Kolumnit 18.10.2018

Talot kannattaisi Risto Isomäen mukaan rakentaa materiaaleista, joista ei vapaudu radonia.

Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, että puurakentamista pitäisi lisätä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Puurakentamisella on kuitenkin myös muita, huonommin tunnettuja etuja.

Asuntojen sisälle kertyvä radioaktiivinen radon on merkittävä terveysongelma. Maailmassa vuosittain havaituista vajaasta kahdesta miljoonasta keuhkosyöpätapauksesta todennäköisesti noin 85 prosenttia aiheutuu tupakoinnista, mutta suurin osa lopuista on asuntojen radonin ja sen hajoamistuotteiden synnyttämiä.

Yhdysvalloissa radonin arvioidaan olevan yhteydessä 15 000–22 000 keuhkosyöpätapaukseen vuodessa, Suomessa noin kolmeensataan. 90 prosenttia tapauksista näyttäisi liittyvän tupakoinnin ja radonin hajoamistuotteiden yhteisvaikutukseen.


Radonin määrää mitataan becquereleinä (Bq) kuutiometriä kohti. Yksi becquerel tarkoittaa yhtä radioaktiivista hajoamista sekunnissa. 100 becquerelia radonia kuutiometriä kohden kasvattaa tupakoimattoman ihmisen keuhkosyöpäriskin 1,16-kertaiseksi ja 400 Bq/m3 noin 1,6-kertaiseksi.

Tupakoitsijan riski on ilman radonia 26 kertaa normaalia suurempi ja 30-kertainen silloin, kun radonia on ilmassa 100 Bq/m3.  

Tupakoimattomien ihmisten keuhkosyövät ovat viime aikoina yleistyneet eri puolilla maapalloa. Tärkeä syy on todennäköisesti se, että yhä suurempi osa ihmisistä asuu kokonaan tai osittain betonista rakennetuissa taloissa. Esimerkiksi Ruotsissa on arvioitu, että ihmisten altistuminen radonille on kolminkertaistunut rakentamisessa tapahtuneiden muutosten takia.


Asuntojen radon on peräisin kahdesta eri lähteestä: maaperästä ja talon rakenteista, joskus myös porakaivon vedestä. Maaperä on pientalojen ja rakenteet kerrostaloasuntojen tärkein radonin lähde.

Perinteisissä puutaloissa oli tehokkaasti tuulettuva kivijalka ja sen päällä tiivis alapohja, mikä piti yleensä myös radonongelman kurissa. Nykyään valtaosa pientaloista on rakennettu maavaraisen betonilaatan päälle. Jos laatan alla on hiekkaa, soraa tai halkeillutta kalliota, lämmitys imee helposti maasta radonia pienien halkeamien läpi.

Kerrostalojen betoniseinissä ja lattioissa on sementin seassa aina myös hiekkaa, soraa ja kivimursketta. Tästä syystä betonitalojen sisällä on tehokkaasta ilmanvaihdosta huolimatta keskimäärin 50 becquerelin verran radonia kuutiometriä kohden.

Määrät voivat vaihdella sen mukaan, minkälaista materiaalia rakentamisessa on satuttu käyttämään. Graniittiset kivet sisältävät keskimäärin 3 miljoonasosaa uraania ja 17 miljoonasosaa thoriumia. Tämä tarkoittaa sitä, että kilossa graniittia on hajoamistuotteet mukaan lukien keskimäärin 1 330 becquerelin verran radioaktiivisuutta.

Thoriumia voi kuitenkin joskus olla peräti 10 100 miljoonasosaa ja uraania 220 miljoonasosaa. Jos sementin sekaan päätyy tällaista kiviainesta, seinistä ja lattioista voi vapautua tavallista enemmän radonia.


Ongelmaa voitaisiin vähentää jo käytössä olevien keinojen lisäksi myös valvomalla sementin sekaan sotkettavien materiaalien radioaktiivisuutta. Jos suurimmaksi sallituksi radioaktiivisuuden määräksi säädettäisiin esimerkiksi 130 becquerelia kiloa kohti, ongelma pienenisi 90 prosentilla.

Vielä parempi vaihtoehto olisi rakentaa myös kerrostalot betonin sijasta puusta, piioksidiaerogeelistä ja muista materiaaleista, jotka eivät vapauta radonia ilmaan.

Asia ansaitsisi osakseen laajempaa huomiota, sillä maailmanlaajuisesti kyse voi pian olla jo noin puolesta miljoonasta ehkäistävissä olevasta keuhkosyöpätapauksesta vuosittain.


Aarre-lehden kolumnisti kirjailija Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan, tietokirjoistaan ja tiedeaiheisista lehtiartikkeleistaan.