Kolumnit 08.11.2016

Jos ministeriö ei tohdi puuttua hirvien, porojen ja peurojen kasvaviin kantoihin, luonto tekee sen kyllä heidän puolestaan.

Porotalouden ongelmakierre pahenee. Laitumet on kaluttu kehnoiksi, rekat ajavat Lappiin keinorehua. Hesarin mukaan sitä syötettiin viime vuonna poroille 45 miljoonaa kiloa. Se tekee 220 kiloa poroa kohden laskettuna suurimman sallitun poroluvun, 203000, mukaan.
Poroyrittäjät hakevat autoilla jäkälää Pohjanmaalta. Ravinnon levitys kelkoilla maastoon on työlästä, moni kokoaakin poronsa talveksi kotitarhaan.

Televisio näytti äsken porojen paimennusta vuonna 2016. Mönkijöiden ketju ajoi elikoita, helikopteri pörräsi ylhäällä, ja tokka loikki aitaukseen, jossa valitaan teuraat jalostettaviksi luonnonläheiseksi, ekologiseksi villilihaksi. Kuka uskaltaa laskea ja julkistaa poronlihan tuotannon hiilipäästöt?

Tutkijoiden vuosikymmenten varoitukset liian suurista poromääristä eivät ole hallinnon herroja saati lakien valvojia hetkauttaneet.

Kilpisjärven biologisen aseman johtaja Antero Järvinen on jaksanut pitää esillä porotalouden holtitonta menoa. Porot tuhosivat arvokkaat kansainvälisen tutkimuksen maastokoealat Mallan luonnonpuistossa, ja lailla suojellun luonnon tärvely jatkuu.

Onko poroja liikaa Lapissa? Onko edes tarpeeksi? Järvisen esiin nostamat ongelmat herättivät keskustelun, jossa poroalan johtaja totesi, ettei pulmia ole.

Mielestäni höttöpäisin näkemys tuli tutkijoilta, joiden mukaan poroja ei olekaan liikaa. Niitä tarvitaan kipeästi, kun ilmastonmuutos rehevöittää tunturiluontoa. Eläköön hirvas, kirii kiri kunteus, kalvakaa vesat ja heinät mataliksi, pelastakaa aukea tundra, Lappi ja matkailu!

Porojen määrä päätetään kymmenen vuoden välein sarvi- ja sorkkaministeriössä (SSM, ent. maa- ja metsätalousministeriö). Tutkijoiden varoitukset eivät ole alentaneet porolukuja, joita ei niitäkään valvota, onko koskaan valvottukaan?

Laidunkierron järjestelyillä voidaan pulmat ratkaista, kirjoitti joku keskustelija. No sehän onnistuu varmasti Lapin sopuisalta ja yhteistyöhön alttiilta väeltä.

Suren pohjoisen poroyrittäjien ahdinkoa. Loputtomiin ei luonnonvastainen nykymeno voi jatkua, rahat tai rehut loppuvat.

Luonto muuttuu muuallakin sorkkien kopseen ja sarvien kalinan säestämänä. Hirvi syö jo laajalti kuustakin, kun männyn ja lehtipuiden määrät vähenevät.

Kuusta istutetaan liian karuille maille. Ainakin yhtä kallis vitsaus maanomistajalle on kuusen viljely lahon saastuttamiin maihin. Uusi metsä on edeltäjäänsäkin lahompi. Hälytyskellojen vienohko kilke hukkuu ajoketjun meluun.

Kuusen osuus metsänviljelyistä on laajoilla alueilla jo 80–90 prosenttia. Kierre kiihtyy, kun on pula muusta, siispä syödään kuusta, hirviparka toteaa.

Metsäalan johtajista valtaosa vaikenee jättiongelmasta, häpeämättä. Runsaista kuusen viljelyaloista syntyy kuusikoita, joissa on lyhyen taimivaiheen jälkeen 20–40 vuoden ajan tilaa ja valoa vain kuuselle. Matala mustarousku takaa metsän kaksimuotoisuuden, monimuotoisuudesta ei voi puhua.

Valkohäntäpeurat ja metsäkauriit sikiävät holtittomasti. Facebookissa oli hiljan kartta, johon oli merkitty pikkupallukoilla Lounais-Suomen peurakolarit. Aukoton oli helminauha kaikkialla, uusi kolariennätys saadaan tänä vuonna, ehkä yli 6000. Laske mitä tuo maksaa! Lisää hintaan poro- ja hirvikolareiden kustannukset ja mieti autosi vakuutuksen hintaa.
SSM on tyytyväinen nykymenoon. Riistavirkamiehet vastailevat tyynnytellen kyselyihin sorkkaelikoiden vahingoista. Valtiontalouden tarkastusviraston oiva raporttikin hyytyi juuri tuohon.

Taimikoiden tuhojen raha-arvoa vähennettiin muuttamalla korvauskäytännöt metsänomistajaa halveksuviksi. Ja kohta uutisoitiin hirvivahinkokorvausten vähentyneen, ikään kuin surkea meno metsissä olisi korjaantunut.

Villisika yritti herätellä SSM:tä, myöhään, sillä sika tuli jo ja sikiää. Sorkkaläinten taudit lisääntyvät, imusuonimato on jo täällä, näivetystautikin ehkä, pernaruttoa on poroissa Venäjällä, uusi tauti ei yllättäisi.

Heikentynyt ravinnonsaanti heikentää eläimiä, luonto harventaa ylitiheydet ikiaikaiseen tapaansa. Ei siis syytä huoleen, SSM!


Aarteen kolumnisti Juha ”Koltta” Aaltoila (s. 1947) pääsi taimien lajitteluun 11-kesäisenä, siitä ura yleni aukkojen viljelijäksi. Metsänhoitajan työ yksityismetsissä vei hänet vuonna 1986 kynän varteen, ja kynä on pysynyt terävänä.