Isomäki: Hiekkapula voi johtaa puurakentamisen nousuun

Betoniteollisuuden ilmastovaikutuksista on puhuttu pitkään. Sementin valmistus aiheuttaa noin kuusi prosenttia ihmiskunnan hiili­dioksidipäästöistä. Viime aikoina on kuitenkin ilmennyt, ettei tämä ole suurin betonirakentamiseen liittyvä ympäristöongelma.

Maailmassa tuotetaan vuosittain noin kaksi miljardia tonnia sementtiä. Mutta betoniin tarvitaan sen lisäksi 30 miljardia tonnia karkeaa hiekkaa tai hienojakoista soraa. Tämä on valtava määrä.

Maapallolla on paljon hiekkaa, mutta suurin osa siitä ei sovellu betonirakenteisiin. Autiomaiden hiekka on lähes aina liian hienojakoista ja jyväset liian pyöreitä. Siksi esimerkiksi Dubai tuo rakennusprojektiensa tarvitseman hiekan muista maista.

Vaikka hiekka olisi keskimäärin viiden metrin paksuisena kerroksena, 30 miljardin tonnin kasaan saaminen edellyttäisi hiekkaesiintymien hyödyntämistä noin puolen miljoonan hehtaarin alueelta – joka vuosi. Suuri osa sopivasta hiekasta on ohuempina kerroksina, ja hyödylliset esiintymät alkavat huveta.

Koska laillista hiekkaa ei ole enää tarpeeksi, laittomasta hiekan- ja soranotosta on tullut uusi liiketoiminnan muoto järjestäytyneelle rikollisuudelle. Yli 70 maasta on jo saatu raportteja rikollisjärjestöistä, jotka hyödyntävät sopivia hiekkakerrostumia laittomasti ja usein väkivaltaan turvautuen.

Kaikkien Intian kaupunkien ympärillä on lukemattomia paljaita läiskiä, joilta hiekkaisen laidun- tai peltomaan hiekkakerros on kuljetettu pois. Jäljelle on jäänyt vain rosoista kalliota.

Hiekan ottaminen joen- tai merenpohjasta murentaa rantoja asutuksen kannalta vaarallisella tavalla. Merenpohjan hiekkakerrostumien hyödyntäminen on tehnyt valtavaa vahinkoa myös koralliriutoille ja meriruohikoille. Hiekkamafia toimii usein yhteistyössä korruptoituneen hallinnon kanssa ja maksaa sille siivun tuloista.

Tapahtuuko tällaista jo myös Suomessa? Ehkä, hiukan toisenlaisessa muodossa.

Bromarvin Rekubyn alueella tenholalainen hiekkayhtiö sai luvan soranottoon vain muutaman kymmenen metrin päässä asutuksesta. Tämän pitäisi olla Suomen vallitsevien säädösten vastaista.

Virallisten lääkärin­todistusten mukaan eräiden alueen asukkaiden terveys on jo romahtanut pölypäästöjen seurauksena ja lääkärit suosittelevat heille pysyvää työkyvyttömyyseläkettä.

Soranotto tuhosi myös ison, lain mukaan rauhoitetun törmäpääsky-yhdyskunnan. Raaseporin kunnan viranomaiset ja poliittiset päättäjät eivät ole lukuisista valituksista huolimatta puuttuneet asiaan.

Onko tämä yksittäistapaus, vai onko Suomi muuttunut tällaiseksi? Kyseessä on joka tapauksessa huomionarvoinen varoitus siitä, että sorateollisuus on ilmeisesti myös meillä alkanut toimia aiempaa aggressiivisemmin.

Meillä Suomessa on betoniin sopivaa hiekkaa ja soraa vähän joka paikassa. Jos suuri osa siitä myydään globaaleille markkinoille, pölypäästöistä tulee iso ongelma monien suomalaisten terveydelle.

Betonirakentamista pitäisi kehittää vähemmän sementtiä ja hiekkaa kuluttavaan suuntaan. Mutta tärkeintä olisi selvittää, olisiko maapallolla mahdollista tuottaa monta kertaa nykyistä suurempi määrä rakentamiseen käytettävää puutavaraa vuodessa.

Haaste on valtava, mutta rakentamisen painopiste kannattaisi ehdottomasti palauttaa puuhun ennen kuin betonirakentaminen on hävit­tänyt viimeisetkin koralliriutat ja meri­ruohikot.

Sivuvirtana syntyisi paljon bioenergiaa, ja iso osa kaikista maailman hiilipäästöistä varastoituisi puisiin rakenteisiin.

Aarre-lehden kolumnisti kirjailija Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan, tietokirjoistaan ja tiedeaiheisista lehtiartikkeleistaan.