Kolumnit 14.11.2019

Metsäkato johtuu ennen kaikkea kotieläintilojen kasvaneesta koosta, kirjoittaa Risto Isomäki.

Meijeriyhtiö Valion ilmasto-ohjelma puuttuu rohkeasti suomalaisen kotieläintalouden neljään suurimpaan päästölähteeseen eli suopeltojen ja kivennäismaille raivattujen peltojen hiilivarastojen pienenemiseen, lannan levityksen aiheuttamaan metsäkatoon sekä järvien rehevöitymisen tuottamaan metaaniin.

Viime aikoina Valio on jopa Helsingin Sanomien etusivulla ilmoittanut pyrkivänsä siihen, että sen käyttämän maidon hiilijalanjälki ei olisi vuonna 2035 vain merkittävästi pienempi kuin nyt vaan tasan nolla.

Lähinnä karjanrehua tuottavat suopellot vapauttavat tällä hetkellä ilmakehään arviolta 1,6 miljoonaa tonnia hiiltä vuodessa. Niiden osuus Suomen kaikista kasvihuonepäästöistä on siis reilut kymmenen prosenttia. Turvemaat olisi todennäköisesti parempi siirtää metsätalouden ja jatkuvan kasvatuksen piiriin.

Viljeltyjen kivennäismaiden sisältämän eloperäisen aineen hupeneminen on toinen merkittävä hiilipäästö. Sekin menee pääosin eläintuotannon piikkiin, koska suurin osa pelloistamme kasvattaa rehua kotieläimille. Vain pieni osa kaikesta viljasta menee suoraan ihmisten ruuaksi. Maatalouden tutkimuslaitoksen mittauksien mukaan peltomme menettivät vuosina 1961–91 noin 28 prosenttia pintamaan ylimmän 15 sentin sisältämästä eloperäisestä aineesta. Toisin sanoen peltojen hiilikato oli lähes prosentti vuodessa.

Jaakko Heikkisen vuonna 2016 julkaiseman väitöskirjan mukaan hiilen häviäminen pelloista olisi nyttemmin hidastunut 0,3–0,5 prosenttiin vuodessa. Pelloilta katoaa kuitenkin edelleen keskimäärin 220 kiloa hiiltä hehtaarilta vuodessa, kun mittaukset tehdään 15 sentin syvyyteen. Koko peltojen ylintä metriä koskeva arvio on 270–360 kiloa. 220 kiloa hehtaaria kohti on 2,5 prosenttia ja 360 kiloa noin 4 prosenttia Suomen kasvihuonepäästöistä.

Muualla maailmassa ongelmaa on ratkottu kyntämällä vähemmän, lannoittamalla vähemmän ja kyntämällä peltomaan sisään ylimääräistä biomassaa tai puuhiiltä niin, että maaperän hiilivarasto alkaa kasvaa eikä enää kutistu. Tehokkain keino ovat monikerroksiset puutarhametsät, mutta niitä on vaikea sovittaa yhteen koneistetun pelto­viljelyn kanssa.

Suomalaiset ovat tottuneet ajattelemaan, että Suomen metsien pinta-ala kasvaa edelleen sitä mukaa kuin peltoja pistetään pakettiin. Tämä ei kuitenkaan ole enää totta. Kymmenen viime vuoden ajan Suomen metsäpinta-ala on itse asiassa pienentynyt keskimäärin 19 000 hehtaarilla vuodessa.

Metsäkato on vain 0,1 prosenttia vuodessa, mutta sen lasketaan nykyään vapauttavan ilmakehään miljoona tonnia hiiltä vuodessa eli 6 prosenttia Suomen kasvihuonekaasuista. Tämäkin tuntuu aliarviolta, sillä 50 hiilitonnia hehtaarilla vastaa vain metsiemme puuston keskimääräistä hiilimäärää.

Heikkisen väitöskirjan mukaan metsiemme maaperän keskimääräinen hiilivarasto on 159–191 tonnia hehtaarilla, mistä iso osa vapautuu ilmakehään suhteellisen nopeasti, kun metsä raivataan pelloksi.

Metsäkato johtuu ennen kaikkea kotieläintilojen kasvaneesta koosta. Suurien tilojen täytyy raivata metsää pelloiksi, jotta ne saisivat lantansa levitettyä sääntöjen mukaisella tavalla. Lantaongelma voitaisiin ratkaista tekemällä siitä biokaasua – juuri niin kuin Valiokin sanoo. Biokaasun tuotanto torjuisi myös järvien rehevöitymistä.

Valion ohjelma puuttuu siis tärkeisiin asioihin. Sen luonnostelema kokonaisuus kannattaisi kuitenkin nähdä vain yhtenä kolmesta strategisesta kärjestä.

Toisen kärjen pitää olla uudenlaisten, kasvipohjaisten elintarvikkeiden kehittäminen ja myyminen maailmalle. Kolmas voisi olla hiilen ilmakehästä poistamisessa käytettävän biomassan ja bioenergian tuottaminen.

Tällä hetkellä kotieläintalous yrittää pysyä pinnalla tuottamalla mahdollisimman suuria määriä superhalpaa ruokaa. Tuottajahinnat on painettu niin alas, että katteet ovat maataloustuista huolimatta kovin pienet.

Tästä asetelmasta pitäisi jotenkin päästä malliin, jossa tuotetaan vähemmän mutta ratkaisevasti paremmalla hinnalla ja kovemmin kattein.

Aarre-lehden kolumnisti kirjailija Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan, tietokirjoistaan ja tiedeaiheisista lehtiartikkeleistaan.