Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Hirsimännikön puheenvuoro: ”Meistä olisi vallan mahtavaa päästä jatkamaan elämää lähes kokonaisena, jatkuvasti esillä ja ihasteltavana”

Taina Kolunsarka osallistui Aarteita metsästä -kirjoituskilpailuun tekstillä, jossa ääneen pääsevät männyt.
”Ette uskokaan, miten monenlaista kulkijaa olemme ehtineet varttumisemme aikana kohdata. Kaikkein kummallisin tapaus sattui jokunen vuosi sitten, kun luoksemme saapuivat nainen ja mies”, sanailevat männyt tekstissä.
”Ette uskokaan, miten monenlaista kulkijaa olemme ehtineet varttumisemme aikana kohdata. Kaikkein kummallisin tapaus sattui jokunen vuosi sitten, kun luoksemme saapuivat nainen ja mies”, sanailevat männyt tekstissä. Kuva: Jyrki Luukkonen

Syksyn lehdet toivat terveisensä, ja kuulimme teidän kaipaavan tarinoita metsän aarteista. Me, männyt, sydänpuiset aateliset, päätimme pyytää puheenvuoroa, sillä vihdoin aihe on arvoisemme.

Ikää meillä on reippaasti yli sata vuotta. Kukaan ei tunnu tietävän tarkalleen elinvuosiamme, sillä arviot vaihtelevat tekijänsä mukaan. Vanhoja olemme joka tapauksessa, ikäloppuja. Taantuneita kasvussa, erityisesti arvokasvussa. Sikäli onkin ihme, että saamme vielä vuosilustoja kasvatella. Ohikulkijatkin sitä varmasti kummeksuvat. Tuumivat, että eiköhän olisi jo aika tehdä uudelle puusukupolvelle tilaa.

Jykevästi me jurotamme juurillamme, jyrkän mäen rinteessä, tien molemmin puolin. Läpimittaa meillä on rapiat kolmekymmentä senttiä, pituutta kahdenkymmenen metrin paremmalle puolen. Poikkeuksellisen järeää, ainakin jos vertaa muihin meikäläisiin ympärillämme.

Olemme vielä yllättävän hyvävointisia. Muutamaa meistä kiusaa tervasroso, mutta eihän se onneksi ole kuin vähän latvaa lahottanut. Kunhan ei pahasti äityisi meihin muihin leviämään.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Lisäksi alkutalvesta iski niin riepotteleva myrsky, että yksi meistä luovutti, ei vain enää jaksanut sinnitellä puhurin pyörteissä. Moista onnettomuutta ei ole vuosikymmeniin sattunut, mutta eipä ole sellaisia myrskyjäkään tavattu. Niin ne olosuhteet muuttuvat, se on ollut helppo vuodenkiertoja seuratessa huomata.

Kerran oli lähtö lähellä meillä kaikilla, vaikka onhan vierestä useasti viety. Pinta-alaverotuksen päättymisen aikoihin kirves viuhui reippaasti. Huhu kertoo, että tuolloin mekin olimme osa korjuukarttoja. Jostakin syystä meidät kuitenkin jätettiin uudistusalojen ulkopuolelle.

Ovathan rivimme vuosien saatossa harventuneet, ja kipeää se on joka kerralla tehnyt. Vaikka jälkeenpäin olemme aina huomanneet, että meidän onkin parempi olla. On enemmän tilaa ojennella jäseniään ja kurkotella kaulaa. Riittää valoa ja ravinteitakin, tällä kuivahkolla kankaalla. Tosin tarpeemmehan ovat tässä iässä jo vähäisiä.

Ette uskokaan, miten monenlaista kulkijaa olemme ehtineet varttumisemme aikana kohdata. Kaikkein kummallisin tapaus sattui jokunen vuosi sitten, kun luoksemme saapuivat nainen ja mies. Olimme me nähneet heidät aiemminkin, tosin harvakseltaan, mutta tuona vuonna he alkoivat aktiivisesti ympärillämme huseeraamaan.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Naisella oli vihko ja kynä kädessään. Mies kulki huojutellen pitkää kepakkoa, jonka päässä oli hahlo. Sillä se meitä mittaili kahdeksan metrin korkeudelta. Toki me mittailuun juurenniskan yläpuolelta olemme tottuneet, mutta näin korkealta ei ollut koskaan aiemmin ahdisteltu. Mies huuteli lukemia, ja nainen teki merkintöjä vihkoonsa. Välillä kuulimme lisähuomautuksia kuten ”lenkoutta”. Arvostelivat meitä, mokomat, vaikka eivät heidänkään runkonsa aivan suoria olleet.

Meidän kaikkien parinsadan puun juurella käytiin, ja ihmettelimme, mitä oikein tapahtuu. Parin päivän kuluttua mies palasi luoksemme. Hänellä oli naisen sijasta seuranaan meille vieras mies, jonka kuitenkin heti tunnistimme ystäväksemme.

Vieras liikkui ripein askelin joukossamme ja mittaili meitä katseellaan, piirteli kaaria käsillään ja selvästi innostui kohtaamisestamme, ei olisi millään malttanut meitä jättääkään. Ensisilmäyksestä jo näki, että se oli meikäläisten kanssa ollut ennenkin tekemisissä. Tunsimme vahvasti, että sen käsiin voisi luottavaisesti uskoutua.

Emme vieläkään varmasti tiedä, mikä meitä odottaa ja milloin. Juurillamme ovat höpisseet hirsimännyistä ja kämppäpuista. Olemme lyöneet vihreät päämme yhteen ja järkeilleet, että kohtalomme taitaa olla jokin muu kuin perinteinen kourien kautta pinoon ja tovin odotuksen jälkeen kovaa kyytiä kumipyörien päällä tehtaan portille.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Haaskuuta se olisikin, jos lankkutavaraa meistä tehtäisiin. Ei meidän arvomme ole rahassa mitattavissa, eikä tule heti toisia meidän kaltaisiamme. On niin murheellisen lyhyeksi typistetty kiertoaikamme nykyisin.

Meistä olisi vallan mahtavaa päästä jatkamaan elämää lähes kokonaisena, jatkuvasti esillä ja ihasteltavana, hypisteltävänäkin. Voisimme kuvitella viihtyvämme, vaikka vaakasuuntaisesti maailmaa sen jälkeen katselisimmekin. Emmeköhän me sopeutuisi uuteen elämäämme. Se olisi luultavasti pitkäikäinen, ja monenlaista kulkijaa saisi senkin varrella nähdä. Eikä vain kulkijaa vaan asujaa. Voisimme kuvitella, että ne, nainen ja mieskin, viihtyisivät. Meistä tulisi heille hyvä ja kaunis koti.

Taina Kolunsarka

Soini

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.