Kolumnit 25.04.2019

Risto Isomäki toivoo selkeää ratkaisua uhanalaisten metsälajien suojelukysymykseen.

Maaliskuussa julkaistiin uusin raportti Suomen uhanalaisista lajeista, Punainen kirja 2019. Sen mukaan Suomessa elävistä 22 000 eliölajista 12 prosenttia uhkaa kuolla sukupuuttoon maamme alueelta. Kymmenen vuotta sitten uhanalaisten lajien osuus oli puolitoista prosenttiyksikköä pienempi eli 10,5 prosenttia.

Punaisen kirjan mukaan Suomessa on tällä hetkellä kaikkiaan 2 667 vaarantunutta lajia. Metsäympäristön muutokset ovat ensisijainen syy 733 lajin uhanalaisuuteen. Metsälajien taantumiseen ovat vaikuttaneet erityisesti vanhojen metsien ja lahopuun vähyys Etelä-Suomessa sekä tiettyjen avainympäristöjen hupeneminen.

Tällaisia avainympäristöjä ovat muun muassa lehdot, luonnontilaiset puronotkot, sammakkolammet ja monet muut pienet kosteikot.  


Uhanalaisten metsälajien suojelusta on viime vuosina puhuttu paljon myös metsien hiilinielukeskustelun yhteydessä, mutta tämä ei välttämättä ole ollut hyvä kytkentä.

Suurin osa Suomen talousmetsistä on suhteellisen nuoria ja jo moneen kertaan hakattuja metsiä. Sillä, mitä tällaisissa metsissä tapahtuu, ei ole uhanalaisten metsälajien kannalta paljoakaan merkitystä. Niiden pelastamiseksi tarvitaan tarkemmin kohdistettuja toimenpiteitä, mutta ymmärrys tästä on hämärtynyt viime aikojen keskustelun sekavuuden vuoksi.

Uusi metsäsota on synnyttänyt vahingollisen harhakuvan siitä, että uhanalaisten metsälajien pelastamiseksi olisi välttämätöntä toimia aivan eri tavalla kuin nyt suurin piirtein koko Suomen metsäpinta-alalla.

Vaadittavien toimien voimakas liioittelu ei ole edistänyt uhanalaisten lajien asiaa. Kun ihmiset ovat alkaneet ajatella, että metsälajien pelastamiseksi pitäisi uhrata iso osa Suomen kansantaloudesta, aidosti vakava ja käytännöllinen keskustelu uhkaavan sukupuuttoaallon estämisestä on käytännössä pysähtynyt.


Tämä on tarpeetonta ja traagista, sillä uhanalaisten lajien pelastamiseksi ei tarvita kymmenien miljardien eikä edes miljardien eurojen vuotuisia uhrauksia.

Esimerkiksi Suomen monialaisen Luontopaneelin puheenjohtaja, Jyväskylän yliopiston ekologian professori Janne Kotiaho on arvioinut, että uhanalaisten metsälajien pelastamiseen vaadittaisiin vain 200 tai 300 miljoonaa euroa vuodessa kymmenen vuoden ajan.  

Tällä rahalla pystyttäisiin todennäköisesti jo säästämään riittävän monimutkainen ja laaja kokoelma erityyppisiä vanhoja metsiä, kosteikkoja ja soita myös Etelä-Suomen alueella.

Lehtometsien suojelu ansaitsisi erityistä huomiota, sillä puolet uhanalaisista metsälajeistamme elää lehdoissa. Arvokkaita lehtoja hävittävät tällä hetkellä ennen kaikkea erilaiset rakennushankkeet mutta pienemmässä määrin myös tehometsätalous.


Kaksisataa tai kolmesataa miljoonaa euroa vuodessa ei tietenkään ole pikkuraha tilanteessa, jossa valtio ei enää voi yksinkertaisesti vain lainata rahoja itseltään eli omalta keskuspankiltaan. Summaa voi verrata siihen, että Juha Sipilän hallituksen ympäristöministerinä toiminut Kimmo Tiilikainen tarjosi Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmalle Metsolle vain 5–10 miljoonan euron suuruista vuotuista jatkorahoitusta.

Voisi kuitenkin olla mahdollista kerätä merkittävä osa rahoista yksityiseltä sektorilta niin sanottuina hiilipäästöjen kompensaatiomaksuina, sillä monet uusista suojelualueista voisivat toimia myös hiilivarastometsinä ainakin joiltakin osiltaan. Monet suuret toimijat, kuten S-ryhmä, Fortum ja St1, ovat viime aikoina tehneet merkittäviä hiilipäästöjen kompensaatiojärjestelmien rakentamiseen liittyviä aloitteita.

Etelä-Suomen laajennettu suojelualueverkko olisi merkittävä lisäresurssi matkailuelinkeinolle. Metsälajien suojelun jäljellä olevien puutteiden paikkaaminen olisi myös Suomen metsäteollisuuden intressien mukaista. Metsäteollisuutemme maine maailmalla paranisi ja ympäristöjärjestöjen vihanpidon kärki taittuisi, jos uhanalaisten metsälajien suojelukysymyksessä saataisiin aikaan selkeä ratkaisu.


Aarre-lehden kolumnisti kirjailija Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan, tietokirjoistaan ja tiedeaiheisista lehtiartikkeleistaan.