Kolumnit 17.10.2019

”Maailman pelastamisesta voi vielä tulla erityisesti maanviljelijöille tuottavin liiketoiminnan muoto, joka alalla on koskaan nähty”, kirjoittaa Risto Isomäki.

Suomen uuden hallituksen ilmasto-ohjelma on maailman kunnianhimoisin. Suomesta on tarkoitus tehdä hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja hiilinegatiivinen vähän tämän jälkeen. Monet suomalaiset ovat suhtautuneet ohjelmaan varauksellisesti, mutta se on myös valtava uusi mahdollisuus.

Suomen suurimmat yritykset ovat jo ymmärtäneet tämän. Ne painostavat hallitusta toteuttamaan muuta Eurooppaa tiukempia ilmastotavoitteita, koska tämä antaisi merkittävän ylimääräisen etulyöntiaseman suomalaiselle vientituotannolle.

Myös biomassan alkutuottajilla eli maanviljelijöillä ja metsänomistajilla on erityisen hyvät mahdollisuudet hyötyä asetelmasta.

Arviot siitä, miten suuria taloudellisia vahinkoja ilmaston epävakautuminen voi tulevan vuosisadan aikana aiheuttaa, vaihtelevat suuresti. Varovaisella laidalla porskuttaa selvitys, joka puhuu vain suhteellisen pikkuruisista eli noin 65 000 miljardin euron tappioista sadassa vuodessa. Haitarin toista ääripäätä edustavat arviot, joiden mukaan yli 90 prosenttia ihmiskunnasta menehtyy kaaoksen keskellä, jos kotiplaneettamme ylikuumenemista ei pysäytetä.

OECD:n viralliset luvut sijoittuvat välimaastoon. Niiden mukaan ilmastokriisi voi pian pienentää maapallon kansantuotetta viidellä prosentilla eli reilulla 3 000 miljardilla eurolla vuodessa, jollei lämpenemistä pysäytetä.

Joka tapauksessa ihmiskunnan varakkaammat osat alkavat olla valmiita maksamaan ihan kohtuullisia rahasummia sellaisista toimista, joiden kautta hallitsematon ilmastokaaos voitaisiin vielä välttää. Kaikki alkavat myös ymmärtää, ettei tällaista päämäärää ole enää mahdollista saavuttaa pelkästään vähentämällä päästöjä. Yhteiskunnan rakenteiden muuttaminen vie väistämättä oman aikansa, ja ilmakehässä on jo nyt liikaa hiilidioksidia.

Hiilensidontapalvelujen kaupasta on puhuttu pitkään, mutta nyt siitä on lopultakin tulossa totta, koska muun muassa Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto ja erilaiset jättiläisyritysten muodostamat koalitiot ajavat asiaa aktiivisesti. Kaliforniassa 86 prosenttia hiilipäästöistä on jo saatu päästökaupan piiriin, ja EU opiskelee sen mallia aktiivisesti.

Monet suuret maat ovat alkaneet rahoittaa kokeiluja, jotka liittyvät hiilidioksidin pumppaamiseen vanhoihin öljy- ja maakaasulähteisiin tai sen sitomiseen ilmakehästä erilaisten kemiallisten reaktioiden kautta. Tällaisten ohjelmien kustannukset olisivat kuitenkin todennäköisesti keskimäärin yli tuhat euroa kutakin ilmasta poistettua hiilitonnia kohden.

Ongelma olisi paljon halvempi ratkaista kasvattamalla puuta tai jotakin muuta biomassaa ja varastoimalla se pitkäaikaisella tavalla. Keskustelua on hallinnut ajatus puiden kasvattamisesta aiempaa suuremmiksi. Kullekin hehtaarille on kuitenkin mahdollista varastoida vain rajallinen määrä hiiltä kasvavaan metsään. Lisäksi jo toteutuneen lämpenemisen myötä kasvaneet metsäpalo-, myrsky- ja tuholaisriskit ovat kaventaneet lähestymistavan mahdollisuuksia. Tarvitsemme siis myös toisenlaisia biomassaa säilöviä hiilinieluja ja -varastoja.

Myös niihin säilöttävä biomassa täytyy kasvattaa jossakin, ja siitä täytyy maksaa riittävän hyvä taloudellinen korvaus tuotannosta vastanneille maanviljelijöille ja metsänomistajille. Eivätkä kauppaketjut pääse tällä kertaa kiilaamaan väliin.

Kaikki biologinen tai orgaaninen vettä lukuun ottamatta on noin 50-prosenttisesti hiiltä. Mitä tahansa biomassaa on mahdollista säilöä pitkäksi aikaa pitämällä se tarpeeksi kuivana, happamana tai suolaisena – tai tallettamalla se riittävän vähähappisiin olosuhteisiin.

Maailman pelastamisesta voi vielä tulla erityisesti maanviljelijöille tuottavin liiketoiminnan muoto, joka alalla on koskaan nähty, mikäli laittomien huumeiden viljelyä ei oteta huomioon.

Jos haluamme luoda paljon uusia työpaikkoja myös maaseudun syrjään jääneisiin kuntiin, hallituksen parhaillaan valmistelema, maankäyttöä ja hiilinieluja koskeva ohjelma on paras tilaisuus, jonka tulemme koskaan saamaan.

Aarre-lehden kolumnisti kirjailija Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan, tietokirjoistaan ja tiedeaiheisista lehtiartikkeleistaan.