Kolumnit 27.02.2020

Jatkuva valitus Suomen luonnon köyhtymisestä on täysin kohtuutonta, kirjoittaa Risto Isomäki.

Usein mainitun laskelman mukaan ihmisten oma biomassa muodostaa nykyään 36 prosenttia kaikkien maan päällä elävien nisäkkäiden yhteenlasketusta painosta. Meitä ihmisiä on nykyään jo melko paljon, yhteensä 7,8 miljardia.

Kotieläimemme muodostavat 60 prosenttia jäljellä olevista nisäkkäistä. Villieläimien osuudeksi jää siis melko vaatimattomat neljä prosenttia.

Kaikkein surullisinta on se, että villieläinten määrä maapallolla pienenee edelleen nopeasti. Villien maanisäkkäiden yhteenlasketusta biomassasta hävisi pelkästään vuosina 1970–2012 arviolta 60 prosenttia. Sadan viime vuoden aikana se on laskenut kolmasosaan, mahdollisesti vain neljäsosaan. Villille luonnolle jää yhä vähemmän elintilaa.

Nämä ovat ainakin minusta erittäin masentavia lukuja.

Jotkut maat ovat onneksi kulkeneet asiassa vastavirtaan. Suomi on yksi niistä. Suomessa on nykyään biomassana laskien kymmeniä kertoja enemmän villejä nisäkkäitä kuin sata vuotta sitten.

Hirvi oli reilut sata vuotta sitten vähällä kuolla sukupuuttoon Suomesta. Itärajan tuntumassa oli todennäköisesti muutama yksilö jäljellä, mutta ei niitä monta ollut. Vielä 1930-luvullakin hirviä oli maassamme vain jokunen tuhat.

Metsäkauris kuoli Suomesta sukupuuttoon 1500- tai 1600-luvulla, majava ja metsäpeura 1800-luvulla. Villisika oli hävinnyt jo aiemmin. 1900-luvun alkupuolella karhu, susi, ahma ja ilves olivat sukupuuton partaalla ja näätä ja saukko erittäin harvalukuisia. Itämerellä oli pienimmillään ehkä 1 500 harmaahyljettä ja joitakin tuhansia norppia.

Nykyään Suomessa on ennen metsästyskautta noin 130 000 hirveä, muutamia kymmeniä tuhansia metsäkauriita ja pari tuhatta metsäpeuraa. Niiden seurana on 80 000 valkohäntäpeuraa. Euroopanmajavia on 5 000 ja Suomeen uudislajina tulleita kanadanmajavia vajaat 20 000.

Villisikoja on muutamia tuhansia, karhuja ja aikuisia ilveksiä kumpiakin noin 2 000, ahmoja vajaat 300 ja susia ehkä 160–190. Näätiä on kymmeniä tuhansia ja saukkojakin lähes yhtä paljon. Itämeressä on ehkä 80 000 harmaahyljettä ja 20 000 itämerennorppaa ja Saimaalla lisäksi jokunen sata saimaannorppaa.

Myös lähes kaikki suuret lintulajimme ovat tehneet komean paluun. Laulujoutsenia oli pahimmillaan hengissä jokunen pariskunta Lapin perukoilla, nyt meillä on ainakin 12 000 pesivää paria. Kurkia on niin paljon, että Suomen tarkkaan laskettu kannan arvio vastasi välillä suurin piirtein koko paljon epämääräisemmin ynnättyä maailman kantaa. Myös valkoposki- ja merihanhet sekä merimetsot ja merikotkat ovat tulleet takaisin.

Tiedän, että kaikki eivät pidä kaikista villieläimistä ja että monien mielestä niiden kantoja pitäisi rajoittaa voimakkaammin. Hirvieläimet aiheuttavat vahinkoa pelloilla ja syövät männyntaimia. Ymmärrän myös sen, miksi kalastajat eivät pidä hylkeistä.

Mutta haluan nyt sanoa ennen kaikkea sen, että kaiken yllä mainitun huomioon ottaen jatkuva valitus Suomen luonnon jatkuvasta ja syöksykierteenomaisesta köyhtymisestä ja tuhoutumisesta on jotenkin täysin kohtuutonta – tai jopa käsittämätöntä.

Olemme tähän mennessä menettäneet vain kaksi nisäkäslajia eli vesikon ja naalin. Vesikko on korvautunut lähes samanlaisella lajilla eli pohjoisamerikkalaisella minkillä, ja naali olisi vielä helppo saada takaisin. Poronhoitajien pitäisi vain jättää muutama ahma tai susi henkiin myös Ylä-Lappiin, tai vaihtoehtoisesti naaleja pitäisi ryhtyä ruokkimaan haaskoilla niin kuin merikotkia.

Olen itse nauttinut suunnattomasti Suomen luonnon nopeasta ja erittäin näkyvästä rikastumisesta, joka on myös iso voimavara matkailuelinkeinolle. Olen kuitenkin kiusallisen tietoinen siitä, että villieläimien aiheuttamat hyödyt ja haitat eivät jakaudu tasaisesti.

Tämän takia olisin jopa aika innokas maksamaan omista verorahoistani selvästi nykyistä enemmän korvauksia viljelijöille, joiden pelloilla eläimet käyvät vahingonteossa. Se tuntuisi oikeudenmukaiselta nykyisessä tilanteessa.

Aarre-lehden kolumnisti kirjailija Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan, tietokirjoistaan ja tiedeaiheisista lehtiartikkeleistaan.