Kolumnit 22.08.2019

Metsä on Suomessa nyt yhtä tulenarka aihepiiri kuin ruokavalio, kirjoittaa Aarteen päätoimittaja Mari Ikonen.

Metsähallitusta on viime aikoina arvosteltu kahdesta asiasta, joista kumpikin liittyy päätehakkuisiin mutta ei juuri toisiinsa.

Ympäristöväen taannoisessa kansalaisaloitteessa vaadittiin avohakkuiden kieltämistä valtion mailla. Aloite sai niin paljon kannatusta, että se on tulossa nykyisen eduskunnan käsittelyyn.

Hyvää pelisilmää osoittaen Metsähallitus Metsätalous Oy ilmoitti pari viikkoa sitten perustavansa kolme jatkuvan kasvatuksen mallialuetta, kukin kooltaan viisi tuhatta hehtaaria. 15 000 hehtaaria lienee kylliksi rauhoittamaan tummanvihreimmät kansanedustajat ja samalla kyllin vähän valtion monikäyttömetsien (uuskielinen nimitys Metsähallituksen talousmetsille) kokonaispinta-alaan nähden. Seurantajakso on 30 vuotta, mikä kuulostaa pitkältä kunhan ei mieti metsän normaalia kiertoaikaa.

Se toinen pulmakysymys on Metsähallituksen päätehakkuiden ajoitus. Pohjoisessa Suomessa on äimistelty kovin hoikkien metsien hakkaamista siemenpuuasentoon. Nämä arvostelijat tulevat eri piireistä kuin jatkuvan kasvatuksen asianajajat; he kyllä kaikin mokomin hyväksyvät perinteisen metsikkötalouden ja avohakkuut mutta vasta sitten, kun ne olisivat ihanteellisia metsikön tukkisaannon kannalta. Aiheesta on juttua Aarteen 7/19 sivulla 34, ja palaamme siihen myös jatkossa.

Metsähallitusta siis tulitetaan monesta suunnasta, mutta samaa voi sanoa koko kotimaisesta metsätaloudesta, jota ympäröivä keskustelu on käynyt kovemmilla kierroksilla kuin naismuistiin.

Metsä on Suomessa nyt yhtä tulenarka aihepiiri kuin ruokavalio, jossa oikein syövät ovat ilmeisen harvassa.

Villinä vellovasta väittelystä saattaisi äkkinäinen päätellä, että maamme metsät ovat järjestään huonosti kasvatettuja tai vähintäänkin väärällä tyylillä. Monimuotoisuus-, maisema- ja virkistysarvovaatimusten täyskättä nokitetaan sertifiointi- ja kaavoitusrajoituksilla sekä riemukkaasti hihasta vedetyllä hiilinielujokerilla.

EU-tasolla metsäväen korttipeliksi vaihtuu Pekka, joka myös Hullunkurisina perheinä tunnetaan.

Ja jos ei LULUCF yksinään puhdista pöytää, tulee IPCC-raportti, joka julistaa lopullisen tuomionsa maankäytölle. Siinä ei pieni suomalainen metsänomistaja voi kuin painaa nöyrästi päänsä ja tunnustaa syntinsä.