Kolumnit 28.02.2019

”Metsien nykyistä laajempi tuhkalannoitus olisi todennäköisesti järkevää sekä taloudellisesti että ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta”, kirjoittaa Risto Isomäki.

Metsäteollisuus ry:n ympäristöasiantuntija Maija Heikkinen esitti tammikuussa (23.1.2019) Helsingin Sanomissa huomionarvoisen ehdotuksen. Heikkinen totesi, että metsäteollisuuden polttolaitokset synnyttävät vuosittain jopa 135 000 tonnia tuhkaa, josta noin kolmannes käytetään lannoitukseen mutta kaksi kolmasosaa jää käyttämättä. Heikkinen kysyi, eikö myös loppuosa tuhkasta kannattaisi hyödyntää metsien lannoitukseen. Tällöin ravinteet palaisivat takaisin sinne, mistä ne ovat alun perin tulleetkin.

Puun tuhka sisältää kaikkia puiden tarvitsemia ravinteita pois palanutta typpeä lukuun ottamatta. Suomessa on Heikkisen mukaan paljon runsastyppisiä metsämaita, joilla muiden ravinteiden puute rajoittaa puiden kasvua.

Metsien nykyistä laajempi tuhkalannoitus olisi todennäköisesti järkevää sekä taloudellisesti että ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta. Oikeaan aikaan toteutettu lannoitus on tunnetusti kukkaron kannalta kannattavin metsänhoidollinen toimenpide. Puuston kasvua tehostava lannoitus kasvattaisi myös metsien hiilinieluja ja hiilivarastoja. Silloin, kun kyse on tuhka- eikä typpilannoituksesta, toimenpide ei voisi synnyttää typpioksiduulipäästöjä märästä maasta.


Monet saattavat kuitenkin vastustaa laajamittaista tuhkalannoitusta vesistöjen rehevöitymiseen ja raskasmetalleihin liittyvien pelkojen takia.  

Kahden brittitutkijan noin kaksikymmentä vuotta sitten tekemä ja sittemmin surullisesti unohdettu tutkimus saattaisi tarjota keinon toteuttaa metsien laajempi tuhkalannoitus niin, ettei pinta- tai pohjavesien saastumisesta ole huolta.

Lannoitteet on perinteisesti pyritty levittämään pelloille mahdollisimman tasaisena kerroksena. Sussexin yliopistossa työskentelevät Mike Hutchings ja Dushyantha Wijesinghe tulivat jossakin vaiheessa ajatelleeksi, onko tässä loppujen lopuksi mitään järkeä. Kaivostoiminnassa metalli- ja mineraaliesiintymät ovat aina sitä arvokkaampia ja helpommin hyödynnettäviä, mitä rikkaampia pitoisuuksia niissä esiintyy. Entä jos logiikka oli samanlainen myös kasvien näkökulmasta? Entä jos kasvit joutuvat käyttämään suuremman osan kaikesta kasvuvoimastaan ravinteita pyydystävien juurien tuotantoon, jos ravinteet levitetään pelloille hajautetusti ja tasajakoisesti?

Hutchings ja Wijesinghe päättivät testata oivallustaan ja perustivat suuren joukon koealoja. Joillekin koetilkuille he kylvivät lannoitteet perinteiseen tyyliin tasaisena kerroksena ja toisille harvalukuisina, isoina paakkuina.


Tulokset olivat häkellyttäviä. Hyvin pienien ja lyhytikäisten kasvien kohdalla ero ei ollut suuri, mutta suurikokoisten peltokasvien kasvuvauhti oli keskimäärin 2,5-kertainen niillä koealoilla, joille lannoitteet oli levitetty suurina paakkuina. Kasvien piti niillä tuottaa ravinteiden hankkimiseksi vähemmän hienojuuria, ja yhteyttämisen voima suuntautui aiem­paa voimakkaammin kasvin maanpäällisiin osiin.

Teoriassa tämän lähestymistavan pitäisi toimia puilla vielä paremmin kuin peltokasveilla. Puut kasvavat kymmeniä vuosia samassa paikassa, ja niiden kasvuvoimasta suurin osa menee nykyään käytännössä aina ravinteita pyydystävien hienojuurien tuotantoon.  

Entä jos iso osa tästä ”hukkatehosta” olisi mahdollista suunnata puiden elämää helpottavalla paakkulannoituksella runkopuun, oksien sekä lehtien ja neulasten tuotantoon? Entä jos paakkulannoitus myös vähentäisi harvennusten tarvetta?

Pitäisikö tuhkasta ja sopivista sidosaineista valmistaa vähän isompia lannoitebrikettejä tai -pellettejä? Ne voitaisiin upottaa sopivilla työkaluilla maahan joko istutettavien taimien tai jo kasvavien puiden vierelle. Typpiköyhillä mailla lannoitepaakkuihin kannattaisi ehkä lisätä myös typpeä.

Tällaisten kokeilujen teoreettinen pohja on Hutchingsin ja Wijesinghen kokeiden jälkeen melko vahva, ja hyödyt saattaisivat olla merkittäviä.


Aarre-lehden kolumnisti kirjailija Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan, tietokirjoistaan ja tiedeaiheisista lehtiartikkeleistaan.