Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Isomäki: Metsäojien hyödyt ja haitat on arvioitava uudelleen

Suometsissä kannattaisi tutkia jatkuvan kasvatuksen ohella muitakin mahdollisuuksia, kirjoittaa Risto Isomäki.

Suomessa on lähes viisi miljoonaa hehtaaria soita, jotka ovat ojituksien seurauksena muuttuneet suhteellisen hyvin kasvaviksi metsämaiksi. Lisäksi meillä on noin miljoona hehtaaria liian vetisiä tai niukkaravinteisia soita, joilla ojat eivät ole parantaneet metsänkasvua odotetulla tavalla.

Myös niin sanotut onnistuneet ojitukset ovat viime vuosina saaneet osakseen kasvavaa arvostelua. Luonnonvarakeskuksen, maa- ja metsätalousministeriön, Suomen ympäristökeskuksen ja Oulun yliopiston tutkimukset ovat osoittaneet, että metsiksi ojitetut suot vapauttavat sekä vesistöihin että mereen paljon luultua enemmän ravinteita.

Hätkähdyttävintä on se, että uusien tutkimuksien mukaan ojien synnyttämät typpi- ja fosforipäästöt näyttäisivät kasvavan sitä mukaa kuin ojitus vanhenee.

Aiemmin kuviteltiin, että ojitukset synnyttäisivät vain suhteellisen lyhytaikaisen piikin ravinnekuormituksessa ja että päästöt alkaisivat kutistua 10–20 vuoden päästä. Vuonna 2017 julkaistujen mittauksien mukaan 50–60 vuotta sitten ojitetut suot laskevat kuitenkin valumavesiin jopa kaksi tai kolme kertaa enemmän typpeä ja fosforia kuin 20–30 vuotta vanhat ojat.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Toisin sanoen mitä pidemmälle suoturpeen hajoaminen etenee, sitä enemmän ravinteita se ilmeisesti alkaa vapauttaa vesistöihin.

Uusien mittauksien mukaan metsätalouden tuottamat ravinnevalumat voivatkin vastata kooltaan jopa puolta maatalouden päästöistä eivätkä vain vajaata kymmenesosaa niistä.

Tutkijat ovat erityisen huolissaan siitä, mitä tapahtuu, jos hyvin kasvaneita suometsiä aletaan jonkin ajan päästä avohakata ja kunnostusojittaa suuressa mittakaavassa. Tämä saattaisi kasvattaa ravinnepäästöt vielä muutamia kertoja nykyistä suuremmiksi ja vapauttaa vesistöihin ja meriin myös valtavia määriä kiintoaineita eli humusta. Suo-ojien kiintoainepäästöt tuhoavat muun muassa kalojen kutupaikkoja ja uimarantoja.

Tutkijat ovat olleet huolissaan myös siitä, millaisia määriä hiilidioksidia suometsissä tehtävät hakkuut voivat jatkossa päästää ilmakehään.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Kolmas syy arvioida ojituksia uudelleen liittyy ilmaston lämpenemisen myötä muuttuneisiin olosuhteisiin. Suomi on jo nyt noin 2,3 astetta lämpimämpi kuin sata vuotta sitten. Haihtuvuus on kasvanut, ja pitkät, kuumat hellejaksot ovat aiempaa yleisempiä.

Metsämaassa seisova vesi on aiempaa pienempi mutta maan liiallinen kuivuminen aiempaa isompi ongelma. Kuusikot kärsivät yhä pahemmin leutojen talvien ja pitkittyneen kevätkuivuuden yhdistelmästä. Tänä kesänä kokonaiset koivikot kellastuivat monilla alueilla jo heinäkuussa ikään kuin olisi ollut lokakuun alku.

Luke ja Syke ovat alkaneet yhä painokkaammin puhua siitä, että suometsissä pitäisi siirtyä avohakkuumallista jatkuvaan kasvatukseen. Tämä vähentäisi kunnostusojituksien tarvetta ja monissa tapauksissa poistaisi sen kokonaan.

Ehdotus on hyvä ja tärkeä, mutta sen rinnalla kannattaisi tutkia myös muita mahdollisuuksia, kuten märissä olosuhteissa viihtyvien puulajien kasvatusta ja puiden viljelyä hakkuutähteistä kasattujen pienien kumpareiden päällä.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Neljäs kokeilemisen arvoinen malli saattaisi olla hyvin kevyen pinta- tai matalaojituksen käyttö. Metsäojat kaivetaan nykyään paljon syvemmiksi ja leveämmiksi kuin olisi hyödyllistä. Syynä lienee se, että nykyiset kaivinkoneet ovat niin väkivahvoja, että ne pystyvät tekemään vähän isommankin ojan samalla hinnalla.

Pienet ja matalat ojat tuottaisivat todennäköisesti yhtä hyvän tuloksen metsänkasvun kannalta. Sellaiset voisivat sitä paitsi sopivissa olosuhteissa jopa kasvattaa turvekerrosta johtamalla osan maaperän happamuutta laimentavista keväisistä sulavesistä pois mutta jättämällä syvemmällä olevan superhappaman ja hapettoman suoveden paikoilleen.

Turpeen kerrostuminen tai hajoaminen on nimittäin monimutkainen yhtälö, johon vaikuttavat maaperän happamuus ja vettyneisyys sekä se, miten syvälle turpeeseen happi pääsee tunkeutumaan.

Aarre-lehden kolumnisti kirjailija Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan, tietokirjoistaan ja tiedeaiheisista lehtiartikkeleistaan.

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.