Kolumnit 08.11.2016

Metsien hiilivarastoja voisi kasvattaa metsänhoitoa hieman muuttamalla.

Euroopan unioni on asettanut tavoitteekseen, että 20 prosenttia energiantuotannosta perustuisi jo vuonna 2020 uusiutuvaan energiaan. Noin puolet tästä olisi bio­energiaa.

Puusta saatu energia on ilmastoneuvottelujen yhteydessä laskettu hiilineutraaliksi, koska sama määrä hiiltä sitoutuu aikanaan uusiin puihin. Sitä paitsi metsien hävittäminen lasketaan jo hiilipäästöksi, eikä samoja hiilidioksidimolekyylejä kannata tilastoida kahteen kertaan.

Menettely on kuitenkin viime vuosina joutunut yhä voimakkaamman arvostelun kohteeksi EU:ssa.

Suuri osa tutkijoiden ja ympäristöjärjestöjen kritiikistä on ollut perusteltua. Puun suurisuuntainen energiakäyttö johtaa epäilemättä usein metsien puuston ja maaperän hiilivarastojen pienenemiseen.

EU:lla on kuitenkin paha tapa tehtailla direktiivejä, jotka mätkäistään sellaisenaan kaikkien jäsenmaiden niskaan ottamatta huomioon kunkin maan erityisoloja.

Suomen olisi tärkeää saada EU ymmärtämään, miten Suomen tilanne poikkeaa Keski-Euroopan asetelmista, mutta tämä edellyttäisi ainakin jonkinasteisen kansallisen yhteisymmärryksen saavuttamista.

Jos Suomen virallinen politiikka kuulostaa pelkästään metsäteollisuuden ja metsänomistajien sanelemalta ja suomalaiset ympäristöjärjestöt kritisoivat sitä voimakkaasti, EU ei todennäköisesti ota Suomen näkemyksiä vakavasti.
Tästä näkökulmasta on harmillista, että suomalainen keskustelukulttuuri on viime vuosina rapistunut niin pahasti.

Maassamme käydyissä keskusteluissa pyritään yhä harvemmin etsimään yhteistä ymmärrystä ja totuutta vaikeista ja monimutkaisista asioista. Osapuolet vain soittavat loputtomasti omaa levyään eivätkä pyri aidosti oppimaan toisiltaan.

Näkemyksien muuttamisesta on tullut harvinaista. Esimerkiksi energiapolitiikasta, EU:sta tai pakolais- ja siirtolaispolitiikasta käydyt keskustelut junnaavat vuodesta toiseen täsmälleen samoissa juoksuhaudoissa, vaikka ympäröivä maailma elää ja muuttuu nopeasti.
 
Metsien hiilivarastoja ja puun energiakäyttöä koskeva keskustelu on samantyyppisessä lukkiutuneessa tilanteessa.

Metsäteollisuus kantaa ilman muuta osavastuun ongelman synnystä. Se kieltäytyi aikoinaan vuosikymmenien ajan myöntämästä, että myös metsien hiilivarastojen koko pitäisi ottaa huomioon uuden puuston kasvun vuosittain sitoman hiilen lisäksi. 

Mutta on pakko todeta, että muuten suuresti kunnioittamani suomalaiset ympäristöjärjestöt ovat viime vuosina hiilivarastokeskustelussa varastaneet metsäteollisuudelta paikoillaan jumittavien, ymmärtämättömien pänkäpäiden roolin.

Suomalaisten ympäristöjärjestöjen näkemykset tulevat nykyään yhä useammin vähän turhan suoraan eurooppalaisilta kattojärjestöiltä, jotka eivät todellisuudessa ymmärrä paljoakaan pohjoisesta metsätaloudesta. Surullisinta on se, että ympäristöjärjestöt ovat melko järjestelmällisesti ohittaneet asian kannalta keskeisimmät empiiriset todistusaineistot.

Suurimmat Suomesta tai sen lähialueilta mitatut puuvarastot ovat kaikki istutetuissa metsissä tai metsiköissä, joissa on kasvatettu isoja puita suhteellisen harvassa.

Lisäksi lukuisat koealat ovat osoittaneet, että metsiemme kuutioina laskettua tuottoa olisi mahdollista kasvattaa merkittävästi käyttämällä hiukan toisenlaisia metsänhoidon malleja ja puulajipainotuksia.

Nämä seikat tarkoittavat käytännössä sitä, että meidän olisi mahdollista hoitaa metsiämme ainakin sata vuotta eteenpäin niin, että niiden hiilivarastot kasvavat merkittävästi vaikka metsistä samalla korjattaisiin selvästi nykyistä suurempi määrä puuta.

Aarre-lehden kolumnisti kirjailija Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan, tietokirjoistaan ja tiedeaiheisista lehtiartikkeleistaan.