Kolumnit 08.11.2016

Vaikka metsänomistaja saa valtaosan puukauppatuloistaan tukkipuun myynnistä, yhdentekevää hänelle ei ole sekään, millä hinnalla menevät kaupaksi kuitu- ja energiapuu.

Parhaillaan pitäisi olla menossa vilkkaan puukauppavuoden vilkkain aika, mutta puun menekissä on suuriakin paikallisia eroja. Harvennusleimikoiden ja esimerkiksi koivukuidun myynti tökkii.

Tukkipuusta kauppansa tekee lähinnä kuusi, sen sijaan mäntytukin kysynnässä näkyvät viennin vaikeudet. Sahat elävät pääosin viennin varassa niin kauan kuin kotimaan rakentamisen näkymät ovat heikot. Vientimaihinkin liittyy riskejä ja epävarmuustekijöitä maailman myllerryksissä.

Kun ottaa huomioon sen, että kuitupuun mottihinta on koko ajan menettänyt reaaliarvoaan, metsäteollisuuden uudet investoinnit kiinnostavat suomalaista metsänomistajaa kovasti. Moni ei usko ennen kuin näkee, että menekin kasvulla olisi todellista vaikutusta pieniläpimittaisen puun hintatasoon.

Metsä Fibren Äänekosken biotuotetehtaan käynnistymistä odotetaan kuin kuuta nousevaa, samoin vahvistuksia mahdollisista muista selluinvestoinneista.

Kemissä odotetaan kiinalaisen Kaidin päätöstä miljardi-investoinnista. Jos suunniteltu biojalostamo toteutuu, se käyttäisi kaksi miljoonaa kuutiota kuitu- ja energiapuuta vuodessa. Se olisi merkittävä piristysruiske Pohjois-Suomessa, jossa nuorten metsien kasvu on yllättänyt kaikki.

Kaidin hankkeen riskinä ei ole niinkään puun riittävyys kuin se, että biobensiinin ja -dieselin tuotannon kannattavuus riippuu voimakkaasti ilmastoperusteisista tuista ja niiden poliittisesta sääntelystä. Tällä hetkellä EU:n päätökset vielä kannustavat puupohjaisten biopolttoaineiden kehittämiseen, mutta tilanne voi muuttua nopeastikin.

Näköpiirissä ei ole tilannetta, että Suomen metsistä loppuisi puu. Eri asia on se, miten mielekästä sen korjuu ja jalostaminen kulloinkin on.

Raaka-aineen hinta ratkaisee investointien kannattavuudesta vain yhden siivun.

 

Pääkirjoitus, Aarre 8/2016