Kolumnit 23.08.2018

Metsä tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden luonnon kohtaamiseen, kirjoittaa Hanna Voutilainen.

Vieläkö eskari näkyy?” ”Joo, mä nään vielä jotain sinistä.” ”Niin, vaiks me ollaan jo niin kaukana, ettei meitä nää enää kukaan.” Oikeasti olemme alle sadan metrin päässä esikoulurakennuksesta, mutta kaikki arkinen ja tavallinen on jo tipotiessään. Metsä on ottanut meidät vieraakseen ja toivottanut tervetulleeksi leikkikentilleen.

”Mennään vielä pidemmälle metsään.” ”Joo, niin pitkälle, ettei eskaria enää näy.” Pienen kosteikkoalueen reunamilla kaivamme suurennuslasit esille ja tutkimme, miltä maa, puu tai kivi näyttää. Metsässä voi tutkia kaikkea mitä vain keksii. Lapset kertovat toisilleen innoissaan havainnoistaan, ja heistä on hienoa saada toinen kiinnostunut kaveriksi tutkimusprojektiin. Yksi löytää leppäkertun ja toinen muurahaisen. Paikallaan pysyvää kohdetta on helppo tutkia, mutta liikkuva otus tuo ryhmään vipinää ja naurunremakan ilmoille.

Valtakunnalliseen varhaiskasvatussuunnitelmaan eli vasuun on yhdeksi tehtäväksi kirjattu, että lapsille tulee antaa valmiuksia havainnoida, jäsentää ja ymmärtää ympäristöään ja että lapsia tulee ohjata tutkimaan ja toimimaan aktiivisesti luonnossa.

Nämä lauseet toimivat ohjenuorana toteuttaessamme esiopetuksen luonto- ja ympäristökasvatusta yhdessä lasten kanssa.


Meidän metsä on pieni ja kapea, muutaman hehtaarin kaistale. Siellä kasvaa paljon puita, ja se on eläinten koti. Sen tietävät eskarilaiset, jotka ovat yhteisvoimin rakentaneet kallion päälle majan maasta löytyneistä kepeistä ja risuista.

Rakentelun ohessa lasketaan keppejä yhdestä kymmeneen ja luokitellaan pitkiä ja lyhyitä, havullisia ja havuttomia risuja eri kasoihin. Harjoittelemme metsässä matemaattisia valmiuksia ja koulunkäynnin vaatimia sosiaalisia taitoja yhteisessä rakennusprojektissa.

Varhaiskasvatuksen pedagogista toimintaa kuvaa kokonaisvaltaisuus. Pieni lapsi kasvaa, kehittyy ja oppii uutta koko ajan. Uuden oppimisessa yhdistyvät tiedot, taidot, toiminta, tunteet, aistihavainnot, keholliset kokemukset ja ajattelu.

Oppiessaan uutta lapsi käyttää kaikkia aistejaan. Jokaiselle lapselle tulisikin antaa mahdollisuus tutustua ympäristöönsä ihmetellen, kuunnellen, tutkien, oivaltaen ja pohtien. Toimiessaan vuorovaikutuksessa ympäristön ja muiden ihmisten kanssa lapset oppivat liittämään asioita ja tilanteita kokemuksiinsa ja tuntemuksiinsa eli omaan elämäänsä.

Lapsi oppii parhaiten silloin, kun toiminta on hänelle mielekästä ja merkityksellistä ja kun hän saa olla aktiivinen toimija. Voiko parempaa ollakaan kuin oppimisen ja onnistumisen ilo?


Aamupäivän suurennuslasitutkimusten ja majan­rakennuksen jälkeen majaleikki on nyt hyvässä vauhdissa. Jokainen eskarilainen on löytänyt oman roolinsa. Osa seitsemän lapsen pienryhmästämme leikkii ravintolaa, toiset pitävät majaa ninjojen tukikohtana. Kaikki mahtuvat yhteiseen majaan.

Lapsilla on kyky humpsahtaa totaalisesti mielekkääseen toimintaan ja nauttia siitä täysin siemauksin. Metsä rauhoittaa vallattomimmatkin vesselit keskittymään ja rentoutumaan. NinjaGo-hahmoilla on miekkoina kädestä kyynärpäähän mitatut kepit, kokeilla taas on havu­puurot ja käpylihapullat tulilla. Eskarilaisen elämä on ihan parasta aikaa.

Pienryhmätoiminnan tavoitteena on, että jokainen lapsi tulee kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään. Lapsen omatoimisuus lisääntyy, ja hänelle luodaan kasvuympäristö, jossa on hyvä harjoitella vuorovaikutustaitoja.

Metsä tarjoaa meille jokaiselle mahdollisuuden luonnon kohtaamiseen ja luontosuhteen muodostamiseen. Lasten elinikäinen luontosuhde syntyy jo varhaislapsuudessa. Aktiivisen havainnoinnin ja luonnossa vietetyn ajan myötä luontosuhde kasvaa ja kehittyy. Hyvä luontosuhde antaa eväitä hyvinvointiin ja kestävään kehitykseen. Omien kokemustensa kautta lapsi oppii ymmärtämään luonnon monimuotoisuutta ja kunnioittamaan sitä.


Kuukauden vieraileva kirjoittaja, kaarinalainen sosionomi Hanna Voutilainen (s. 1973) työskentelee lastentarhan- ja esiopettajana yksityisessä päiväkodissa.