Kolumnit 08.11.2016

Valtaosa metsänomistajista vastustaa sitä, että heidän yksityiskohtainen metsävaratietonsa olisi kaikkien saatavilla.

Kesän kuumin metsäkeskustelu on koskenut sitä, kenellä on oikeus päästä käsiksi yksityisen metsänomistajan metsävaratietoihin.

Nykyisessä metsätietolaissa yksityiskohtainen metsävaratieto katsotaan henkilötiedoksi. Alan toimijat saavat maksua vastaan erilaisia osoitteellisia poimintatietoja metsänomistajista, jolloin esimerkiksi metsäfirma voi tarjota puukauppa- tai metsänhoitopalveluja haluamalleen ryhmälle.

Suomen metsäkeskuksen Metsään.fi-palvelua on kehitetty metsänomistajien sähköisenä asiointipalveluna, ja metsänomistaja on voinut itse päättää, kuka saa hänen kuviotietonsa.

Vuonna 2015 käynnistyneessä Metsätieto 2020 -hankkeessa sovittiin, että metsäsektorin digitalisaatiota edistetään edelleen muun muassa niin, että yksityismetsien hilatieto vapautetaan julkiseksi. Hilatiedolla tarkoitetaan laserkeilauksen avulla saatua puustotietoa, jossa keruun perusyksikkö eli hila on 16 kertaa 16 metrin kokoinen läntti metsämaata.

Tähän asti kaikki hyvin, mutta sitten alkoi tapahtua.

Viime syksynä Euroopan komissio kirjelmöi ministeriöihin, että Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmä ei täytä ympäristötietodirektiivin vaatimuksia. Komissiolle oli Suomesta valitettu, että metsälain arvokkaita elinympäristöjä koskevan tiedon tulisi olla julkista.

Metsänomistajat ovat samoilla linjoilla: metsän luontoarvoja koskeva tieto voi hyvin olla julkista. Sen sijaan se kummastuttaa, miksi maa- ja metsätalousministeriön uusimman tulkinnan mukaan kaiken yksityismetsien metsävaratiedon pitäisi yhtäkkiä olla kenen hyvänsä saatavilla.

Suomessa on perinteisesti vahva henkilötietosuoja, ja tuntuu oudolta, että tietosuojaa tässä kohdin heikennetään nimenomaan yksityismetsien osalta – ei valtion eikä kuntien metsissä.

Myös yksityishenkilön raha-asiat on yleensä katsottu yksityisasiaksi. Kuka nielisi mukisematta sen, että kenellä tahansa olisi vastedes oikeus kurkata hänen pankkitilinsä saldo?

Pääkirjoitus, Aarre 7/2016