Kolumnit 28.03.2019

Kun hyvä männyn siemensato on tiedossa, merkitse kypsän metsän parhaat männyt sukua jatkamaan, Juha Aaltoila vinkkaa.

Kasvinjalostuksen sarka on ollut satoisa ihmis­kunnalle. Uusia vilja-, hedelmä- ja marjalajikkeita on kehitetty ja kehitetään. Vanha syrjäytyy, kun uusi tuottaa paremmin, kestää kuivuutta ja märkyyttä, valmistuukin aiemmin.

Työ jatkuu ja vaikeutuu. Ilmastonmuutos puskee etelästä pohjoiseen hyönteisiä ja sieniä, joiden luontaiset viholliset eivät ehdi mukaan. Jälki pellolla tai metsässä voi olla karmeaa, kun tulokas lisääntyy nopeasti vailla lähtöseutujensa tautien ja tuholaisten uhkaa. Ei lopu työ kasvipatologilta, ei kasvinjalostajalta.

Metsäpuiden jalostus alkoi Suomessa yli 70 vuotta sitten. Silloin ei ylpeilty hakkuita isommalla metsänkasvulla. Puupulan pelko sen sijaan jatkui 70-luvullekin, kun metsäteollisuus kasvoi rajusti.

Onneksemme olemme olleet vuosisatojen ajan vähäväkinen kansa täällä syrjässä. Hanakoista hakkuista huolimatta 1940-luvun lopulla alkanut valiopuiden etsiminen tuotti huikean tuloksen. Niin kutsuttujen pluspuiden jälkeläisiä kilpailutettiin laajoilla maastokokeilla. Huonot periyttäjät karsittiin, parhaita valittiin jatkoon. Risteytysten avulla luotiin yhä parempaa kasvua ja laatua maastokokeilla mitaten.


Välimeren rantamaista ja Brittein saarilta metsät ehdittiin hävittää paljon ennen metsänjalostuksen keksimistä. Alkuperäistä, luonnon sikäläisiin oloihin pitkään ja hartaasti sopeuttamaa puiden geenivarantoa tuhottiin laajasti ja lopullisesti.

Meillä ja Ruotsissa puuntuottaja saa metsäänsä jalostettuja koivun, männyn ja kuusen taimia, jotka kasvavat noin viidenneksen paremmin kuin metsikköalkuperää oleva aines.

Siementuotannon rahoitus ontui meillä käsittämättömästi niin, ettei kuusen taimitarhakylvöihin saada kaikkialla vielä jalostettua siementä. Kadehdin ruotsalaisia.

Metsänjalostus lyhentää puuston kiertoaikaa 15–20 vuotta. Kun siihen lisätään esimerkiksi kuusella taimituotannon kehitys ja maan kääntömätästys, kiertoaika lyhenee rehevillä mailla jopa 50 vuoteen. Enkä tarkoita tässä lyhytnäköistä, keskenkasvuisia metsiä repivää kasinometsätaloutta vaan sitä, että 60-vuotias huippukuusi antaa tyveltä sorvitukin ja lisäksi 2–4 sahatukkia.


Etevä metsänomistaja jatkaa puustonsa jalostamista suosimalla kasvukilpailun voittajien kasvatusta taimikonhoidosta viimeiseen harvennukseen asti.

Jokainen vesurin tai raivaussahan kanssa taimikossa ahertanut näkee taimien kilpailun ja valitsee parasta kasvamaan, mutkaiset, haarakkaat, sienen ja hirven vikuuttamat nurin. Työn jälkeä on kiva katsoa. Pusikostahan löytyi metsä!

Sama valinta jatkuu ensiharvennushakkuussa. Nautin nähdessäni hakkuukoneen kuljettajan työn jälkeä hyvin hoidetussa nuoressa metsässä.

Monet tuhannet metsänomistajat ovat kouliintuneet metsätaito- ja leimauskilpailuissa valitsemaan parhaita puita tukkia tuottamaan.


Metsän luontainen uudistaminen on jäänyt käsitteenä avohakkuun ja jatkuvan kasvatuksen eipäs–juupas-väittelyn jalkoihin.

Moniko tietää, että metsäntutkijat ovat jo kauan laatineet männylle, kuuselle ja koivulle siemensadon ennusteet? Männyn siemensadon määrä ja laatu tiedetään yli kahden vuoden päähän, kuusen noin 1,5 vuoden päähän ja koivun vuoden päähän. Ennusteet ovat julkisia, olkaa hyvät ja hyödyntäkää niitä!

Kun esimerkiksi hyvä männyn siemensato on tiedossa, kannattaa merkitä itse tai pyytää ammattilainen merkkaamaan hakkaajalle kypsän metsän parhaat männyt sukua jatkamaan. Keväällä variseva siemen saa hyvän lähdön edellissyksynä muokatulta maalta. Ja kun taimet ovat 15–30-senttisiä, emopuut poistetaan ja tiuha taimiaines alkaa kilpailla pääsystä jatkoon tulevista harvennuksista.

Hyvä vaihtoehto siemenpuille on männyn kylvö aukolle valiosiemenellä.

Varoitan puuntuottajia vastuuttoman vapauden apostolien houkutuksilta. Jatkuvan kasvatuksen hakkuusta oli hiljakkoin kuva lehdessä. Metsästä oli hakattu pois kaikki rinnankorkeudelta 22-senttiset ja sitä paksummat rungot. Saman menettelyn olen nähnyt myös jossakin jatkuvan kasvatuksen oppaassa tai esitelmässä.

Valokuvaajalle kiitos korkeasta ammattitaidosta: kahdessakin kuvassa näkyi hyvin lyhyen elävän latvan omaavia häviäjiä, jätepuita, joiden elpyminen kasvuun kukkimaan ja siementämään on kyseenalaista. Heinää harveikko kyllä saa allensa, mutta kuka sitä ostaa?


Aarteen kolumnisti Juha ”Koltta” Aaltoila (s. 1947) pääsi taimien lajitteluun 11-kesäisenä, siitä ura yleni aukkojen viljelijäksi. Metsänhoitajan työ yksityismetsissä vei hänet vuonna 1986 kynän varteen, ja kynä on pysynyt terävänä.