Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan

Koronavuosi 2020 toi Aarteen lukijalle kaikkiaan 240 litraa metsän aarteita

”Joskus kuulen jonkun sanovan, että hän käy metsässä rauhoittumassa. Itse olen rauhallinen jo sinne mennessäni”, kirjoittaa Aarteen lukija Aarteita metsästä -kirjoituskilpailutekstissään.
Marjastushuuma iski moneen viime vuonna.
Marjastushuuma iski moneen viime vuonna. Kuva: Miska Puumala

Suurimman osan elämäntyöstäni olen tehnyt ratapölkkysahalla ja talotehtaalla, joten metsän vihreä kulta on tullut tutuksi. Puu tuo monille leivän pöytään ja lämmön pirttiin.

Pelko puiden loppumisesta, kuinkahan aiheellista tuo lie? Eräs tuttu metsuri tuumasi aikoinaan, ettei puu Suomesta lopu, kun puut kasvavat seitsemän päivää viikossa vuorokauden ympäri ja metsurit kaatavat niitä vain viitenä päivänä viikossa työpäivän ajan. Oikeassahan hän siinä on ollut.

Viime huhtikuussa, kun korona oli kiusana ja aikaa oli, keräsimme vaimoni kanssa muutaman kuusenkävyn ja niitä kuivattamalla saimme ravisteltua niistä noin 30 siementä. Kätkimme ne multaan ihan kokeilumielessä. Luonto on tuhlaavainen, sillä niistä tuli alle kymmenen tainta, mutta tulipa kuitenkin.

Yksi taimista jätettiin sisälle kukkapurkkiin. Pikkujoulukuuseksi se on vielä pieni, korkeutta vain noin viisi senttimetriä, mutta kiva on sen kasvua ollut seurata. Pitkään tässä vielä menee, ennen kuin se on tukkipuun mitoissa.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Kesäkuulla tein ensimmäiset sauna­vastat. Hyviä ovat, olivatpa sitten hies- tai rauduskoivusta. Ne antavat löylyveteen oikean kesän tuoksun. Ja sekin hyöty on, että niillä ropsutellessa sääskenpistojen kutina loppuu. Joskus sidon vastat oikein vitsaksilla, toisinaan vain kumilenkeillä. Niin sanottua kouravihtaa en harrasta, joku roti sentään.

Täällä Pohjois-Suomessa aletaan kohta lumien sulettua ja luonnon alkaessa kasvukauttaan juttelemaan mahdollisista marjasadoista. Onko pölyttäjiä, sataako sopivasti, ei kai vaan pakkanen pane marjasatoa? Näin tehtiin viime vuonna ja varmasti tänäkin vuonna.

Viime kesänä luonto oli antelias. Sain suuren saaliin metsämansikoita. Kävin muutaman kerran salaisessa paikassani ja sain kerätyksi kuusi litraa näitä harvinaisia herkkuja. No, ehkä muutama muukin tämän paikan tietää.

Hillankukkia oli keväällä niin paljon, etten ole koskaan nähnyt, siis miesmuistiin. Elokuulla sitten tuli tietoa, että hillaa tulee hyvin. Monena vuonna minulta on haluttu ostaa marjoja, mutta en ole niitä löytänyt myyntiin asti. Tällä kertaa kävi toisin. Hillahuuma iski minuun ja kaveriini.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Kuusi päivää putkeen päiväjärjestys oli seuraava: Aamupuuron ja kahvittelun jälkeen ennen kukonlaulua lähdettiin suolle, puoliltapäivin saaliin kanssa majapaikkaan. Suihkussa käynti, ruokailu ja päiväunille. Heräämisen jälkeen kahvit ja uudelleen suolle. Illat menivät hilloja peratessa, saunoessa ja makkaraa paistaessa. Kyllä sitten uni maittoi. Kyllä jäi mukavat muistot sekä 60 litraa puhtaita hilloja.

Mustikoitakin metsä tarjosi, mutta kuusimetsästä niitä ei nyt löytynyt vaan asentopuuvaiheessa olevien mäntyjen juurelta ja kosteikkojen reunoilta. Isoja ja maukkaita piirakkamarjoja oli paljon. Poimijoita näkyi metsissä jo auringon noustessa. Silloin oli vilpoisampaa poimia.

Digisukupolvi ei paljon marjastele, me iäkkäämmät osaamme sen taidon. Reppuuni sopi mustikoita kerralla 20 litraa, ja ilmojen salliessa tuli käytyä pari reissua päivässä. Matkaa kertyi 10 kilometriä suuntaansa, se taittui mopolla. Aivan työstä se kävi, kun saalista keräsin yhteensä 130 litraa. Onneksi minulla oli perkaaja kotona.

Niin, ja puolukoita keräsin lähinnä omiin tarpeisiini 40 litraa. Eipä ole juuri tullut aiemmin marjoja myydyksi. Viime vuonna myin, kun tuli yli oman tarpeen. Eihän pelkällä marjan myynnillä pärjäisi, mutta kun on tuo starttiraha eli eläke. Ei huono vaihtoehto tuo marjastus, ja tuleehan hyötyliikunta myötäjäisenä. Kaiken kaikkiaan löysin metsän aarteita 240 litraa, vaikka saaliista jäi tällä kertaa karpalot uupumaan.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Metsän monimuotoisuus on meille iso rikkaus, niin materiaalinen kuin henkinen. Kyllä metsä myös kasvaa, kun sitä hoitaa. Metsänhoitoyhdistyksestä on varsinkin tällaiselle citymetsänomistajalle iso apu. He ovat metsänhoidon ammattilaisia, olen saanut hyvää tietoa ojitusten, lannoitusten ja muiden olennaisuuksien osalta muutamankin metsänhoitokurssin antina.

Muutaman hehtaarin kokoisen perintötilan metsien ja kesänviettopaikan hoidossa kuluu aika nopsaan. Viimeistään illansuussa, kun saunan piipusta savu kohoaa, lähden oksasahan tai vesurin kanssa metsään pyörähtämään, raivaamaan pajukoita tai pystykarsimaan männikköä. Tuliaisina tuon saunavihtatarpeet, juhannuksen aikaan koivut ulko-oven viereen – se kuuluu kotoa opittuun perinteeseen.

Muistanpa kotiperältäni talkoopuu­perinteenkin joskus 60-luvulta. Jos joku isäntä kylällämme oli aikeissa rakentaa tulevana kesänä ladon, hän pyysi taloista muutamia tukkipuita. Ne tuotiin lumien aikana kylätien varteen ja siitä kerättiin sahalle vietäväksi. Kun tukit oli sahattu, sahatavara kuivunut ja lato saatu valmiiksi, siellä pidettiin sahdin tahdittamat latotanssit.

Joskus kuulen jonkun sanovan, että hän käy metsässä rauhoittumassa. Itse olen rauhallinen jo sinne mennessäni. Paljon saa suomalaisesta metsästä hyötyä, hupia, mielenrauhaa ja silmille iloa, kun vain menee ja katselee ympärilleen.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Nimimerkki Metsän poika

Metsäpalvelu

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.