Riistalihapullat ja puolukkainen kermakastike

Ruokaohjeet 07.09.2020

Pyöräytä syksyiset riistalihapullat ja tarjoa kyytipoikana raikasta puolukkakastiketta.


Vesa-Matti Väärä
Lihapullat ja puolukat sopivat samalle lautaselle. Makupari on kotoisin Ruotsista.

(4 annosta)

0,5 dl korppujauhoja

0,75 dl vettä

500 g riistajauhelihaa

1 kananmuna

1 tl suolaa

0,5 tl rouhittua mustapippuria

hiukan rasvaa paistamiseen

Kastike:

1,5 dl vettä

puolikas lihaliemikuutio tai vastaava määrä fondia

0,5 rkl maissitärkkelystä

1–2 rkl puolukkahilloa

hyppysellinen tuoreita timjaminlehtiä

2 dl ruokakermaa

Tarjoiluun:

kokonaisia puolukoita

timjaminoksia

Sekoita lihapullataikinan ainekset kulhossa tasaiseksi massaksi. Anna tekeytyä noin 20 minuuttia. Muotoile taikinasta lihapullia ja paista ne pannulla kypsiksi.

Sekoita kastikkeen raaka-aineet kattilassa ja vispaa tasaiseksi. Tarkista maku. Jos haluat puolukkaisemman kastikkeen, lisää hieman hilloa. Keitä, kunnes kastike sakenee. Tarjoa lihapullien ja kastikkeen kanssa perinteisiä kuoriperunoita ja puolukkahilloa.

Hilloa ja survosta

  • Puolukka on mustikan ohella Suomen metsien yleisin kasvilaji. Nämä lähisukulaiset saattavat myös risteytyä.
  • Puolukassa on paljon bentsoe­happoa, joka saa sen säilymään hyvin. Puolukka säilyy viileässä ilman sokeriakin survoksena.
  • Puolukka on Pohjoismaiden yhteinen perinneherkku. Ruotsalaisessa ruokaperinteessä sitä tarjotaan esimerkiksi hillona liha- ja silakkaruokien kanssa.
  • Kirpeää makua voi pehmentää yhdistämällä puolukkaan vaikkapa vaniljaa, valko­suklaata tai kookosta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit