Kolumnit 08.11.2016

Yksityismetsien puukauppamäärät lähtivät vihdoin kasvuun, ja kasvun arvioidaan jatkuvan myös ensi vuonna.


Muutaman viime vuoden ajan Pellervon taloustutkimuksen metsäsektoriennusteet ovat olleet journalistin silmin vain hiukkasen kiinnostavampia kuin jos katsoisi maalin kuivumista seinällä.

Prosentin tai parin muutoksista ei kohuotsikoita väsätä. Monessa ennustekäyrässä on edetty haukotuttavasti nollatasolla tai madeltu lievästi miinuksen puolella.

No nyt oli toinen ääni kellossa! PTT:n tutkimusjohtaja Paula Horne painotti hillitysti joka sanaansa, kun hän luetteli metsätalouden tuoreimpia, kaksinumeroisia ennustelukuja:

Tänä vuonna yksityismetsien puukauppamäärät kasvavat 12–15 prosenttia. Kasvu jatkuu ensi vuonna.

Puumarkkinavuoden tähtinousijan, kuusitukin ja -kuidun, kauppamäärät kasvavat tänä vuonna peräti viidenneksellä viime vuodesta. Siis 20 prosenttia.

Kotimaan markkinahakkuissa kuluvan vuoden hakkuumäärä nousee historiallisesti ensimmäistä kertaa yli 60 miljoonan kuutiometrin.

Hetken kunnioittavan hiljaisuuden jälkeen voimme palata lähemmäs maanpintaa.

Metsäteollisuuden vauhti (liiketulos tänä vuonna ennusteen mukaan reilut seitsemän prosenttia) ei nimittäin sada yhtä suoraan ja selvästi puuntuottajien ja metsänomistajien laariin.

Puun hintakehityksen puolella madellaan tutulla nollatasolla; mäntytukin keskikantohinta jopa hieman laskee. Siksi hakkuiden lisääntyminen nostaa yksityismetsien nimellisiä bruttokantarahatuloja tänä vuonna vain 3–5 prosenttia. Hyvä sekin!

Ensi vuonna kantorahakertymä ylittää jo 1,8 miljardia euroa. Se on kunnioitettava määrä rahaa aluetalouksien ja koko kansantalouden pyörien pyörittämiseen.

Joka tapauksesta vuodesta 2016 on tulossa suomalaiselle metsälle, sen omistajille, puuta käyttävälle teollisuudelle ja muille metsästä eläville hyvä vuosi.

Erittäin hyvä uutinen on se, että Suomen metsäteollisuuden lisääntyvä puunkäyttö nojaa jatkossa entistä vahvemmin kotimaiseen puuhun.

Ja ehkä parasta kaikessa on se, että teollisuuden investoinnit alkavat oikein toden teolla vaikuttaa puun ostoihin vasta ensi vuodesta eteenpäin.

Metsä kasvaa ja vetää toivottavasti perässään myös muuta talouskasvua.

 

Pääkirjoitus, Aarre 9/2016