Kolumnit 29.05.2019

Miten estää uusien ristiriitametsien synty, kysyy Juha Aaltoila.

Olipa kerran pankki, joka eräänä päivänä kauan sitten palkkasi metsäasiantuntijan. Pankkia kiinnostivat metsänomistajien kantorahat.

Ja kohta esitteli pankin edustaja länsiuusimaalaisen Nummen metsänhoitoyhdistyksen kokouksessa isännille uutta puun käyttöä otsikolla ”Risut rahaksi!”. Opasvihkon kannessa oli 200 litran öljytynnyri maljakkona koivun oksille.

Hyvää esitystä seurasi kiusallinen hiljaisuus. ”Kyllä niitä risuja kerätessä päivällä tarkenee, mutta yöllä voi tulla vilu”, tiivisti hiljaisen joukon tunnot isokätinen isäntä.


Energiariukujen kauppa kertoo, että metsänomistaja on epäonnistunut metsänhoidossa, totesi taannoin Tornatorin edustaja Metsänhoitoklubin seminaarissa.

Ja kolmantena todistaa metsäntutkija Ruotsista, Staffan Jacobson. ”Se on yksi tapa vaihtaa runkopuuta polttohakkeeksi”, hän sanoo tiheikön kokopuunkorjuusta, jossa metsästä kootaan energiapuut polttoon oksineen kaikkineen.

Ruotsalaislehti otsikoi tutkimusta koskevan uutisen: ”Helträdsuttag Ebberöds bank” eli Kokopuunkorjuu on Ebberödin pankki. Ebberödin pankki -niminen näytelmä sai ensi-iltansa Kööpenhaminassa liki sata vuotta sitten. Pankki maksoi talletuksille 8 prosentin koron ja otti lainasta 4 prosentin koron. Huonosti kävi! Ebberöds Bank on yhä käsite ja nimitys hyväntahtoiselle mutta surkeasti hoidetulle toiminnalle.

Kokopuunkorjuussa taistellaan tiheiköissä, joiden harvennus raivaussahalla maksaa tolkuttomasti ja joissa hakkuukoneenkin työ vie aikaa niin, että metsänomistaja saa usein kantorahan sijasta laskun postissa. Ikäviä yllätyksiä ja mielipahaa on riittänyt.

Jacobson oli mukana Ruotsissa tutkimuksessa, jossa kaksi kokopuuharvennusta vähensivät 31 vuodessa kolmen eri metsikön runkopuun kasvua 40, 71 ja 28 kuutiometrillä hehtaarilta verrattuna hakkuuseen, jossa latvat ja oksat jäivät metsään.


Jukuripäiset metsäosaajat sanovat nyt, ja aivan oikein, että tutkijoiden kokeissa korjataan kaikki oksat ja latvat talteen. ”Ei se onnistu käytännössä.” Ei onnistukaan, käytännön työmailla noin 30 prosenttia jää metsään.

Mutta entä jos energiapuu korjataan kokopuuna 17 vuotta sen jälkeen, kun metsästä kerättiin avohakkuun jälkeen oksat ja latvat, ehkä kannotkin polttoon?

Mieleeni tulee kolme tuttua metsänomistajaa, uskonveljeä, joista kukaan ei myy oksia, rankoja saati kantoja polttoon. He eivät halua ottaa riskiä maapohjan köyhtymisestä ja tulevaisuuden runkopuun tuotostappioista vähien hakepuun myyntitulojen takia.

He hoitavat taimikkonsa niin, ettei raivaussahalle synny sakeaa, hankalan järeää metsää, joka on hakkuukoneelle ahdistavan ahdas keppien keruupaikka, mielettömän kallis työkohde. Ruotsissa se on ”konfliktbestånd” eli ristiriitametsä, jossa harvennuksen laadun tarkastukset ovat surullista luettavaa vuodesta toiseen. Sudeksi päästettyä on paha hyväksi oikoa.


Miten estää uusien ristiriitametsien synty? Hyvä keino on tutkimukseen ja kokemukseen pohjautuva neuvonta. Sitä kannattaa käyttää, niin trendikästä kuin puuntuottajien palkkaaman ammattiväen parjaaminen onkin.

Taimikot kannattaa harventaa ajoissa puulajista riippuen 1 600–2 000 taimen hehtaaritiheyteen. Eli nelimetrisellä vavalla pyöräytetyille 50 neliömetrin ympyräkoealoille jää 8–10 tainta.

Taimikko jää helposti ylitiheäksi. Metsänomistajan kannattaa tarkastaa oman työnsä jälki taimikossa, myös vieraan työn ennen sen maksamista. Jos taimia on jätetty liikaa, tulkoon tekijä jatkamaan työn valmiiksi. Turha pelko pois!

Iso rauta, pieni itiö -syndrooma jää aivan liian vähälle huomiolle. Ristiriitametsien harvennuksiin on kehitetty paljon koneita. Monenko leikkurista, pyöröterästä, veitsestä tai giljotiinista puuttuu lahoa torjuvan kantokäsittelyn mahdollisuus? Aika monen! Kun havupuu katkaistaan huhti-lokakuulla, kantoon iskeytyy lahottajasieni ja siirtyy maan ja juuriyhteyksien kautta syömään pystyyn jätetyn puuston arvokkainta tyveä.

Riukupusikoita riittää harmiksi pitkiksi ajoiksi. Lisää ei saisi syntyä, jos mielimme turvata kotimaisen puun ja työvoiman riittävyyden.


Aarteen kolumnisti Juha ”Koltta” Aaltoila (s. 1947) pääsi taimien lajitteluun 11-kesäisenä, siitä ura yleni aukkojen viljelijäksi. Metsänhoitajan työ yksityismetsissä vei hänet vuonna 1986 kynän varteen, ja kynä on pysynyt terävänä.