Kolumnit 25.04.2019

Taimikonhoitoa ja ensiharvennuksia on paljon rästissä, ja lisäksi työn jälki on huono, moittii Juha Aaltoila.

Kun luette tätä, Suomella on uusi eduskunta. Kun kirjoitin tätä, valtaan pyrkivä väki puhui ja kirjoitti paljon metsistä. Toivottavasti päättäjiksi valittiin metsä- ja kansantalouden hyvin tuntevia naisia ja miehiä.

Metsänomistajia kiiteltiin vaalien alla ylisukupolvisesta aherruksesta ja vastuusta. ”Metsänomistajat ovat hiilen sidonnan sankareita, joiden metsänhoito on maailman parasta!”

Numerot sen kertovat. Metsiemme kasvu on noussut 50 vuodessa 50 miljoonasta kuutiometristä 110 miljoonaan kuutiometriin. Puuta huojui kankailla ja soilla 1970-luvun alussa 1,5 miljardia kuutiometriä, nyt 2,5 miljardia. Puuston kantoraha-arvo nousi 42 miljardista 74 miljardiin euroon.

Mielestäni mahtavin luku on 50 vuodessa hakattu puumäärä, joka on sama kuin metsissämme nyt huojuu, 2,5 miljardia kuutiometriä. Metsä on sampomme. Sen jauhamat kantoraha-, palkka-, vero- ja vientitulot ovat valtavat.

Metsätalouden mollaaminen suututtaa, samoin päättömien ideoiden tyrkytys käänteeksi onneen. Tutkijankammion tietokone suoltaa pikatiedettä ja numeroita, joista osaa jo kohta selitellen korjaillaan, osaa ei ikinä.


Nyt iskee välisukupolvi. Metsänomistajat jättivät viime vuonna 7,1 miljoonaa euroa valtion kestävän metsätalouden Kemera-tukivaroja käyttämättä. Onko toista elinkeinoa, jolle ei raha kelpaa?

Taimikon varhaishoidon työala väheni vuodesta 2017 noin kolmanneksella. Varhaishoito on tarpeen taimikossa 4–7 vuoden kuluttua viljelystä.
Tuttu metsätyönantajien edustaja sanoi, että surkeuden syy on työvoimapula. Se kärjistyy, kun iäkkäiden, omatoimisten metsänomistajien perilliset eivät ehdi, osaa tai viitsi perata heiniä ja vesoja taimien päältä.

Metsäteiden Kemera-tuella tehty kunnostus väheni viime vuonna edellisestä 42 prosenttia. Suometsien hoitoala tipahti kolmanneksen. Työmäärät ovat puolittuneet kymmenessä vuodessa.

Mutta ei hätää! Yksityismetsätalouden liiketulos nousi viime vuonna 153 euroon hehtaarilta, kiitos suurten hakkuiden ja puun hintojen nousun. Välisukupolvi sai 2,3 miljardin euron bruttokantorahatulot. Metsien hoitoon, ojien sekä metsäautoteiden kunnostamiseen kului 214 miljoonaa euroa, johon Luke arvioi mukaan puuntuottajan oman työn arvon.

Hakkuita lisäävä mutta samalla metsätyötä vähentävä metsänomistaja syö tulevilta sukupolvilta, jotka köyhtyvät. Pudottakaahan sertilippunne puolitankoon.


Välisukupolven antisankareilla on rästissä taimikonhoitoa ja metsien ensiharvennuksia liki kaksi miljoonaa hehtaaria. Se on 10 prosenttia maan metsäalasta. Ongelmaa kärjistää se, että iso osa taimikoista ja nuorista metsistä on tarkastusten mukaan hoidettu huonosti, eli taimikot jäivät ylitiheiksi.

Kuin kynttilä happamassa kakussa on virke metsäkeskuksen tiedotteesta: ”Tarkastuksissa paljastui, että ilmoitettujen mutta tekemättömien töiden pinta-ala oli huolestuttavan suuri.” Metsäkeskuksen 9 374 hehtaarin tarkastuksissa löytyi 377 hehtaaria kohteita, jotka on tehty ilmaraivaussahalla eli pelkästään toteutusilmoituksissa. Rahat on hamuttu, työt metsässä ovat jääneet tekemättä.

En ota asiaan kantaa. Ottaako poliisi tai Valtiontalouden tarkastusvirasto?

Maaliskuun Aarteessa oli hyvä tietoisku Pulaa tekijöistä. ”Metsuripula pahenee”, ”vuosina 2011–2015 metsäkoneenkuljettajiksi valmistuneista 30 prosenttia työskenteli toisella alalla vuonna 2017”, ”puutavara-auton kuljettajia ei valmistu tarpeeksi”.


Työympäristö vaikuttaa työssä viihtymiseen. Kuka jaksaa ja haluaa noukkia hakkuukoneella riukuja pusikoista? Ja saada syyttään syyt mahdollisesta huonosta työjäljestä? Kuka haluaa ajaa tukkiautoa kartan metsäautotiellä, joka onkin luonnossa kapea koivunraippatunneli?

Metsuripulassa toteutuu kehitys, josta olen varoittanut jo 30 vuotta. Hienon ammattiväen huono kohtelu näkyy. Entä jos myös Viron ja Puolan miehet lähtevät metsistä muihin töihin?

Tilanne ei kohene, ellemme saa avattua metsä­töiden laatukilpailua. Tämä on ilmeisen mahdoton kynnys ylitettäväksi metsäkeskukselle. Helpottuisiko pulma lopettamalla veltosti jael­lun ja vielä veltommin valvotun valtion rahan syytäminen pusikoihin?


Aarteen kolumnisti Juha ”Koltta” Aaltoila (s. 1947) pääsi taimien lajitteluun 11-kesäisenä, siitä ura yleni aukkojen viljelijäksi. Metsänhoitajan työ yksityismetsissä vei hänet vuonna 1986 kynän varteen, ja kynä on pysynyt terävänä.