kuparia, neljä kertaa enemmän kuin tavallinen auto, akkujen nielemän nikkelin, koboltin ja litiumin lisäksi. Voi olla, että meidän pitäisi sittenkin panostaa enemmän biokaasuun ja muihin biopolttoaineisiin sekä aurinkosähköllä tuotettuihin synteettisiin power-to-x-poltto­aineisiin.

Kaivostoimintaa pitäisi kehittää vähemmän tuhoisiin suuntiin. Isojen avolouhosten sijasta pitäisi kaivaa näkymättömiä tunneleita syvälle maan alle. Myös geotermiset voimalat sekä metalleja pyydystävät kasvit voivat toimia kaivoksina. Veden täyttämien vanhojen kaivosten hyödyntämistä olisi mahdollista jatkaa veden alla toimivien robottien avulla. Näiden ratkaisujen kehittäminen on jo pitkällä.

Ennen kaikkea meidän pitäisi tulevaisuudessa pyrkiä korvaamaan mahdollisimman suuri osa kaivosten tuottamista metalleista uudenlaisilla, puusta ja muusta biomassasta valmistetuilla materiaaleilla. Erityisesti puupohjaisista hiilikuiduista olisi periaatteessa mahdollista tehdä lähes kaikkea sitä, mitä me nyt teemme metalleista, jopa valtaosa suuritehoisten moottorien osista.

Nykyaikaisen biotalouden raaka-aineita ei tietenkään kannata tuottaa tuhoamalla jäljellä olevia vanhoja metsiä, soita ja ruohomaita, sillä se aiheuttaisi vielä isommat hiilipäästöt kuin kaivostoiminta. Mutta kaikelle puulle ja muulle biomassalle, jonka maapallon nykyiset talousmetsät, rehupellot ja laidunmaat pystyvät tuottamaan, on jatkossa paljon kysyntää.

Aarre-lehden kolumnisti kirjailija Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan, tietokirjoistaan ja tiedeaiheisista lehtiartikkeleistaan.