Punajuurilihapullat ja kasviskastike

Ruokaohjeet 13.02.2020

Laita lihapullataikinaan punajuurta ja nokkosta. Tarjoile pullat kasviskastikkeen ja pastan kanssa.


Aino Saarikivi
Tee lihapullista reilun kokoisia ja koristele annokset yrteillä.

(4 annosta)

2 etikkapunajuurta

1–2 tl kuivattua valkosipulia

1–2 rkl kuivattua nokkosta

1 tl paprikajauhetta

1 tl suolaa

0,5 tl mustapippuria

1 dl tummaa olutta

1 kananmuna

500 g jauhelihaa

(0,5 dl korppujauhoja)

Paistamiseen:

voita

Kastike:

2 punaista paprikaa

1–2 punasipulia

3–4 valkosipulinkynttä

500 g kirsikkatomaatteja

oliiviöljyä

suolaa ja mustapippuria

1 rkl kuivattua nokkosta

nippu tuoretta basilikaa

1–2 dl vettä

Lisukkeeksi:

pastaa

Aloita kastikkeesta: Pilko paprikat ja sipulit ronskisti ja puolita kirsikkatomaatit. Levitä tomaatit, sipuli- ja paprikalohkot sekä valkosipulinkynnet uunipellille. Ripottele päälle reilusti oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Paahda vihanneksia uunissa 200 asteessa noin 40 minuuttia. Anna kasvisten jäähtyä.

Raasta etikkapunajuuret. Sekoita punajuuriraaste, kuivattu valkosipuli, kuivattu nokkonen ja muut mausteet oluen kanssa. Lisää kananmuna ja sen jälkeen jauheliha.

Jos taikina tuntuu liian löysältä, lisää korppujauhoja taikinaa sekoittaessasi.

Anna lihapullataikinan levätä hetki jääkaapissa ja tee sillä välin kastike loppuun. Yhdistä uunissa kypsennetyt vihannekset, kuivattu nokkonen ja pilkottu basilika ja soseuta sileäksi sauva- tai tehosekoittimella. Lisää vettä sen verran, että koostumus on sosemainen.

Pyörittele taikina lihapulliksi ja kypsennä pullat kauniin ruskeiksi voissa paistinpannulla. Keitä pasta pullien paistamisen lopulla.

Lämmitä soseutettu kastike kattilassa, maista ja lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoile lihapullat kastikkeen ja keitetyn pastan kanssa.

Lue lisää