Kolumnit 23.08.2018

Puupohjaiset vaatekuidut ovat ekologisesti parempi vaihtoehto kuin puuvilla, kirjoittaa Risto Isomäki.

Suomi on joutunut melkoisen liukoselluinnostuksen valtaan. Stora Enson Uimaharjun-tehdas tuottaa jatkossa pelkkää liukosellua. Liukosellun valmistusta puuhataan myös Kemijärvelle, Paltamoon ja mahdollisesti myös Äänekoskelle.

Näkymät ovat kieltämättä kiinnostavia, sillä esimerkiksi Uimaharjun tuotanto – 430 000 tonnia vuodessa – näyttäisi menevän kokonaisuudessaan Kiinan tekstiiliteollisuuden käyttöön.


Tekstiilikuitujen kulutus ylitti vuonna 2017 maailmanlaajuisesti sadan miljoonan tonnin rajan. Puuvillan osuus oli noin 23 miljoonaa, öljystä tehtyjen tekokuitujen eli ennen kaikkea polyesterin 65 miljoonaa, villan miljoona ja puupohjaisten vaatekuitujen 6,5 miljoonaa tonnia. Kysynnän ennustetaan kasvavan 140 miljoonaan tonniin vuoteen 2025 mennessä.

Maailman perinteisesti tärkein vaatteiden raaka-aine, puuvilla, on ajautunut katastrofaaliseen ekologiseen umpikujaan. Sen viljely työllistää edelleen sata miljoonaa perhettä, mutta kovalla hinnalla. Vaikka puuvillaa viljellään vain 33 miljoonalla peltohehtaarilla, se kuluttaa 25 prosenttia maatalouden torjunta-aineista, Intiassa jopa yli 50 prosenttia. Tämä näkyy jo terveystilastoissa puuvillavyöhykkeiden selvästi normaalia korkeampana syöpäsairastavuutena.

Lisäksi puuvilla juo hyvin suuria määriä vettä. Intian 12 miljoonaa puuvillaa kasvavaa peltohehtaaria kuluttavat keskimäärin 22 500 litraa vettä puuvillakiloa kohden. Riisikilon tuottaminen vie vain seitsemäsosan tästä vesimäärästä.

Suomen metsäteollisuus on sanonut, että jos vuosittain 15 miljoonaa kuutiota suomalaista puuta käytettäisiin korvaamaan puuvillaa, vapautuvilla pelloilla voitaisiin kasvattaa ruokaa 15 miljoonalle ihmiselle. Arvio voi kuulostaa suurelta mutta on todellisuudessa kovin varovainen.


Viime aikoina kasvava osa vaatekuiduista on tuotettu öljystä. Polyesteritonnin tuottaminen aiheuttaa kuitenkin lähes kymmenen tonnin suuruiset hiilidioksidipäästöt. Öljypohjaisista tekokuiduista vapautuu meriin mikromuovia, eivätkä niistä tehdyt vaatteet auta ihmistä säätelemään ruumiinlämpöään yhtä tehokkaasti kuin luonnonkuituvaatteet. Myös tämä lisää lämmityksen ja ilmastoinnin tarvetta, energiankulutusta ja kasvihuonepäästöjä.

Viskoosi, raion ja muut puupohjaisesta liukosellusta valmistetut vaatekuidut ovat ekologisesti parempi vaihtoehto kuin puuvilla tai öljyyn perustuvat tekokuidut. On hienoa, jos kasvava prosentuaalinen osuus muun muassa kiinalaisten käyttämistä vaatteista kasvaa jatkossa suomalaisissa metsissä.

Suurisuuntainen satsaus perinteiseen liukoselluun ei kuitenkaan ole vaaraton valinta. Asiantuntijat ovat huomauttaneet, että liukosellun valmistus ei ole vaikeaa ja että suhteellisen pienet investoinnit muualla maailmassa voivat romauttaa sen hinnan. Liukosellun maailmanmarkkinahinnat ovat aina heitelleet rajusti. Lisäksi siitä tehtyjen vaatekuitujen tuotanto on edelleen melko energiaintensiivistä, vaikka niiden veden tarve onkin 25 kertaa pienempi kuin puuvillalla.

Olisiko siis vielä parempi panostaa Spinnovan kaltaisiin, aivan uudenlaista puupohjaista vaatekuituteknologiaa kehittäviin yrityksiin? Spinnovan menetelmä kehrää lankaa suoraan puukuidusta, vie 200 kertaa vähemmän vettä kuin puuvillan tuotanto ja vaatii paljon vähemmän energiaa ja kemikaaleja kuin vaatteiden valmistus liukosellusta.

Uusi, huomiota herättävä ekoteknologia voisi avata Suomelle myös nykyistä suuremman osan maapallon vaatemarkkinoista. Niiden ennustetaan kasvavan vuonna 2025 jo noin 1 240 miljardiin euroon, mikä on ratkaisevasti pelkkien kuitujen arvoa enemmän.


Aarre-lehden kolumnisti kirjailija Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan, tietokirjoistaan ja tiedeaiheisista lehtiartikkeleistaan.