Kolumnit 15.11.2018

Juha Aaltoilan mielestä taikajusteeri sopii hyvin korvaamaan vanhakantaista ”jatkuva kasvatus” -käsitettä.

Kymmenet silmäparit tuijottavat valkokankaalle Tieteiden talolla Helsingissä. Metsänhoidon tietokonemallintaja todistaa justeerin terää muistuttavalla kuvaajallaan, kuinka metsässä kannattaa kasvattaa ja poimia vain tukkia, josta saa 3,5 kertaa paremman hinnan kuin kuitupuusta.

Esimerkiksi raviradalla 3,5:n kerroin on hyvä. Raha on kiinni alle 15 minuuttia, laskepas siitä vuosikorko!

Mallin mukaan metsästä hakataan 90 kuutiometriä tukkia hehtaarilta, jolloin puuston määrän kuvaaja tippuu justeerin terän loven pohjaan. Sitten odotetaan puuston kasvua 15 vuotta seuraavaan terän hampaankärkeen ja myydään taas kypsät tukit. Metsän puusto putoaa terä­loven pohjaan sataan kuutiometriin hehtaarilla.

Meno jatkuu ylös alas sahanteränä valkokankaalta Tieteiden talon seinään, yli Kirkkokadun. Pitkänsillan takana, muinaisessa työväen, nykyään pienpanimo-olutharrastajien Kalliossa, ollaan arviolta vuonna 3518.


Taikajusteeri, sanon minä! Tukin kauppaan keskittyvät hakkuut tuottavat puuta huonekaluihin, puukoulujen ja -kotien seiniin. Niissä paha, kelit pilaava hiili pysyy tiukasti toisin kuin kuitupuun kasvatuksessa metsäteollisuuden ehdoin wc-paperiksi Kiinaan. Siitä sitä vasta pussahtelevat monimiljardiset metaanituprut yötä päivää.

Onhan se outoa tuottaa halpaa sellupuuta kalliisti maata muokaten, istuttaen, heinää torjuen, vesoja peraten ja vielä ennen vähärahaista ensiharvennusta hakkuukoneen ajurille näköaloja raivaten.

Taikajusteeri sopii mielestäni hyvin korvaamaan vanhakantaista ”jatkuva kasvatus” -käsitettä, joka ei millään ota juurtuakseen yhden puulajin puupeltoihin (pois lukien ruska-ajat) piintyneen ammattiväen saati puuntuottajien järjen­juoksuun.

Pimeydessä vaeltavat Ruotsin ja Suomen metsäkansat. Piskuinen joukko valon sisäistäneitä ja sitä hehkuttavia justeerimestareita yrittää kääntää suuntaa.

Tukin kustannukseton tuottaminen taikajusteerilla on onni. Mukava on metsänomistajan vaeltaa suven angervon ja korpikastikan tuleentuneen röyhyn tuoksussa, sovitella saapasta mustikkamaton sineen. Metson pakoryske säikyttää kymmenpäisen pyyperheen siivillensä.


Taikajusteerin tietokonemalliin voi syöttää laskentaan kuutioiden, eurojen ja korkojen lisäksi mitä vain. Esimerkiksi monimuotoisuutta, lintuja, kasveja, kääpiä, ekosysteemipalveluja kuten hiilen sidonta ja hapen irrottaminen, mielen ja kehon kunnostusta, avohakkuuttomuuden visuaalisen rauhan sisintämme elähdyttävää voimaa ja ihmisten hinkua maksaa siitä.

On vain kaksi poikkeusta. Tietokonemallintaja ei ota malliinsa metsiemme käytön historiaa eikä valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) tuloksia. Se on toki tarpeetonta, taikajusteeri kun on tuottoisin työkalu.

VMI:n kerta kerran jälkeen mittaamia ennätyspuustoja ja -kasvuja on turha kaihota. Valtaviin puustoihin sitoutuu iso raha jakolaskun viivan alle korkoprosenttia syömään.

Taikajusteerin lopullinen läpilyönti on ajan kysymys. Nyt sen autuuden ymmärtävät esimerkiksi WWF, Greenpeace, Luonto-Liitto, Vihreät ry:n Hailuodon osasto sekä Turun Vanu.


Kammioihinsa ummehtuneissa metsän­tutkijoissa on havaittu merkkejä paremmasta. Luken määrärahoja arpovan rummun pyörittäjät edellyttävät nyt seksikkäitä aiheita ja hyviä tarinoita. Taikajusteeri on juuri tätä.

Ujosti kurkkaa metsätieteen perinteen harmaan sermin takaa ikääntyneehkö tutkija. Josko suolla vähän, tai Lapin karuilla hiekkamailla, mäntypuupellolla, jossa kuusi kuolee ja hies hyytyy sirkkataimena. Mäntyä voisi kasvattaa kauan, parasta paksua puuta nikkarille ja timpurille, joiden töistä hiili karkaa vain tuli­palossa. Apurahan haku päälle!

Moinen tutkijan kääntymys, niin vähäinen kuin onkin, ilahduttaisi, jollei toisenlaistakin suuntausta olisi ilmoilla. Tukin poiminnan apostoli empi yllättäen ja meni esittämään pienaukkojen muokkausta, jopa taimien istutusta ja harvennusta juuri, kun taikajusteeri meidät moisilta kuluilta pelasti.

Tämähän on jo kuin kirveellä omenoita kuorisi. Miksei hyvä kelpaa sinällään? Iloksemme meillä on yhtiö, jonka väki myy metsänomistajille taikajusteerin onnea.

Ehkä jo kolmen tukinlouhintakierroksen jälkeen taikajusteerin jälki näkyy auton ja lentokoneenkin akkunaan niin, että mukaan lähtijöitä riittää ruuhkiksi asti.


Aarteen kolumnisti Juha ”Koltta” Aaltoila (s. 1947) pääsi taimien lajitteluun 11-kesäisenä, siitä ura yleni aukkojen viljelijäksi. Metsänhoitajan työ yksityismetsissä vei hänet vuonna 1986 kynän varteen, ja kynä on pysynyt terävänä.