Joulupukki toi Aarteen lukijalle paketin, joka määräsi suunnan metsässä

Lukijoiden kirjoitukset 15.06.2021

Metsä on antanut taloudellisia, henkisiä ja sosiaalisia aarteita, kirjoittaa Aarteen lukija Mauri Långvik Aarteita metsästä -kirjoituskilpailuun lähettämässään tekstissä.


Lari Lievonen
”Aarteita ne rastitkin ovat, mutta varsinaisia aarteita ovat olleet ihmiset, joita edelleen jatkuvalla suunnistus­urallani olen tavannut”, Mauri Långvik kirjoittaa.

Yli 80-vuotisen ikäni metsä on ollut mukana elämässäni. Siellä olen tehnyt työtä ja saanut osan elannosta sieltä. Marjoja montaakin lajia on tullut sieltä poimittua. Sieniä en voi syödä, mutta korvasieniä olen metsässä kasvattanut hyvällä menestyksellä.

Nämä ovat olleet metsän taloudellisia aarteita. Henkisellä puolella ja sosiaalisessa elämässä olen ollut isosti saamapuolella metsissä tapahtuneen harrastuksen vuoksi.

Vuonna 1955 joulupukki toi minulle paketin, jossa oli kompassi ja tätini (isäni siskon) kauniilla käsialalla kirjoittamat karttamerkit. ”Sinun pitää ruveta suunnistamaan”, toivotti tonttukin.

Tutustuin lajiin kirjastosta lainaamani Urheilun pikku jättiläisen avulla. Sitten syksyllä 1956 sain käteeni oikean kartan ja suunnistin ensimmäisen kilpailuni. Aikaa kului, mutta rastit löytyivät.

Aarteita ne rastitkin ovat, mutta varsinaisia aarteita ovat olleet ihmiset, joita edelleen jatkuvalla suunnistus­urallani olen tavannut. Toisia näkee useinkin, toisten kanssa tapaamisväli voi olla vuosikymmeniä. Monenlaista on vuosien kuluessa tapahtunut, ja niitä tapauksia on mukava muistella.

Taannoin tapasin tutun suunnistajapariskunnan. Mies on minua vanhempi ja kulkeminen jo huonoa. Muistisairauskin vaivaa. Poikkesimme kauppakeskukseen kahvittelemaan. Emäntä kiersi ostoksilla, mutta me puhuimme vanhoista ajoista.

Neljä kertaa kaveri kysyi: ”Kukas sinä taas olitkaan?” Mutta kaikki vanhat kisat, sijoitukset ynnä muut hänellä olivat aivan selvinä ja totuudenmukaisina päässä. Monia asioita hän muisti paremmin kuin minä. Hänen emännältään sain myös kiitokset, kun tahtovat vanhat kaverit olla vähissä ja juttuja olisi huikeat määrät.

Pitkällä ajalla on kertynyt näitä tuttuja ja heidän juttujaan vaikka paksuksi kirjaksi. On lääkäri, joka esitteli itsensä suunnistuskaverikseni ja joka oli tehnyt väitöskirjan sairaudestani. Hän oli lähes 20 vuotta minua nuorempi, mutta hänen tätinsä oli minun muistissani. On myyjä, jonka suunnistajamiestä autoin sotaväkiaikana iltalomalle. Heille sattui sillä lomalla ”vahinko”, joka on jo tehnyt rouvasta mummon jo pariinkin kertaan.

Näitä aarteita nyt rospuuton aikana muistellaan, mutta keväällä painutaan metsään uusia aarteita etsimään!

Mauri Långvik

Ylöjärvi

Aiheeseen liittyvät artikkelit