Kolumnit 31.01.2019

Aarteen päätoimittaja Mari Ikonen kehottaa lähdekritiikkiin. Viimeksi hän hämmästeli Sitran laskelmaa hiilijalanjäljen kompensoimisesta.

Termit hiilijalanjälki ja hiilikompensaatio ovat hiipineet tutkijoiden käytöstä arkikieleen. Netissä on laskureita, joilla voi tutkailla omaa asumisen, syömisen ja liikkumisen hiilijalanjälkeään. Huonoa omaatuntoa lomalennostaan voi kompensoida vapaaehtoisella päästömaksulla.

Sitran verkkosivuilla on laaja artikkelikokonaisuus, joka kantaa nimeä 100 fiksua arjen tekoa. Otsikon Metsänomistajaksi sadalla eurolla alla kerrottiin viikolla 3/19 seuraavaa:

”Sijoittamalla kerran vuodessa sata euroa aarniometsien suojeluun kompensoit hiilijalanjälkeäsi hurjat 97 prosenttia vuodessa. Päästöt vähenevät, kun hiilinieluina toimivia aarniometsiä jätetään hakkaamatta.” Perässä on vinkki: ”Voit antaa lahjoituksen Luonnonperintösäätiölle. Lahjoitus käytetään uusien suojelualueiden ostoon.”

Lukijan kulmakarvat kohoavat. Ensinnäkin ehdotettu summa kuulostaa oudon pieneltä korvaamaan länsimaisen kuluttajan vuoden hiilipäästöt. Toiseksi on kiistanalaista, että juuri aarniometsä olisi paras mahdollinen hiilinielu, parempi kuin kiivaimmassa kasvussaan oleva talousmetsä. Kolmanneksi mieleen pujahtaa, että hyvinpä on Luonnonperintösäätiö onnistunut lobbauksessaan.

Niinpä oli kiinnostavaa lukea Luonnonperintösäätiön Uutisia ikimetsästä -lehdestä, että väite on herättänyt ihmetystä sielläkin. SYKEn tutkija ja Luonnonperintösäätiön suojeluasiantuntija Ari-Pekka Auvinen kirjoittaa:

”Väite jää leijumaan ilmaan. Jos ihminen lahjoittaisi sata euroa vuodessa koko 80-vuotisen elämänsä ajan eli yhteensä 8 000 euroa, sillä saisi hyvällä tuurilla tänä päivänä hehtaarin eteläsuomalaista tukkimetsää. [--] Aivan optimitilanteessa hehtaari metsää voisi sitoa sen verran hiiltä vuodessa, minkä keskivertosuomalainen samassa ajassa tuottaa. Kuitenkin kompensaation keskeisiin käsitteisiin kuuluu lisäisyys. Kuinka paljon enemmän metsä sitoo hiiltä, kun se suojellaan – verrattuna siis siihen, että metsä olisi jäänyt normaaliin talouskäyttöön?”

Luonnonperintösäätiölle täydet pisteet siitä, että se kyseenalaistaa Sitran ”fiksun arkivinkin” sen sijaan, että vain tyytyväisenä pistäisi rahat taskuunsa. Säätiö aikoo lasketuttaa suojelualueidensa hiilensidontakyvyn.

Uusia laskukaavoja odoteltaessa metsänomistaja voi kantaa kortensa hiilinielukekoon huolehtimalla metsiensä kasvukunnosta. Lisäksi voi halutessaan tukea metsäluontomme monimuotoisuutta vaikkapa tekemällä lahjoituksen Luonnonperintösäätiölle.