Kolumnit 18.10.2018

Tiedonhankinnan työkalut ovat osaavan ihmisen oivia renkejä, väärin käytettyinä ikäviä isäntiä, tuumaa Juha Aaltoila.

Noin miehen ikä sitten pohjoisen savotoilla oli tapana erotella monet Korhoset ja lukuisat Juntuset lisänimillä. Oli sironokka-Korhonen, iso-Korhonen, sievä-Korhonen, pitkä-, suulas- ja kala-Juntunen. Nimi kertoi joskus suoraan jätkästä, iso oli tosi iso, pitkä pitkä. Mutta usein jätkäjoukon vinoilunsyrjää kohti notkuva huumorikin loisti: sievä olikin rokonarpinen ontuja, suulas oli kuulopuheen mukaan kerran kironnut.

Herramaailman puolella ei juuri lisänimiä esiintynyt, vaikka loistavia aiheita olisi toki tarjolla ollut ja on.

Miltä kuulostaisi kovamono-Korhonen konehuuman alta paljon metsureita irtisanoneesta metsänhoitajasta? Tai tekokuu-Juntunen, joka sormellaan satelliittikuvan täpötäysiä tukkitantereita tökkien patisti ujoja alaisiaan puunostolle uppo-outojen ihmisten säästömetsiin.


Ei lähtenyt lentoon tukkikauppa satelliitin kuvilla. Satelliitit toimivat hyvin, mutta maajalassa tallaavan ostomiehen ei ollut helppo lähestyä kauniaislaista diplomiekonomia, olletikaan jos mieltä kiristivät tuoreet rukkaset nenäkkäältä hammaslääkäriltä. Eläpäs itse myymällä jotakin, jos ammatinvalintasi pääperuste on metsän rauha ja hiljaisuus.

Muistuu mieleen työkeikka Ouluun. Paluulennolle lähtöön oli aikaa, kävelin aikani kuluksi, ja Stora Enson ovi imaisi uteliaan palvelutoimistoon. Satelliittikuvat kentän käytössä olivat uutta, ja kysyttyäni pätevä mies esitteli minulle kuvaa Utajärveltä. Aika lailla mies häkeltyi, kun näytin sormella mustaa, muusta ympäristöstä poikkeavaa tilaa ja sanoin: ”Siinä näkkyy Aitan Pentin mettä.”

Pentti osaa puun tukiksi nostatuksen niin moreenin kuin turpeenkin harteille. Kemiran mainoksissa hän esiintyi tyytyväisenä asiakkaana.


Omalla työsarallani käytin mustavalkeita ilmakuvia, joskus aika vanhojakin, 1970-luvulla metsäsuunnitelmia laatiessani. Kademielin katselin sittemmin tuoreita vääräväri-ilmakuvia.

Työni isoimpia iloja oli tehdä maastossa uutta metsäsuunnitelmaa vanhaa suunnitelmaa ahkerasti toteuttaneelle metsänomistajalle. Olisi muuten oiva oppikirjan aihe! Kymmenen vuotta on pitkä aika, jossa metsä ehtii palkita hoitajansa ja hakkaajansa. Hyvä, varttunut kuusikko puskea uutta puuta 150 kuutiometriä hehtaarille. Toista äärilaitaa edustivat monet tukinkeräykset kokeneet kuusiharveikot, joista oli tuskaisaa etsiä kasvatuskelpoisia osia.

Nyt metsistä laserkeilataan tietoa esimerkiksi metsäsuunnittelun tai tila-arviointien avuksi. Tilan ostoa suunnitteleva yrittäjä lennättää kameraa kuvauskopterilla. Mutta kyllä kuvalla voi valehdellakin. Harveikosta saa täyden metsän kuvan zoomilla puristaen.

Minusta tiedonkeruun menetelmä on toissijainen asia verrattuna siihen, kuinka tieto käytetään vai jääkö se peräti käyttämättä. Meillä maatuu valtava määrä julkisen rahan tuella kerättyä tietoa metsien tarpeista ja mahdollisuuksista numeroiden ja karttojen hautuumaihin.

Vaan ei jäänyt tieto vaille käyttöä metsäjätin sopimustilalla, jonka mökin vuokralaisena vietin kesiä kalavesillä ja marjamailla. Ei tarvinnut vaimon kuulla ärinöitäni tyyliin ”pelkkää hoitamatonta taimikkoa”, ”kenenkähän luvalla tuokin on kuohittu noin harvaksi” tai ”siinä taas törröttää hieksiä perkaustyötä kylvämässä”.


Kiikaroin pellonreunan kuusenlatvassa musisoivaa laulurastasta ja näin tyvien lomitse tuulenkaatoja. Marssin paikalle, ja kuusikossa oli nurin noin 100 kuutiometriä punertavakuorista kuusta.

Pian haki metsäjätti puut pois kuten haki edellisen isännän mäntypinoistakin puolen metrin kerroksen ytimennävertäjän saastuttamaa tavaraa. Ei päässyt uusi ötökkäpolvi latvuston syömähampaita pilaamaan.

Sama toistui syyssuvesta. Kiikarin tuuletusretkellä löysin rinteestä kymmeniä yli 30-metrisiä, yhä vihreälatvaisia puita pitkänään. Otaksun metsäjätin paikallisen vastuumiehen pelänneen. Onneksensa tukki ehti terveenä teriin.

Otsikkooni palatakseni: isosaapas, metsänsä ja metsäasiat tunteva omistaja, metsänhoitoyhdistyksen tiukka alueneuvoja tai tarkka metsäpalveluyrittäjä on metsätaloudessa menestymisesi takuumies. Tiedonhankinnan kalut dronesta laseriin ja satelliittiin ovat osaavan vastuuihmisen oivia renkejä. Väärin, hosuen tai ammattitaidotta käytettyinä ikäviä isäntiä.
 

Aarteen kolumnisti Juha ”Koltta” Aaltoila (s. 1947) pääsi taimien lajitteluun 11-kesäisenä, siitä ura yleni aukkojen viljelijäksi. Metsänhoitajan työ yksityismetsissä vei hänet vuonna 1986 kynän varteen, ja kynä on pysynyt terävänä.