Kolumnit 16.04.2018

Luontainen uudistaminen aiheuttaa useamman vuoden viiveen viljelyyn verrattuna, kirjoittaa tutkija Katri Himanen.

Hyvä lääkäri ei määrää kaikkiin vaivoihin samaa lääkettä. Vastaavasti metsien uudistamisessa ja käsittelyssä ei ole olemassa yhtä, kaikkialle käyvää sapluunaa.

Paras toimintatapa löytyy tuntemalla koko menetelmäkirjo ja perehtymällä luonnon rajoitteisiin sekä ottamalla huomioon erilaiset metsiin liittyvät tarpeet.

Metsänviljely, eli taimien istutus tai siementen kylvö, on yleisin ja tutkituin metsänuudistamistapa. Päätehakkuun jälkeen metsä voidaan uudistaa myös luontaisesti, mikä on varsinkin männyllä karuilla kasvupaikoilla ja Pohjois-Suomessa toimiva menetelmä. Niin sanotun jatkuvan kasvatuksen menetelmiä ja reunaehtoja tutkitaan parhaillaan.

Seuraavassa esitellään viisi hyvää syytä huolehtia uuden puuston synnystä viljellen.


Ensimmäinen syy: Useimmissa tilanteissa uusi puusto saadaan nopeimmin ja varmimmin kasvamaan viljelemällä eli toimimalla aktiivisesti uuden puuston syntyä edistävästi. Viljelemällä tasataan muun muassa puiden siemensatojen luontaista, vuotuista vaihtelua.

Esimerkiksi kuusi tuottaa runsaita siemensatoja vain kerran tai kaksi vuosikymmenessä, joten luontaisessa uudistamisessa vaarana on se, ettei luonto tarjoa riittävästi taimimateriaalia tai taimia tulee liikaa.


Toinen syy: Vain viljelemällä saadaan käyttöön metsänjalostuksen hyödyt. Metsänjalostuksessa on valittu suomalaisissa metsissä kasvavat terveydeltään ja kasvultaan parhaat puuyksilöt tuottamaan siementä.

Jalostetuista siemenistä kasvatetut puut kasvavat 10–30 prosenttia keskimääräistä luonnonpuustoa nopeammin. Lisäksi niiden puuaineksen laatu on parempaa. Lisäkasvu merkitsee nopeutunutta hiilensidontaa, mikä on ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta oleellista. Metsänomistaja hyötyy jalostuksesta suurempina hakkuutuloina.


Kolmas syy: Puulajin valinta vaatii viljelyn. Maisemallisesti arvokkailla kohteilla puulajilla on merkitystä. Myös erilaiset metsätuhot, kuten puuaineksen lahoa aiheuttavan juurikääpäsienen esiintyminen tai paikallinen runsas hirvikanta, saattavat aiheuttaa tarpeen vaihtaa metsikön puulajia. Juurikäävän vaivaamassa kuusikossa puulajin vaihdos lehtipuihin estää tuhon jatkumisen.

Mikäli uudistamisessa luotetaan yksinomaan luonnon itse tuottamaan taimiainekseen, puulajiksi tai -lajeiksi saattaa ilmestyä jotakin muuta kuin toivotaan.


Neljäs syy: Puuton maa tulee kalliiksi. Metsänuudistamisesta aiheutuvat kulut kokee helposti ikävänä menoeränä. Toinen tapa lähestyä asiaa on ajatella, että metsästä saatavat tulot siirtyvät aina sitä kauemmas, mitä pidempään uuden puuston syntyminen kestää. Luontainen uudistaminen aiheuttaa helposti useamman vuoden viiveen viljelyyn verrattuna.

Vuotuinen puuston kasvu on Suomessa metsämaalla keskimäärin 5,1 kuutiometriä hehtaarilla, Etelä-Suomessa enemmän. Kun maa-ala on vailla uutta puustoa, omistaja menettää vuosikasvun hakkuutulojen verran rahaa.

Mitä suurempi on metsän kasvukyky – käytännössä mitä ravinteikkaampi on kasvupaikka – sitä järkevämpää sen uudistaminen on viljellen. Heikkotuottoisilla kasvupaikoilla uudistumisviiveestä aiheutuva vuotuinen tulonmenetys on pienempi. Tästä syystä, biologisten perusteiden ohella, luontainen uudistaminen voi olla järkevä ratkaisu niukkaravinteisilla kohteilla.


Viides syy: Metsänviljelyn juuret ovat 1700-luvun Saksassa, ja Suomessa metsänviljelyä on tutkittu ja kehitetty systemaattisesti sadan vuoden ajan. Istutuksen sekä kylvön menetelmät ja niihin liittyvät reunaehdot tunnetaan hyvin.

Kehitystyö jatkuu edelleen metsänviljelyn tulosten parantamiseksi ja toimenpiteiden ympäristövaikutusten hallitsemiseksi. Uudempien ja vähemmän tutkittujen metsänkäsittelymenetelmien kohdalla pitkäaikaiset kokemukset ja tarkka tieto ovat vähäisempiä mutta tarkentuvat tutkimuksen edetessä.


Metsänhoitaja Katri Himanen (s. 1983) työskentelee tutkijana Luonnonvarakeskuksessa.