Kolumnit 28.06.2018

Holtiton meno metsänhoidossa lyö kovimmin koneyrittäjää, kirjoittaa Aarteen kolumnisti Juha Aaltoila.

Metsäkeskuksen jokavuotisen tarkastustiedotteen sisältö on jo vakio. ”Taimikon varhaishoidon ja nuoren metsän hoidon työjäljessä on edelleen paljon parannettavaa.”

Joskus asian jatkuva toisto on tehokeino, mutta ei enää verovaroin tuetuissa metsätöissä. Metsä­keskus tarkasti viime vuonna 1 600 työmaata, 8 909 hehtaaria. Tarkastamatta jäi yli kymmenen kertaa isompi ala.

Tarkastetuista kohteista oli valtion Kemera-tuen käyttö­ehtojen vastaisia taimikoissa 17 prosenttia ja nuorissa metsissä joka kolmas.

Holtiton meno lyö kovimmin koneyrittäjää. Ylitiheiksi jätetyt taimikot varttuvat nopeasti ”keppihelveteiksi”, joissa kuutiometrin keräily syö tolkuttomasti aikaa, polttoainetta ja kuskin hermoja. Isolla koneella pitäisi taikoa tukkimetsän ainekset viidasta, jota hirvikin väistää.

Voiko olla oikein, että huonolla valtion tukemalla työllä taimikossa rakennetaan koneyrittäjälle takuulaukeava tappioloukku hakkuuseen?


Metsänomistajan talous kärsii myös. Tureikon ennakkoraivaus hakkuuseen nappaa surkeaksi märistystä kuitupuun kantohinnasta 5–10 euroa kuutiometriä kohden.

”Osalla ylitiheiksi arvioiduilla kohteilla tehtiin tarkastuksen pohjalta korjaavia töitä”, tiedote kertoo ja ilakoi siten Kemera-tuen myönnön mahdollistuneen. Entä yli 90 prosentilla tarkastuksen ulkopuolelle jääneillä työmailla? Tuet on kai maksettu? Onko tolkkua? Brysselin hiellä maustettu byrokratiakin maksaa paljon.

Törkeimmillään työt on taas kerran ilmoitettu tehdyiksi, vaikka metsässä ei ole liikahtanut lehtikään. Eikö metsäkeskuksesta pääse poliisille puhelimella?

Metsänomistaja saa ison loven tuleviin tukkitileihinsä huonosta työstä. Valtiolle saati kansantaloudelle ei ole yhdentekevää, tuottaako metsä kiertoaikanaan 150 vai 450 kuutiometriä tukkia hehtaarille.


Rahapuiksi valittujen taimien määrä on helppo mitata neljän metrin kepillä pyöräytetyn ympyrän sisältä. Ympyrän pinta-ala on 50 neliömetriä eli 1/200 hehtaarista. Taimi koeympyrässä tarkoittaa metsässä 200 tainta hehtaarilla, yhdeksän tainta 1 800 tainta. Ei liene vaikeaa.

”Menihän tuo vähän harvaksi, mutta tuli siitä sentään jotenkuten korjuukelpoinen työmaa, eipähän tarvitse hetkeen palata tänne”, voi koneyrittäjä todeta vaikeasta työmaasta. Metsänomistajan seuraava rahankuittaus alueelta ohenee, etääntyykin helposti 15–20 vuotta optimista. Tiheyden voi määrittää myös puuston pohjapinta-alana, ja näin tulisi menetellä aina harvennuksilla ennen hakkuuta: tavoitetiheys puukauppakirjaan merkiten ja hakkuun jälkeen asia kontrolloiden.


Koivu on metsänhoitomme varsinainen itkupaju. Voisi se olla muutakin. Jalostettu raudus kasvaa hyvällä maalla rinnankorkeudelta 40-senttiseksi 40 vuodessa, 20 vuodessa 20 metrin pituuteen.

Mittaamisen sietämätön vaikeus kärjistyy koivikoissa, joita ammatti-ihmiset hoitavat kuin havupuita.

Vierailin äskettäin kaverini mökillä Hämeessä. Ponsse kyyti lähimetsästä ohutta koivukuitua yli 20-metrisestä koivikosta. Vihreä latvusto oli pitkällisen ylitiheyden lyhentämää. Ahdasta on juurillakin.

Lähitalvien jännitysnäytelmän juoni punoutuu siihen, vääntääkö märkä lumi latvoja maita kohti. Varovainen harvennus on tarpeen, kun mittaus aiemmissa puustonhoidon vaiheissa on ollut sietämättömän vaikeata. Tukkisato jää haaveeksi.

Kohtalotovereita on paljon, lohduttaako?

Taitava voi saada koivikon alle ilmaisen kuusikon alun. Hakkuukoneen kuski nostaa tukkikoivut taimia vaurioittamatta pois. Hyvä metsänhoito muistuttaa taidetta.


Tympäisee toistaa viranomaisen vuosiveisua apu­solistina. Kehno veto, myönnän, ja lupaan: ei jatkoa tällä palstalla! Kauan sitten valtion metsätukien piti olla alkusysäys hyvään metsänhoitoon ja puunkuljetuksen olojen kohentamiseen. Velton rahan väkeä veltostuttava vaikutus on nyt tiensä päässä.

Valtion tuella nousseita yrityksiä menestyy ja kaatuu. Hyvä ostaa huonosti hoidetun, laittaa kuntoon tai lopettaa. Metsäyritys ei ole poikkeus. Verovarojen mättämisestä luopuminen tuo tarjontaa tilakauppaan. Osaavia, tulosta tekeviä yrittäjiä riittää onneksi metsiinkin.


Aarteen kolumnisti Juha ”Koltta” Aaltoila (s. 1947) pääsi taimien lajitteluun 11-kesäisenä, siitä ura yleni aukkojen viljelijäksi. Metsänhoitajan työ yksityismetsissä vei hänet vuonna 1986 kynän varteen, ja kynä on pysynyt terävänä.